• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

IBA Finlandin sensuroitu toiminta

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja iaj
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Tilanne
Keskustelu on suljettu.
Niiiiiiin, tulee tästäkin mieleen se ainut vitsi minkä suurinpiirtein muistan, eli mies… eiko henkilö (siis) etenee urallaan niin pitkään, kunnes hän ei ole enää pätevä sillä pallilla millä istuu. Tämän ketjun perusteella on helppo ajatella, että yhdistyksen hallitushan se on vahingoittanut sitä yhdistyksen mainetta. Totuushan se ei välttämättä ole.

Lähtökohtaisesti on mun mielestä täysin selvä, että kyselemällä yhdistyksen johdolta kysymyksiä, ei voi vahingoittaa yhdistystä tai sen johtoa. (Poislukien tietysti esimerkiksi kokouksen häiritsemistarkoitus tms.) Se, että vähän asenteellisesti julkaisee ja kirjoittelee netissä, saattaa jo raapia sitä maineenvahingoittamiskorttia. Joka tapauksessa, jos epäselvyyttä on, on minusta hallituksen pystyttävä asiallisesti ja tyhjentävästi vastaamaan asiallisiin kysymyksiin. Vaihtoehtona on hallituksen eroaminen ja mahdollisesti korvaukset jos jollain muotoa rahallisista asioista on kyse (josta ei nyt varmaan tässä tapauksessa ole kyse). Jos yhdistyksen johto ei pysty vastaamaan tekemisistään, niin sellainen johto on erotettava tai erottava, koska muuten asiat menee aina ennemmin tai myöhemmin pieleen. Se on vain ja ainoastaan ajan kysymys.
 
Tuntematta "totuutta" saati IBAn toimintaa yhtään, on tietty helppo kommentoida ja spekuloida, mutta käsitteellisesti on kyllä aika kyseenalaista pyrkiä erottamaan yhdistyksen jäsen sillä perusteella, että kritisoi sen hallitusta tai esittää kysymyksiä hallitukselle. Jos tuo on yhdistyksen vahingoittamista, niin kyllä hieman on käsitteet hakusessa...
 
shyhander sanoi:
Niiiiiiin, tulee tästäkin mieleen se ainut vitsi minkä suurinpiirtein muistan, eli mies… eiko henkilö (siis) etenee urallaan niin pitkään, kunnes hän ei ole enää pätevä sillä pallilla millä istuu. Tämän ketjun perusteella on helppo ajatella, että yhdistyksen hallitushan se on vahingoittanut sitä yhdistyksen mainetta. Totuushan se ei välttämättä ole.

Lähtökohtaisesti on mun mielestä täysin selvä, että kyselemällä yhdistyksen johdolta kysymyksiä, ei voi vahingoittaa yhdistystä tai sen johtoa. (Poislukien tietysti esimerkiksi kokouksen häiritsemistarkoitus tms.) Se, että vähän asenteellisesti julkaisee ja kirjoittelee netissä, saattaa jo raapia sitä maineenvahingoittamiskorttia. Joka tapauksessa, jos epäselvyyttä on, on minusta hallituksen pystyttävä asiallisesti ja tyhjentävästi vastaamaan asiallisiin kysymyksiin.

Eihän tässä tuo erottaminen ole olennainen seikka vaan hallituksen luottamuksen kyseenalaistaminen .Nythän ei ole mitään faktaa vaan iaj.n jutut yksipuolisesti täällä esitettynä .
No luulisi hallituksen esittävän huomisessa kokouksessa jäsenistölle varmat faktat omasta ja yhdistyksen puolesta .
Eihän tässäkään ole kysymys kuin "tyhjän ajamisesta" ja sen erilaisista vivahteista harrastustoimena joten ?
Se taas on sitten aivan sama erotetaanko tai ei ,vai ymmärtääkö iaj itse lähteä vai jäädä roskalaatikko kilven alusineen .
Äänekkäitä äänettömiä yhdistysmiehiäkin kun joskus tarvitaan ettei totuus unohtuisi, kunhan siinäkin "kusi" pysyisi pöntössä eikä nousisi päähän .

ps. tämäkin menee ohi
 
Alitheia sanoi:
Eihän tässä tuo erottaminen ole olennainen seikka vaan hallituksen luottamuksen kyseenalaistaminen .Nythän ei ole mitään faktaa vaan iaj.n jutut yksipuolisesti täällä esitettynä .

IBA Finlandin hallituksella oli mahdollisuus esittää faktat paperien muodossa, mutta valitsivat että eivät näitä esitä. Kenelläkään muulla ei tuohon mahdollisuutta ole.

Sen sijaan että olisivat alkaneet oikeasti näyttämään että mitään vääryyttä ei ajojen tarkastuksissa ole tapahtunut, päättivätkin sulkea silmänsä, tuhota kaikki keskustelut aiheesta ja esittää ettei mitään ole koskaan kyseenalaistettukaan heidän omasta toiminnastaan.

Kaikki uudet yritykset avata keskustelua tästä torpataan samoin tein, IBA Finlandin puheenjohtaja ei vastaa foorumin ulkopuolella asiasta esitettyihin (muidenkin kuin minun) kysymyksiin jne. jne.

Näin toimitaan silloin kun oikeasti taustalla on jotain p****a, ei silloin kun kaikki on hyvin.

Mutta, lauantaina klo 11:00 alkaa tilaisuus jäsenistölle Kangasalalla jossa päätetään jatkuuko sama salamyhkäinen ja sensuroiva tapa hoitaa asioita vai ei eli valitaan uusi hallitus seuraavaksi vuodeksi.

Siellä tämä kysymys oikeasti ratkaistaan.
 
Ihan yleisellä tasolla:

Ennen loppuu maailmasta sodat, nälänhätä ja sudeettisavolaiset kun vilunkipeli :D.

Sama taitaa olla tilanne sen taktiikan hallitsemisen kanssa.... kun kärvähdetään jostain.
Aina kannattaa yrittää... eikä tietenkään pidä laittaa ilmoitusta lehteen....

mutta jos aihetta on vähänkin, vahingot minimoidaan tunnustuksella ja nöyrällä asenteella.

Eihän tätä aina ymmärrä kansakunnan keihäänkärkikään.... mutta ei se asia siitä muuksi muutu
vaikka olisi mekko päällä ja verokortissa lukee ministeri :D.
 
Olen aina ihmetellyt, että mitä mieltä on maksaa jotain IBA-maksua lystistä ajella pitkää matkaa yhtä soittoa.
Sinänsähän moottoripyöräily kaikessa turhuudessaan on mitä miellyttävin tapa viettää aikaa - vanhoja mukaille sanotaan: Toiseksi parasta mitä mies voi tehdä pöksyt jalassa - miksei myös mimmitkin.

Mutta tuonkin turhamaisuuden voittaa turhamaisuus - saada nimi näkyviin johonkin IBAn listaan. Voi hyvät hyssykät.
Ja sitten vielä tapellaan jostain sisäisistä ristiriidoista.

Voi voi!
 
Motoristi1958 sanoi:
Olen aina ihmetellyt, että mitä mieltä on maksaa jotain IBA-maksua lystistä ajella pitkää matkaa yhtä soittoa.

BLAABLAABLAABLAA

Mutta tuonkin turhamaisuuden voittaa turhamaisuus - saada nimi näkyviin johonkin IBAn listaan. Voi hyvät hyssykät.
Ja sitten vielä tapellaan jostain sisäisistä ristiriidoista.

Voi voi!

:thumbup:
Jotkut tykkää vetää viinaa, toiset polttelee körssiä, joku ajelee rautaperseitä, jotkut muut eivät, joku saattaa tehdä ihan jotain muuta mitä kukaan muu ei :paikallatuulee: Kukin tyylillään...

Mutta kuten jo ketjussa on todettu, säännöt pitäisi olla kaikille samat... On ainoastaan positiivista että kissa on nostetty pöydälle, enpä tiiä olisko omakin suunniteltu SS1000 ollut aikanaan SS1000, eikä SS1600K jos olis vähän sovellettu sääntöjä :baahaahaa:
 
TeeVee sanoi:
Mutta kuten jo ketjussa on todettu, säännöt pitäisi olla kaikille samat... On ainoastaan positiivista että kissa on nostetty pöydälle

Näinhän sen pitäisi olla, mutta IBA Finlandin hallituksen mielestä näin ei pidä olla ja kaikki tähän liittyvä kritisointi pyritään sensuroimaan pois.

Tässä tapauksessa vain käy nyt sillä lailla, että tämän asian esille tuonut henkilö eli allekirjoittanut potkitaan pois tämän johdosta... Mites se nyt menikään, Don't shoot the messenger... tjsp...
 
Ootkos muuten, iaj, esittänyt hallitukselle asiasi käsittelyä vuosikokouksessa. Muutenhan asiasta ei voi tehdä päätöstä ellei se ole esityslistalla. Taitaa muutoin mennä vaan keskusteluksi.
 
Voiko suomen järjestön toiminnasta russuttaa jonneki jenkkijärjestöön? Itse nyt en noista asioista tiedä käytännössä mitään, tuli vaan mieleen.
 
NewmanRS sanoi:
Ootkos muuten, iaj, esittänyt hallitukselle asiasi käsittelyä vuosikokouksessa. Muutenhan asiasta ei voi tehdä päätöstä ellei se ole esityslistalla. Taitaa muutoin mennä vaan keskusteluksi.

On jo esityslistalla, kohdassa Uuden hallituksen valinta :)
 
JeTi sanoi:
Voiko suomen järjestön toiminnasta russuttaa jonneki jenkkijärjestöön? Itse nyt en noista asioista tiedä käytännössä mitään, tuli vaan mieleen.
Meni sinne jenkkeihin jo tietoa sähköpostilla ja joku vastauskin sieltä tuli. Tässäkin ketjussa oli asiasta juttua.
Mielenkiinnolla seurataan mitä jenkit sanoo moisesta toiminnasta.

Pekka
:right::right::right:
 
Ja niinku aattelin ajaa ekan rautaperseeni tänä suvena ja tarkastuttaa sen... Noh ajan mutta omaksi iloksi ilman mitään IBAF klumeluureja..
 
Suzu-ukko sanoi:
Ja niinku aattelin ajaa ekan rautaperseeni tänä suvena ja tarkastuttaa sen... Noh ajan mutta omaksi iloksi ilman mitään IBAF klumeluureja..

Milloin olisi haarukassa?
 
Tilanne
Keskustelu on suljettu.
Back
Ylös