Kiitos Hondani
Kiitos tästä kaudesta. Kiitos jokaisesta 7000 kilometristä, jotka ehdimme kulkemaan tänä kesänä. Nähtiin vesisadetta, auringonpaistetta, kylmää ja lämmintä keliä. Vaihtuvia maisemia, useita vuodenaikoja, kevään muuttuminen kesäksi, kesän kääntyminen syksyyn. Ruskan värit, aamuaurinkokin näkyi, ja illan rusko. Yön pimeydessäkin matkasimme jonkun verran. Uusia kaupunkeja, paljon juttutuokioita. Kahvittelua huoltoasemilla, kahviloissa, hotelliyöpymisiä.
Kiitos siitä, että annoit anteeksi ajovirheeni niistä sen suuremmin rankaisematta. Pyrin oppimaan paremmaksi kuskiksi tulevina aikoina. Kiitos sille, että jarrut toimivat silloin, kun niitä eniten tarvitsin, muuten en olisi tässä.
Kiitos myös niille autoilijoille, jotka jättivät sen kunnon turvavälin, sekä pitivät silmänsä auki liikenteessä myös moottoripyöräilijän huomioiden.
Kiitos siitä, että sinun myötäsi sain yhden uuden motoristiystävän, jonka kanssa kuluu kyllä aika muutenkin, nyt kun talvi tekee tuloaan pikkuhiljaa. Kiitos niistä lukemattomista mukavista juttutuokioista muiden motoristien kanssa, vaikken varsinaisiin tapaamisiin juuri ehtinytkään.
Nyt kun ilmat jo jäähtyvät, ja kelit käyvät vaarallisen liukkaiksi, on aika laittaa hyvä seuralainen talviteloille. Lupaan sinulle talveksi lämpimän tallin, ja tankin täyteen. Ennen kevättä saat huoltoa etupäähän ja uuden eturenkaan. Puhdas jo oletkin, joten kuraisena ei tarvitse olla. Käyn tarkistamassa vointisi useasti talven mittaan, joten ei sinua unohdeta.
Kiitos suvun kahdelle muulle motoristille yhteisistä kilometreistä, ja lukemattomista vinkeistä ja neuvoista ja loputtomasta kärsivällisyydestä.
Kiitos teille kaikille motoristeille, jotka vain kättä nostamalla saitte hymyn korviin asti ja hyvän mielen minulle.
Tavataan taas keväällä.