Tulipa pyörähdettyä pitkästä aikaa Suomen Lapissa. Muutamat pyöräreissut on tehty tähän mennessä Alpeille. Yövyimme lähinnä hotelleissa ja hyvin varustelluissa mökeissä, mikä oli hyvä ajatus, sillä sadekuuroja tuli lähes päivittäin.
Plussat
+Maisemat ovat komeat näin Etelä-Suomen elävälle.
+Pienet asfaltoidut pätkät kohtalaisessa kunnossa, tienvarret usein hyvin peratut, joten porot havaitsee suht hyvin.
+Liikenne vähäistä
+Itikoita oli tällä kertaa vähän
Miinukset
-Välimatkat on pitkiä
-Paljon on lappilaisilla oppimista kohteliaisuudessa. Etenkin syrjäkylillä tyhjään kauppaan/huoltoasemalle/kahvilaan astuessa tiskin takana katsellaan kengänkärkiä, eikä vaivauduta/uskaltauduta tervehtimään. Väkisin saa huudella oman tervehdyksensä ilman minkäänlaista katsekontaktia. Majoituspaikoissa käytöstavat osattiin poikkeuksetta.
-Ravintolaruoka huonoa. Ruoassa on lapinlisää niin perkel..sti. 17 euroa hotellin seisovasta pöydästä (päivällinen) ei tuntunut pahalta, mutta ruoan laatu oli ala-arvoista. Pari muutakin ylihinnoiteltua tapausta tuli vastaan - mutta vähissäpä ovat vaihtoehdot pienillä kylillä majoittuessa. -> ensi kerralla varustaudumme omin eväin niinkuin saksalaiset ovat jo pitkään tehneet.
-Iltaa ei juuri viitsinyt istua tuopin ääressä, kun paikalliset elämäntapa-alkoholistit istuvat naapuripöydässä - niinkuin on jokaikisellä suomalaisella pikkupaikkakunnalla