Ihmeellinen vikinä ER-5:stä
Vuoden 98 mallin kawasakini jolla on ajettu 34000km on alkanut pikkuhiljaa pitämään tälläistä jännää vikinää jostain päin moottoria. Vikinä kuuluu silloin kun vääntää kaasua vaihde päällä, tuntuu siltä että heti kun moottori alkaa oikeasti vääntämään niin äänikin alkaa kuulumaan. Tämän kuulee varsin hyvin silloin kun vasemmalla puolella on jokin kiinteä seinä tai vastaava, joka saa äänet kaikumaan takaisin.
Ääni muistuttaa ehkä hieman sellaista muovimaista hankaamista joka on korkeataajuista, hieman hankalahko selittää. En osaa sanoa kuuluuko ääni kierrättäessä konetta korkeille kierroksille sillä moottorin äänet peittävät kaiken. Ääni saattaa kuulua heikosti myös mooottorilla jarruttaessa. Perjantai aamuna töihin ajaessa kylmä moottori ei pitänyt vikinää mutta lämmettyään loppumatkasta vikinä pikkuhiljaa alkoi, tosin töistä lähtiessä moottori piti vikinää vaikka olikin viileä. Vikinä ei siis kuulu kun ajaa matkanopeutta esim kaupungissa pintakaasulla, jos lähtee kiihyttämään niin äänikin ilmaantuu.
Onko mitään hajua mikä äänen voisi aiheuttaa? Pyörä toimii kyllä hyvin, ottaa kierroksia ja vääntää aivan normaalilla tavalla.