Mistäköhän olivat tulossa?
Miten muuten on, jääkö pyörä tienvarteen, kun saa 'välittömön ajokiellon'?
Etelä-Saima verkossa:
OSAA PUNKAHARJULLA viikonlopun aikana kokoontumisajoon kerääntyneistä moottoripyöräilijöistä vaivasi sunnuntai-iltapäivänä suunnaton koti-ikävä Kuutostiellä. Kahdessa eri saattueessa Imatralta Lappeenrantaan päin ajaneista 13 motoristista 11 sai sakkorangaistuksen syyllistymisestä vakavaan piittaamattomuuteen liikenteessä.
Viisi motoristeista vaaransi liikenneturvallisuutta niin paljon, että liikkuva poliisi määräsi nämä välittömästi ajokieltoon. Ajokiellon minimikesto on yksi kuukausi. Enimmillään se kestää puoli vuotta.
Rangaistukseen johtaneet tapahtumat käynnistyivät puoli kahden aikaan Imatralta, jossa motoristiletka ajoi liikkuvan poliisin tutka- ja videoautoa vastaan. Liikkuva poliisi seurasi motoristeja Imatran Karhumäen kohdalta Muukkoon saakka, jossa nämä otettiin kiinni.
Vajaan 30 kilometrin matkalla motoristit tekivät jonossa kymmeniä ohituksia muusta liikenteestä piittaamatta. Suurimmillaan motoristien nopeus oli Joutsenossa niin sanotulla linkkisuoralla, jossa letkan nopeudeksi mitattiin 140 kilometriä tunnissa 80:n rajoitusalueella.