Kypärät, saappaa, hanskat yms. varusteet käydään sovittamassa messuilla tai lähimmällä myyjällä, sitten kotii sohvalle tekemään läppärillä ostokset. Näin se menee kun olen näitä juttuja täältä lukenut.
Renkaat tilataan myös ja sitten kirjoitetaan kun asennustyö on suomessa kallista.
Aika moni alan liike on laittanut tai laittamassa oviaan kiinni tai supostamassa toimintaansa, pakko kun kauppa ei käy.
Ei tässä auta mikään liikkeiden ketjuuntuminen, se ei hintoja laske, päinvastoin. Esim. suomen päivittästavarakauppaa hallitsevat S ja K ja ne päättävät paljonko ruoka suomessa maksaa.
Uusia pyöriä myydää tänä vuonna yli neljä tuhatta, toivon että niistä jäisi kauppiaille jotakin katetta että voisi jokusen myyjän työllistää.
On selvää että taloudellisesti elämme melko huonossa hetkessä ja pohjat on vielä näkemättä. Muista kuitenkin ajan jolloin uusia pyöriä myytiin alle tuhat. Niistäkin ajoista on selvitty ja ala kukoisti 2000-luvun alussa. Ei siis kannata vaipua epätoivoon 3-5 vuotta niin nousu taas alkaa. Ja ainahan on kuitenkin niitä joilla on pörssi kunnossa ja mahdollisuus harrastaa ja ostaa tarvitsemansa paikalliselta kauppiaalta. Suomessa saattaa olla vain isomissa kaupungeissa jokin alan liike joka palvelee niitä jotka eivät tee netissä hinta vertailuja, toivotaan että niitä liikkeitä olis edes kymmenen koko maassa.
Enemmän kuin moottoripyöräilyharrastuksesta, olen huolissani Suomen tulevaisuudesta. Elektroniikkatuotanto on jo maastamme hävinnyt, metalli- ja puunjalostusteollisuus siirtyy kaiken aikaa Kiinaan ja Puolaan. Muutamassa vuodessa täältä häviää valtava määrä työpaikkoja, samalla verotuloja kunnille ja valtiolle. Tästä olen paljon enemmän huolissani kuin moottoripyöräliikkeiden määrästä.

. Mukavii ihmisiihän noi liikkeissä ainankin miun kohalle osuneet on olleet, mut ekahuolto kusi siihen, että katteet oli tullu ja viikko siintä oli huoltoaika, no vein huoltoon niin sit sanottiin et sori mut ei saada, kuin osa vaihdettuu olivat lähettäneet väärän katteen. Teki mieli kysyä, miksi ette tarkistaneet paketin tullessa mitä sieltä tuli, vaan vasta kun pyörä tulee huoltoon. No nyt o osat kiinni mut eihän sitä mielellään rupisella pyörällä kesäänsä ajelis. Kyl toi pyörien vakuutushinnoittelu ja ajokauden lyhytaikaisuus, on suurin syy suomen kivijalka liikkeiden katoamiseen, harva nuori jaksaa maksella itseään kipeäksi muutaman kuukauden takia.