Juttu alkaa siitä, kun ko. liike oli vielä pikkupulju Hyrylässä/Tuusulassa, joka ilmeisesti meni jossain 2000 taitteesta myyntiin toiselle omistajalle, joka ilmeisesti omistaa liikkeensä nykyäänkin. Hommasin aikoinaan vanhan omistajan aikoihin pärrän (GSX750ES) sieltä vaihtona autoon. Toiminta oli karua mutta asiallisen osaavaa. Vaikka pärrä oli vanha niin omistaja tarjoutu korjaamaan siinä olevan ns. tyyppivian (kolkuttava kytkin) ihan samaan hintaan ja tekikin homman kunnolla. Pyörä oli mulla sitten aikansa ja tarvittiin toinen fillari harjoitteluun (GS450). No, aattelin tuota Hyrylän putiikkia taas käydä katsastamassa ja uusi tuulia siellä. Olihan se joo tosi frendi tyyppi ostajaa kohtaan se uusi omistaja (prätkä mies itsekin). Myi mulle sitten pienemmän siistin pärrän talvella ja toimitti kotia. En voinut kelin vuoksi testata pyörää, jotta sovittiin, että palaan keväällä asiaan jos jotain isompaa ongelmaa niin "takuuna" korjataan. No, tajuaahan sen ettei siitä uutta tehdä juu.
Myyjä kehui pyörää ja oli kuulemma jollain tosi tekijällä ollut ja kaik käyty läpi ja kasattu uudelleen. Näin oli tapahtunut varmaan mutta kasaaminen oli hieman sellasta ruuvit kiinni ja menoksi tyyliä. Pakoputki resonoi aivan älyttämästi sateella.. kytkin vaijeri jumitti niin perkeleesti ja kytky toimi miten toimi, lataus ei pelannu, ohjauksessa väljää/klappia mahdollisesti huonon asennuksen takia ym. pientä. No, en tuosta pulttia ottanu kun oli kuulemma kasattu mut ei ajettu. Pistin myyjälle hieman vikalistaa ja huomautin ettei se nyt niin priimakasattuna ollut. Vastaus tuli, että tuo pajalle niin katotaan..
Ottivat sitten koneen vastaan hieman nyreesti (oikeesti hämmästyin asentajien asennetta). En niitä nyt pyytäny ihmeitä tekemään vaan tarkistaa nyt ainakin suurimmat probleemat lataus/ohjaus/kytkin. Osaan nyt itsekin jotain tehdä mutta puhe oli ajokuntoisesta pärrästä. En nyt enää muista koko vikalistaa ulkoa mutta aivan liikaa todella siistille vähäajetulle pärrälle.
Tuli soitto ja pyörä sitten hakua vailla. Fillarille ei oltu tehty mitään, lataus kuulemma ihan ok ja kytky kuuluu olla tollanen jne. Sanoin sitte asentajalle, että älä nyt viitti, eihän tota kytkyä saa edes kunnolla painettua (ym. mielestäni aiheellista marinaa aiheesta). Siitä sitten asentaja häippäs tuohtuneena (likka) ja paikalle tuli sellanen bodarityyppi uhoa täys. Mulle osoitti ulko-ovea fillarin kanssa, johon tokasin etten lähe mihkään ennenkuin pyörä on sovitussa kunnossa tai puretaan kauppa. Jätkä siitä lähti siirtelemään pyörää ulos ja irtonaisia pyörän poskia pihalle ja otti meikäläistä rinnuksista kiinni ajetellen kiikuttaa mut kans pihamaalle. Voi jumalauta
Emmä nyt mikään tankki ole mutta ei mua nyt liikuta mihkään päätä melkein lyhyempi kaveri podannu tai ei. Siinä jäppinen rystysen valkosena riuhto johon tietty vastasin vastaotteellä jäppisen paidasta olkapään seudulta.. paitahan siinä hemmolla repes. Hemmo siinä sitten työntää mua jonnekin pyörien sekaan ym. pakkausten sekaan, jotta ykskin paketissa oleva pärrä meinas mennä kanttuvei. Aikansa kaveri siinä tuhisi johon sitten sanoin, jotta heltiä jo ettei virkavaltaa tartte kutsuu. Siihen hemmo sitten uhisi jotain miehistä mutta lopulta sitten kampesin kaverin siitä pystyyn pois päältäni ja aattelin, että nyt riitti tai turpaan tulee jos ei irrota. Loppuhan se painiottelu lopulta mutta hämmästys oli suuri kyllä varsinkin, kun sanoin omistajalle tapahtuneesta ym. huonosta kaupantekopolitiikasta, johon tokasi vaan ettei pidä ärsyttää..??!!
No, en ole sen jälkeen asioinu tuossa puljussa enkä ole suositellu muuten kenellekään. Kyse ei ole siitä olenko minä valittanut turhasta vaan siitä, että käydään epämieluisaan asiakkaaseen kiinni. Tarina on sitten aikaslailla just kirjoitetun tosi. Ainoa provosointi voineen olla mun kirjallinen reklamaatio keväällä pyörää enskerran testatessa mutta otti nokkinsa siitä tai ei niin ei noin, ei voi reklamaatiota käsitellä.