Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Lisätäänpä vielä:muutamia ratapäiviä per kesä järjestäneenä kaatumiset tuntuvat keskittyvän pariin yleiseen syyhyn.
1.hillitön yliyrittäminen/ego lipat. ajetaan pyörällä joka on epävakaa, eikä tajuta, että menee yli taitojen tai pyörän säätöjen/renkaiden.
2.kokeilempa sateellakin, ei se voi olla liukasta.
3.aloittelijoiden säikähdykset/hartialukot ja ajot hiekalle ja kaadot sinne.
Älä, älä manaa. Huomenna olisi kauden ensimmäinen ratapäivä edessä, 465.s kautta aikain. Pyörästä puuttuvat vielä ohjausiskari (vakio on, mutta sillä voi heittää tavia) sekä kaatumasuojat, joten juuri huomenna ei haluaisi tehdä neitsytkaatoaan, etenkin kun ollaan vierailevana tähteenä muita neuvomassa ja vielä Ahvenistolla. Toisaalta huomenna en ole treenaamassa kilpailuja varten vaan enempi opetuspuolen tehtävissä, joten vakuutukset normaaliehdoin voimassa, mutta pystyssä olisi tavoite pysyä.Jukan pitäis kyllä tulla meikäläisen oppiin, niin alkaisi tälläkin saralla tulosta tulemaan![]()
Kyllä, Ahvenistolla viime toukokuussa.Oletko kaatunut rata-ajossa?Ja oliko syynä ajokin hajoaminen,oma ajovirhe vai jonkun muun syyn aiheuttama kaato?
Johtopäätös: osa kaadoista johtuukin riittämättömästä tilannenopeudesta?![]()
Jos vauhti todellakin oli mummoluokkaa, niin kyllähän siinä sulla renkaat jäähtyy niin paljon että pitoa todellakin häipyy.Kyllä se Kopran ohje vain tuntuu toimivan. Vappupäivänä oltiin Alastarossa ajamassa ja kun vauhti oli mummo-luokkaa, ni meinasi Lemminkäisessä luistaa keula alta. Sunnuntaina oli jo vauhti paremmin kohdallaan ja alkoi keulasta pitoa löytymään.
Eli riittävän kovaa mutkaan, jarrulla sisään ja painoa eturenkaalle, ni pitoa on niin että päätä huimaa.
Johtopäätös: osa kaadoista johtuukin riittämättömästä tilannenopeudesta?![]()
Voiko oikeesti näiden jälkeen sanoa, että on ollut kaatumatta radalla? Eikö se ole aika saivartelua puhua kaatumattomuudesta, kun todellisuudessa on kuitekin useamman kerran tullut kaato? Kyllähän radalla puhutaan aina kaadosta, kun joku vetää ulos jäi se pyörä pystyyn tai ei....omat kaatumattomuuteni ovat olleet paitsi varovaisuuden, myös hyvän tuurin kantamoisia...
1. Ahvenistolla sadekelin treeneissä pyörä radalta ulos hitaimmassa mutkassa, alamäen nurmikkoa pitkin luistellen vallin yli, pieni ilmalento ja pyörä jäi kahden puun väliin, itse lensin rapakkoon. Pyörä ei kaatunut.
2. Botniaring kevät 2008. Edessä ajava pyörä kaatui kun olin ohittamassa mutkassa ulkokautta. Kuski liukui ensin takarenkaaseen sivusta, seuraavaksi ajoin eteen liukuneen pyörän yli, pieni hyppäys, nurmikolle ja rengasvallia päin. Pyörä jäi pystyyn kuten kuskikin.
5. Ahvenistolla joskus 2002-2003 takarengas lähti yleisimmässä kaatopaikassa (ylämäen mutka takalenkillä) alta, kuski satulasta ja asfaltin kautta pomppu takaisin. Tallentui vielä herra Adminin videokameralle suoritus.
Kyllä kaato ja ulosajo ovat eri asiat myös radalla. Ei Jukka saa pyöräänsä radalla nurin. Ei vaikka on saanut siihen apuakinVoiko oikeesti näiden jälkeen sanoa, että on ollut kaatumatta radalla? Eikö se ole aika saivartelua puhua kaatumattomuudesta, kun todellisuudessa on kuitekin useamman kerran tullut kaato? Kyllähän radalla puhutaan aina kaadosta, kun joku vetää ulos jäi se pyörä pystyyn tai ei....omat kaatumattomuuteni ovat olleet paitsi varovaisuuden, myös hyvän tuurin kantamoisia...
1. Ahvenistolla sadekelin treeneissä pyörä radalta ulos hitaimmassa mutkassa, alamäen nurmikkoa pitkin luistellen vallin yli, pieni ilmalento ja pyörä jäi kahden puun väliin, itse lensin rapakkoon. Pyörä ei kaatunut.
2. Botniaring kevät 2008. Edessä ajava pyörä kaatui kun olin ohittamassa mutkassa ulkokautta. Kuski liukui ensin takarenkaaseen sivusta, seuraavaksi ajoin eteen liukuneen pyörän yli, pieni hyppäys, nurmikolle ja rengasvallia päin. Pyörä jäi pystyyn kuten kuskikin.
5. Ahvenistolla joskus 2002-2003 takarengas lähti yleisimmässä kaatopaikassa (ylämäen mutka takalenkillä) alta, kuski satulasta ja asfaltin kautta pomppu takaisin. Tallentui vielä herra Adminin videokameralle suoritus.
Joo, kyllä se ulosajo on aina kaato. Esim. jos käy kanttarilla, se on kaato. Esim. Rossi kaatuu kisan aikana yleensä n. 50 kertaa, joskus useammin. Kaadoksi lasketaan myös se, että saa ns. silmää baarissa tai joku kehuu hienoa mikki hiiri -narua kaulassa.Kyllä kaato ja ulosajo ovat eri asiat myös radalla. Ei Jukka saa pyöräänsä radalla nurin. Ei vaikka on saanut siihen apuakinVoiko oikeesti näiden jälkeen sanoa, että on ollut kaatumatta radalla? Eikö se ole aika saivartelua puhua kaatumattomuudesta, kun todellisuudessa on kuitekin useamman kerran tullut kaato? Kyllähän radalla puhutaan aina kaadosta, kun joku vetää ulos jäi se pyörä pystyyn tai ei....omat kaatumattomuuteni ovat olleet paitsi varovaisuuden, myös hyvän tuurin kantamoisia...
1. Ahvenistolla sadekelin treeneissä pyörä radalta ulos hitaimmassa mutkassa, alamäen nurmikkoa pitkin luistellen vallin yli, pieni ilmalento ja pyörä jäi kahden puun väliin, itse lensin rapakkoon. Pyörä ei kaatunut.
2. Botniaring kevät 2008. Edessä ajava pyörä kaatui kun olin ohittamassa mutkassa ulkokautta. Kuski liukui ensin takarenkaaseen sivusta, seuraavaksi ajoin eteen liukuneen pyörän yli, pieni hyppäys, nurmikolle ja rengasvallia päin. Pyörä jäi pystyyn kuten kuskikin.
5. Ahvenistolla joskus 2002-2003 takarengas lähti yleisimmässä kaatopaikassa (ylämäen mutka takalenkillä) alta, kuski satulasta ja asfaltin kautta pomppu takaisin. Tallentui vielä herra Adminin videokameralle suoritus.. Se on käytävä kaatamassa gridissä miesvoimin jo ennen lähtöä. Lähdön jälkeen se on sitten taas myöhäistä
. Pitäisi oikeastaan kokeilla pysyykö se Jukan pyörä pystyssä ihan itsekseenkin. Pukit taitaa olla pelkkää silmän lumetta...![]()