Niinpä, tuo tietysti riippuu hyvin paljon mitä tuosta rautaperseestä lähtee hakemaan.
Itse ajoin ensimmäiset SS1000 ja BB1500 Yamahan R1:llä ja mietin että onpa rankkaa! Nyt kun on pyörä vaihtunut BMW:hen, mietin silti että onpa rankkaa. Ennen tämän vuotista SS2000K ajoa.
Tuossa kyllä paljastui että itsensä tiukka piiskaaminen ja kurinalaisuudessa pitäminen (= tauoilla ei soitella kavereille ja puhuta niitä näitä) tekee ajosta aivan miellyttävää ja pitkäkään matka ei paljoa paina.
Tauot on vain oikeasti saatava minimiin kestoltaan ja lukumäärältään.
Ensi kesäksi ollaan parhaillaan suunnittelemassa (voisi jo sanoa että taas) reissua Espanjaan (tai ehkä Kreikkaan), jonne tällä kertaa aiotaan vetää yhden yön pysähdyksen taktiikalla eli otetaan mennen tullen kaksi BB1500:sta, neljännen ajopäivän päätteeksi perillä. Tuo sopii hyvin rytmiin kun aamulla lähtee, on seuraavan päivän illalla perillä!
Reitti vain pitää suunnitella sopivasti ettei taaskaan turhia pysähdyksiä, vaan ainoastaan kun pitää juottaa pyörää. Ja autobaanoilta pyritän olemaan poissa kuten myös maksullisilta moottoriteiltä Ranskan ja Espanjan puolella. Hyvinhän siellä näköjään pääsee liikkumaan noiden ulkopuolellakin pienellä suunnittelulla.