Eli otsikon mukainen kampe kyseessä....
Syyskuussa 2010 nousi kone pyörästä pois. Oli varaston lattialla säilytyksessä ja nyt heinäkuussa kone nakattiin paikalleen. Koneelle ei tehty mitään tuona aikana vaan makasi vaan tallin lattialla pako ja imukanavat suojattuna. Kone pelasi normaalisti ennen paikaltaan nostoa.
Eli siis kone paikoilleen, kokeilua että kone pyörii normaalisti, ja starttuuta, pyörii normaalisti mutta ei lähde käymään (vika oli kaasareissa ettei lähtenyt).
Jossain välissä kun ruvettiin starttaamaan ei kone pyörinytkään vaan starttirele vaan napsui, kokeilua täydemmällä akulla mutta ei vain pyöri, siinä vaihteella sitten kokeiltiin työntämällä eteenpäin, ei pyöri, sitten taaksepäin vähän--->pyörii ja sitten pyöri taas eteenkin päin.
No starttuuta kaasarien rassausten jälkeen ja lähtihän se tulille hirveän naputuksen säestämänä. (kuulosti vähän samalta kuin autosta puuttuisi palanen keinun päästä) Muuten kävi jotenkuten normaalisti mitä nyt vähän yski toisesta pakoputkesta välillä, ei kuitenkaan mahdottoman pahasti.
Puristuspaine mittarista ei käyny sovitteet noihin tulpanreikiin joten puristuspaine testiä peukalotunnolla. Kahdessa tunnosti olevan puristuksia, yhdessä vähän vähemmän ja yksi aivan puhditon. Naputus kuulosti myös korvakuulolla tulevan tuon puhdittoman pytyn kohdilta. kaasarin jos tukki käsin niin nosti vähän puhkua tulpanreiästä.
Kysymys kuuluu mitä vattua tälle on nyt tapahtunut?
Venttiili/venttiilit solmussa? Miksi?
Nokkaketju tuskin itsekseen hypännyt tai pahasti pielessä kun kerran jotakuinkin normaalisti jaksaa käydä?
Voiko nuo venttiilit jotenkin muuten jumittaa tuon seisotuksen takia tai jotain?
Varmaan sekavasti esitetty, pyörien koneiden kanssa en ole aikaisemmin ollut tekemisissä eli aika amatööri sen saralla. Jos joku viitsisi neuvoa,jeesiä antaa vinkkiä niin kiitos ja kumarrus jo etukäteen.
Niin ja jos tuossa nyt venttiilinvaihtoon joutuu niin tarkat ohjeet senkin saralta ois tarpeen.