Minulle kehuttiin Atlantis III:a, ja kävin sellaista sovittamassa.
Lepatti jokaiseen mahdolliseen suuntaan. Eli jos on nahka-asun tarkoitus olla tekstiiliasua istuvampi, niin ainakaan Atlantis ei sitä ollut. Tuntui mukavalta, mutta turvallisuus oli vähän niin ja näin.
Ehkä auttaisi jos sitoo hihnalla hihat käsivarteen kiinni? Mutta kaatuessa se silti lähtisi kuoriutumaan
RT on kuumma, siinä ei tuulta saa syliinsä.
Odottelen että kehittelevät sellaisen teleskooppimallisen katteen, jota voisi käyttää myös sateessa...
Kuumina ajopäivinä käytän coomax-alusasua, Allroad takkia ja APR2 housuja, kaikki Rukkalta.
Takista ja housuista saa corevuoren irti, joten se toimii kohtuullisen hyvin. Viime kesänä Italiassa, Sveitsissä ja Ranskassa oli aika lämpöistä - mutta silti noilla varusteilla tuli toimeen.
Hankalinta irotettavassa corekalvossa on, jos kesken kuuman ajopäivän joutuu kylmään sateeseen - esim jos vuoren ylitettyä tulee sateiseen laaksoon. Housujen vuoren laittaminen on hankalaa. Muutoin olen pitänyt noita hyvänä vaihtoehtona.
Sitten on vielä sellaisia viilentäviä liivejä. Viime kesänä kyselin sellaisia, laitoin tännekin
yhteenvedon. En sitten ehtinyt hankka, kun niiden tuleminen olisi kestänyt kauemmin kuin oli aikaa loman alkamiseen. Ehkä tänä keväänä pitäisi laittaa tilaus ajoissa liikkeelle? Onko muita kiinnostuneita?