Onkos kenellekään sattunut samanlaista tapausta, tulin torstaina kotiin duunista ja vilkaisin taloyhtion parkkipaikalle, kas, siellähän se pötköttää S3 oikealla kyljellään suojapeitto päällä. Siitä sitten "kylmä rinki siellä" nostamaan pystyyn ja tarkistamaan vaurioita.
Suhteellisen vähällä pääsin, etujarrun kahva vääntynyt, samoin ratti, takajalkatapin taitteessa ja rtangonpäänupissa naarmua mutta tankki, kaikki katteet, vilkut, lampput jne. ehjät.
Olin parkkerannut mopon extratukevasti poikittain autojen väliin, kun parkkiksella on tungosta ja kulkupelejä on perheessä jo aika reippaasti. Eli siis ajattelin auttavani armon autoilijoita jättäen ****** peltilehmille enemmän tilaa. Ja siinä tulos, siis käytännössä joku ******** ******** on duuniin lähtiessään (tai palatessaan)töninyt tuon autolla nurin. Mitään muuta selitystä on aika mahdoton löytää.
Ei puhettakaan esim. puhelinnumerosta, pikku lapusta, saatikka soitosta. Laitoin käärmeissäni hyvin asiallisen viestin kaikkien talojen oveen josko syyllinen ilmoittautuisi mutta taitaa jäädä laihaksi. Hauskintahan tuosta tekee se, että mopossa ei tietenkään ole kuin osakasko, mutta kuitenkin "ilkivalta"-optio.
Onko muille sattunut samanlaisia tapauksia, eli oletteko saanut korvauksia vakuutushtiöltä? IF kommentoi, että ajoneuvolla aiheutettuja vahinkoja ei korvata tuosta, mutta periaatteessa mikään ei osoita että tuo olisi aiheutettu autolla vaikka se varmasti asian laita onkin..
Ajattelin kyllä parin päivän päästä laittaa jakarin laulamaan parkkipaikalla, silmä silmästä. Jos ei syylliselle kelpaa mahdollisuus tunnustaa, niin sitten kärsii kaikki. Niin paljon kyrsii kun on penniä venyttämällä saanut uuden mopon hankittua, kaikki ruhtinaallset 300km ajettu..