Saksalaisen moottoritien asfaltti vilisee allani kun pyörä nielee kilometrejä parin sadan kappaleen tuntivauhtia, välillä hiukan yli, toisinaan hiukan alle. Täällä sitä mennään taas, vuosien tauon jälkeen… Vuonna 2014 olin edellisen kerran ja tuumiskelin, että taitavat alkaa olla Saksan läpiajot osaltani ajettu, seuraavan kerran ehkäpä lentäen ja vuokrapyörällä mutta toisin kävi.
Viime syksynä vaihdoin silloisen 690-Kotarini Kawan 10R:ään. Ajella kerkesin ehkä parin tonnin verran kunnes tuli aika laittaa pyörä odottelemaan seuraavaa kevättä. Pitkin syksyä ja alkutalvea pyöri mielessä, että millaistahan Kawalla olisi posotella autobaanaa pitkin keskimääräistä Suomi-moottoritienopeutta nopeammin. Talven kuluessa alkoi näyttää vahvasti siltä, että kesälomajärjestelyt suosisivat alkukesästä parin viikon pyöräreissua niin halutessa ja siinä ajassa käväisee siemaamassa lasillisen juomaa (Kuva01) vaikkapa Välimeren rannalla. Kaverillakin oli joutoaikaa, joten karttaa tutkimaan ja mielenkiintoisia kohteita etsiskelemään.
Perinteisesti ollaan käyty Italiassa ja siellähän niitä kohteita riittää. Alpit, punaviini, Garda, Stelvio, Lago di Grappa, Como, punkku, pizza, Limoncello, olut, yms. Kyllä Italiassa käy helposti useammankin kerran. Talvi-iltojen kuluessa muodostui alustava reittisuunnitelma, jossa kääntöpaikkana oli Monaco.
Pyörä oli sopivasti huollettu, joten reissuvalmisteluiksi riitti renkaiden ja isomman eturattaan vaihto. Eturengas olikin aivan finaalissa mutta takarenkaalla olisi periaatteessa voinut reissun varmaan ajaakin. Aikaisempien reissujen kokemukseni oli, etteivät Euroopassa juuri renkaat kulu vaan tällä kertaa oli määrä pitää hieman reippaampia nopeuksia etenkin Saksassa mutta myös Italiassa, joten laitoin varuiksi uuden takarenkaankin. Eipä tuo neljän ja puolen tuhannen kilometrin aikana lopulta juuri silmin havaittavasti kulunut. Vakiovälityksillä pyörä mielestäni ns. moottoritienopeuksilla kiersi jo hiukan reilusti ja kun voimasta ei varsinaisesti ollut pulaa, ajattelin, että eiköpähän tuo jaksa kulkea hammasta isommalla eturattaallakin. Tankkilaukkuun ja selkäreppuun pakkasin minimivarusteet huomioiden mahdolliset sadepäivät sekä koleat kelit vuorilla.
Paikka Finnlinesin lautalle Vuosaaresta Travemündeen oli varattu keskiviikoksi 5.6. Lämmintä piisasi ja samaa sääennuste lupasi jatkoksikin, joten kapusimme pyöriemme selkään Kouvolassa Kuva02 ja suuntasimme keulat kohti Helsinkiä. Terminaalin kentällä oli kuumaa vartuskella laivaan pääsyä ja sinne päästyämme aloimme ensi tilassa huoltaa kehojemme nestetasapainoa.
Ilta laivalla kului huoltoa tehden Kuva03 ja seuraavana aamuna vielä pientä hienosäätöä viilaten mutta illalla oli ajettava laivasta ulos. Laivapäivä tuntuu pitkältä, koska juuri tuosta syystä osa ajanviettotavoista ei ole käytettävissä. Lopulta saavuttiin kuitenkin Travemündeen ja laivareissun aikana tutustuimme pyöräkaveriin, joka lähti matkaamme. Laiva saapuu Travemündeen paikallista aikaa klo 21.30, joten illalla emme ajaneet kuin Lyypekin laitamille hotelliin yöksi, varsinainen moottoritiekoitos olisi edessä vasta seuraavana päivänä. Hotelliin kirjauduttuamme piipahdimme paikallisessa Burger Kingissä pikailtapalalla, sillä hotellin ravintola oli jo kiinni.
Perjantaiaamuna 7.6. oli edessä noin 900 kilometrin moottoritiepikataival sekä muutama kymmenen kilometriä muita teitä, jonka jälkeen olisimme Oberndorf in Tirol -nimisessä kylässä Itävallassa lähellä Kitzbühelia. Keli oli mitä parhain, aurinko paistoi ja lämmintä oli. Ruuhkaa ei ollut pahasti. Muutamin kohdin oli tietöitä mutta sujuvasti mahduttiin kaistojen välistä. Poislukien tietyökohdat, vapaiden rajoitusten kohdalla pystyi pitämään mukavasti sellaista 170 – 190 km/h -vauhtia. Vaikka paikoin hiukan kulkujakin testailtiin, oli tuossa se mukavin nopeus. En tankkilaukun vuoksi päässyt katteen suojiin kunnolla viimalta piiloon ja kakkosella alkavilla nopeuksilla tuntui, että lähtee reppu selästä.
Ennen lähtöä mietimme kaverin kanssa, että pitäisikö laittaa db-killerit pyöriin mutta sellainen on mielestämme hiukan epäasiallista meininkiä. Muistelin kuitenkin lukeneeni, että joissain Euroopan maissa komissaareilla saattaa olla asiaan toisenlainen näkemys, joten kompromissina otettiin killerit matkaan mutta ei vielä asennettu lähtiessä. Kävipä sitten niin, että jossain vaiheessa Saksaa tankkaamassa ollessamme ajoi pyöriemme taakse poliisiauto ja lopputulemana olisi ollut 90 euron sakot, jos killerit eivät olisi olleet mukana ja paikan päällä asennettavissa. Ei kummankaan pyörässä mitenkään kovat äänet olleet ilmankaan mutta nyt oli pyörän käynti varmistettava kiekkamittarista.
Matka jatkui ilman ylimääräistä kulunkia ja illalla puoli yhdeksän maissa alettiin olla perillä. Hotellin ravintolan keittiö oli jo kiinni mutta baari onneksi ei, joten saatoimme Kuva04 huuhtaista maantien pölyt kurkuistamme alas, jota noin 950 kilometrin matkan verran tuli nieleskeltyä Kuva05.
Viime syksynä vaihdoin silloisen 690-Kotarini Kawan 10R:ään. Ajella kerkesin ehkä parin tonnin verran kunnes tuli aika laittaa pyörä odottelemaan seuraavaa kevättä. Pitkin syksyä ja alkutalvea pyöri mielessä, että millaistahan Kawalla olisi posotella autobaanaa pitkin keskimääräistä Suomi-moottoritienopeutta nopeammin. Talven kuluessa alkoi näyttää vahvasti siltä, että kesälomajärjestelyt suosisivat alkukesästä parin viikon pyöräreissua niin halutessa ja siinä ajassa käväisee siemaamassa lasillisen juomaa (Kuva01) vaikkapa Välimeren rannalla. Kaverillakin oli joutoaikaa, joten karttaa tutkimaan ja mielenkiintoisia kohteita etsiskelemään.
Perinteisesti ollaan käyty Italiassa ja siellähän niitä kohteita riittää. Alpit, punaviini, Garda, Stelvio, Lago di Grappa, Como, punkku, pizza, Limoncello, olut, yms. Kyllä Italiassa käy helposti useammankin kerran. Talvi-iltojen kuluessa muodostui alustava reittisuunnitelma, jossa kääntöpaikkana oli Monaco.
Pyörä oli sopivasti huollettu, joten reissuvalmisteluiksi riitti renkaiden ja isomman eturattaan vaihto. Eturengas olikin aivan finaalissa mutta takarenkaalla olisi periaatteessa voinut reissun varmaan ajaakin. Aikaisempien reissujen kokemukseni oli, etteivät Euroopassa juuri renkaat kulu vaan tällä kertaa oli määrä pitää hieman reippaampia nopeuksia etenkin Saksassa mutta myös Italiassa, joten laitoin varuiksi uuden takarenkaankin. Eipä tuo neljän ja puolen tuhannen kilometrin aikana lopulta juuri silmin havaittavasti kulunut. Vakiovälityksillä pyörä mielestäni ns. moottoritienopeuksilla kiersi jo hiukan reilusti ja kun voimasta ei varsinaisesti ollut pulaa, ajattelin, että eiköpähän tuo jaksa kulkea hammasta isommalla eturattaallakin. Tankkilaukkuun ja selkäreppuun pakkasin minimivarusteet huomioiden mahdolliset sadepäivät sekä koleat kelit vuorilla.
Paikka Finnlinesin lautalle Vuosaaresta Travemündeen oli varattu keskiviikoksi 5.6. Lämmintä piisasi ja samaa sääennuste lupasi jatkoksikin, joten kapusimme pyöriemme selkään Kouvolassa Kuva02 ja suuntasimme keulat kohti Helsinkiä. Terminaalin kentällä oli kuumaa vartuskella laivaan pääsyä ja sinne päästyämme aloimme ensi tilassa huoltaa kehojemme nestetasapainoa.
Ilta laivalla kului huoltoa tehden Kuva03 ja seuraavana aamuna vielä pientä hienosäätöä viilaten mutta illalla oli ajettava laivasta ulos. Laivapäivä tuntuu pitkältä, koska juuri tuosta syystä osa ajanviettotavoista ei ole käytettävissä. Lopulta saavuttiin kuitenkin Travemündeen ja laivareissun aikana tutustuimme pyöräkaveriin, joka lähti matkaamme. Laiva saapuu Travemündeen paikallista aikaa klo 21.30, joten illalla emme ajaneet kuin Lyypekin laitamille hotelliin yöksi, varsinainen moottoritiekoitos olisi edessä vasta seuraavana päivänä. Hotelliin kirjauduttuamme piipahdimme paikallisessa Burger Kingissä pikailtapalalla, sillä hotellin ravintola oli jo kiinni.
Perjantaiaamuna 7.6. oli edessä noin 900 kilometrin moottoritiepikataival sekä muutama kymmenen kilometriä muita teitä, jonka jälkeen olisimme Oberndorf in Tirol -nimisessä kylässä Itävallassa lähellä Kitzbühelia. Keli oli mitä parhain, aurinko paistoi ja lämmintä oli. Ruuhkaa ei ollut pahasti. Muutamin kohdin oli tietöitä mutta sujuvasti mahduttiin kaistojen välistä. Poislukien tietyökohdat, vapaiden rajoitusten kohdalla pystyi pitämään mukavasti sellaista 170 – 190 km/h -vauhtia. Vaikka paikoin hiukan kulkujakin testailtiin, oli tuossa se mukavin nopeus. En tankkilaukun vuoksi päässyt katteen suojiin kunnolla viimalta piiloon ja kakkosella alkavilla nopeuksilla tuntui, että lähtee reppu selästä.
Ennen lähtöä mietimme kaverin kanssa, että pitäisikö laittaa db-killerit pyöriin mutta sellainen on mielestämme hiukan epäasiallista meininkiä. Muistelin kuitenkin lukeneeni, että joissain Euroopan maissa komissaareilla saattaa olla asiaan toisenlainen näkemys, joten kompromissina otettiin killerit matkaan mutta ei vielä asennettu lähtiessä. Kävipä sitten niin, että jossain vaiheessa Saksaa tankkaamassa ollessamme ajoi pyöriemme taakse poliisiauto ja lopputulemana olisi ollut 90 euron sakot, jos killerit eivät olisi olleet mukana ja paikan päällä asennettavissa. Ei kummankaan pyörässä mitenkään kovat äänet olleet ilmankaan mutta nyt oli pyörän käynti varmistettava kiekkamittarista.
Matka jatkui ilman ylimääräistä kulunkia ja illalla puoli yhdeksän maissa alettiin olla perillä. Hotellin ravintolan keittiö oli jo kiinni mutta baari onneksi ei, joten saatoimme Kuva04 huuhtaista maantien pölyt kurkuistamme alas, jota noin 950 kilometrin matkan verran tuli nieleskeltyä Kuva05.
Viimeksi muokattu:
