Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
wanico sanoi:Kysymyksessäni oltiin Ahvenistolla ja vastauksessa Alastarolla.
Voisin väittää, että niiden jotka eivät ole ajaneet kumpaakin rataa voi olla vähän vaikeaa seurata tämänsuuntaisia sapelien kalistelua.
Kuten varmaan muistat, ei tämä ole tässäkään ketjussa ensimmäinen kerta kun syytän sinua asioiden tahallisesta sivuraiteelle viemisestä.
Minä lupaan olla mollaamatta millään tavoin orgesteria tai organisaatiota mutta voisitko sinä myös edes tässä ketjussa viikon yrittä pysyä teemassa eikä aina A tahallaan ymmärtää luettua väärin B vastata asiaan verbaalipätemisen sijaan.
Jos siis jatketaan tuosta yllä olevasta esimerkistä:
A 7 vaihtoa kahdeksasta on sellaisia, ettei kuvatunkaltaista kauhuskenaariota edes teoriassa voi syntyä.
B hommansa osaava lippumies lopetta ajot niin ettei possujuna ole palmasissa viimeisenä juuri koskaan.
C jos kuitenkin vastoin kaikkia odotuksia näin pääsisi käymään, niin silloin vaan pitäisi odottaa reilu 10 sekuntia että possujuna kerkeää Lemminkäiseen ennen kuin ensimmäinen risteilyohjus lähetetään heidän peräänsä.
D ensimmäinen nopea on starttiviivalla kierroksen ajaneena silloin kun possuletkan pää on reilusti vasemmassa reunassa poistumassa radalta.
Zä dää (=sim sala bim)
Eli jos vertaamme tilannetta vallitsevaan, niin silloin kun ruutulippumies on kapuamassa päästämään ensimmäisiä radalle. Onkin uudessa systeemissä yli 5 pyörää jo kiertämässä ja ensimmäinen savuttaa maaliviivan.
PoS sanoi:Sä yrität korjata ongelmaa, jota ei ole olemassa. Ole hyvä ja lopeta.
nurmak sanoi:Mun on pakko laittaa.
Siis tää on keskiryhmän palsta?? eikö?? Ajatteko niin reikä päässä että ei lippuja nää.(väärä ryhmä tai kokonaan väärä laji)
Mä ollu yksillä ratapäivillä ja oli 2 lippupistettä. (Motopark)
Ei ollut mitenkään vaikeeta vilkasta sinne päinkään kun jo näki onko toimintaa.
En ole lukenut koko keskustelua läpi, mutta nämä jotka ei ehdi lippumiestä vilkaista niih...noh joo..
eivät varmaan pystyisi normi ratakisaa ajamaa millään laitteella missään lajissa kun lippumiehiä saattaa olla jopa 10 kierroksella.
Nitrous sanoi:A) Miten vältetään ongelma ryhmien sekoittumisesta jos joku ei huomaa ruutulippua?
B) Hommansa osaava lippumies liputtaa ruutulipun juuri siihen aikaan, ettei seuraavan ryhmän alku viivästy. Riippumatta siitä tuleeko possujuna varikolle ensimmäisenä vai viimeisenä.
c) Katso kohta A
D) Katso kohta A.
wanico sanoi:B) on kuitenkin kaikkien edun mukaista, että ruutulippu ajoitetaan nimenomaan niin ettei possuletka näe lippua viimeisenä, koska muuten radan tyhjeneminen ja seuraavan ajovuoron radalle pääsy venyy entisestään.
A-D eli siis lähinnä A
Tähänkään mennessä ei ole ollut ennenkuulumatonta, että joku ajaa väärässä ryhmässä tarkoituksella tai epähuomiossa.
Esim. nopeen jäppinen käy keskarissa testaamassa jotain uutta säätöä.
- Alastarossa oli viimeks kaveri joka syystä tai toisesta ajoi yhdellä tarralla sekä hidasta, että keskihidasta useamman setin. En kysynyt porttivahdilta miksi jäppinen sinne päästettiin, koska vauhdissa ja ajotyylissä ei ollut mitään huomautettavaa.
Ahvenistolla kysyin radiolla portilta miksi siellä on väärän värisiä tarroja radalla ja sain vastauksen ei aiheuta toimenpiteitä. Voitaneen siis olettaa että heillä oli syystä tai toisesta porttivahdin lupa.
Summa summarum.
Se että kahden nopeusluokan jätkiä on hetken samaan aikaan radalla ei siis ole yhtäkuin onnettomuus tai grande katastrofe.
1 asiasta on etukäteen varoitettu kuljettajakokouksessa
2 se neliömetrin kokoinen kakkonen joko lipulla tai portilla varoittamassa seuraavalla kierroksella tulevasta ruutulipusta
3 ruutulippu mahdollisesti sekä portilla että lipulla
4 luotetaan yksilön kykyyn havainnoida ympäristöään (siis siinä tapauksessa että hän on todella onnistunut eksymään väärään ryhmään) ja uskotaan että hän poistuu radalta ja palaa seuraavassa setissä sinne oikeassa ryhmässä.
PS. Zpiidi alkaa jo kutitella oikeaa rajapintaa, siis sitä mihin tällä tähdätään.

Nitrous sanoi:Zpiidiltä lainattua: "Itse olen vahvasti sitä mieltä, että pienet viiveet 1-5min/ajokerta ei merkitse mitään siitä että rata saadaan turvallisesti tyhjäksi ja lippumiehet pysyvät ajan tasalla kuka ajaa ja missä ajaa."
Mun mielestä aika hyvin sanottu.
Taffu sanoi:Mä ehdottaisin, että pistetään wanico joskus porttivahdiksi miettimään tuota teoriaansa![]()
Taffu sanoi:Mä ehdottaisin, että pistetään wanico joskus porttivahdiksi miettimään tuota teoriaansa![]()
NOx sanoi:Tälle piste. Kunhan ei omin luvin ala viritellä omia säätöjä.![]()

wanico sanoi:Juu, kyllähän minä tiedän, että portilla riittää yhdelle miehelle vaihdon aikana riittävästi säpinää. Ja se tauko mikä on portilla se 10s on kuitenkin lipulla 3-5 min.
Siksikään ei yleisen turvallisuuden kannalta olisi yhtään paha vaikka joku portilla notkuva joutomies ottaisi sen ruutulipun fyysisen heiluttamisen.
NOx sanoi:No niinpä! Lienee selvä, että vaikka lippumiehen ohi ei vielä ketään mennyt eikä niitä viimeisiä enää näy, niin silti radalla on mopoja kiertämässä? /QUOTE]
Tämän jutun pointti on käyttöaste/täyttöaste.
Eli kun alkeiskurssin oppilaat on viimeisessä alastulorinteessä, niin voidaanko seuraava ryhmä laittaa jo hiihtohissillä ylös.
Tämä ei siis ole mikään oikeassa/väärässä olemiskilpailu niin kuin moni haluaa asian nähdä.
Kukaan ei liene kiistänyt etteikö lipulla synny vaihdon aikana 3-5 minuutin tyhjäkäynti vaihe
(Tämä on siis ajallisesti 2 täyttä rundia possujunaa lukuunottamatta )
Lähtökohta tilanne on, että onko mahdollista puolittaa tämä aika niin ettei turvallisuus kärsi?
Kaikki ovat samaa mieltä, että turvallisuus ei kärsi niin kauan kun eri nopeusluokan jantterit pysyy 500m turvaetäisyydellä. (Siis poistuvien perse -> saapuvien kärki)
Käsittääkseni suurin yksittäinen riski nähtiin siinä kun nopeen nopein tavoittaa possujunan?
Entä jos Alastarossa ajetaan järjestyksessä Nopee keskari hidas keskari.
Niin missä pitää olla edellisen ryhmän viimeisen, että seuraavan ryhmän ensimmäinen voidaan turvallisesti lähettää radalle?
Riittääkö, että Palmasissa on kahden minuutin tauko viiden minuutin sijaan?
Riittääkö pitkällä Botnialla, että poistuvan ja lähtevän väli on 1 km vai pitääkö olla 2 km?
wanico sanoi:NOx sanoi:No niinpä! Lienee selvä, että vaikka lippumiehen ohi ei vielä ketään mennyt eikä niitä viimeisiä enää näy, niin silti radalla on mopoja kiertämässä? /QUOTE]
Tämän jutun pointti on käyttöaste/täyttöaste.
Eli kun alkeiskurssin oppilaat on viimeisessä alastulorinteessä, niin voidaanko seuraava ryhmä laittaa jo hiihtohissillä ylös.
Tämä ei siis ole mikään oikeassa/väärässä olemiskilpailu niin kuin moni haluaa asian nähdä.
Kukaan ei liene kiistänyt etteikö lipulla synny vaihdon aikana 3-5 minuutin tyhjäkäynti vaihe
(Tämä on siis ajallisesti 2 täyttä rundia possujunaa lukuunottamatta )
Lähtökohta tilanne on, että onko mahdollista puolittaa tämä aika niin ettei turvallisuus kärsi?
Kaikki ovat samaa mieltä, että turvallisuus ei kärsi niin kauan kun eri nopeusluokan jantterit pysyy 500m turvaetäisyydellä. (Siis poistuvien perse -> saapuvien kärki)
Käsittääkseni suurin yksittäinen riski nähtiin siinä kun nopeen nopein tavoittaa possujunan?
Entä jos Alastarossa ajetaan järjestyksessä Nopee keskari hidas keskari.
Niin missä pitää olla edellisen ryhmän viimeisen, että seuraavan ryhmän ensimmäinen voidaan turvallisesti lähettää radalle?
Riittääkö, että Palmasissa on kahden minuutin tauko viiden minuutin sijaan?
Riittääkö pitkällä Botnialla, että poistuvan ja lähtevän väli on 1 km vai pitääkö olla 2 km?
Kaikkihan tuon kait ovat kiistäneet. Nopea ryhmä esim. tullee palmasista tms 40s. Eli noin huikeasti sillä sun tekniikalla voittais. Keskiryhmät sitten vähän hitaammin ja kuten jo aiemmin mainitsin, ainoa oikea hyöty tulisi siitä, jos hitaan ryhmän sekaan laitettaisiin nopeita. Koska hidas ryhmä nyt vain on hidas ja ratakin tyhjenee hitaasti.
Soikkeli sanoi:Pysytäänpäs asiassa!
Ahvenistolla oli samalla pyörällä kuljettaja ja hänen puolisonsa. Molemmat tarrat mopossa. Lippu 2 huomasi tämän heti sinun jälkeesi. Myöskin porttivahti oli hommansa hoitanut ja bongasi oikean tarran pyörästä. Radalla oli siis mopo jossa 2 tarraa.
Aina kun olen "töissä" ja tulee väärän ryhmän kaveri sekaan on hänellä liivi tai/ja radioon ilmoitetaan. Myös tässä tapauksessasekä lippu2 että portti kertoivat asian oikean tolan radioon.
Toki ensimäinen reaktioni viestisi kuultuani oli, että onpas hyvä kun ollaan hereillä myös lippupisteillä.
L