Viikko sitten kotiuduttu Baltiasta. Kolmessa päivässä kertyi kilometrejä hieman vajaat 2000 km. Tuossa aiemmin todettiinkin Via Baltican tietyöt heti Latvian puolella, mutta on todettava, että jo olikin aihetta. Jos Latviassa on tarkoitus suunnata rannikolle Liepajan suuntaan ja siitä edelleen etelään, niin välttäkää tietä A9, koska siellä vasta niitä tietöitä olikin. Ei tainnut jäädä juurikaan 20 pysähdyksestä vajaaksi ennen Klaipedaa.
Muutenkin on todettava, että täytyy oikein ihmetellä miten Latviassa kehtaavatkin pitää osaa teistä niin surkeassa kunnossa. Hetkittäin saa ajaa motoristin unelmatietä. Asfaltti on vimpan päälle, mutkaa on ja maasto on kumpuilevaa eli mikä on nauttiessa matkasta, koska tien laidassa on kylttejä muistuttamassa EU-rahoituksesta. Yllätys on kuitenkin suuri, kun mutkan takaa alkaa ns pottupelto eli paikkaa on paikan vieressä ja osin usea päällekkäin. Siihen kun ajaa normaalia matkavauhtia, niin tuntuu hampaiden paikkojen putoavan. Pottupeltoa saattaa jatkua parhaimmillaan kymmeniä kilometrejä, joten siinä ehtii miettiä jopa pyörän vaihtoa enduroon.
Liettuassa tuntuvat tiet olevan jo paremmassa kunnossa. Jos haluaa maiseman vaihtuvan vähän rivakammin, niin Klaipedasta vain moottoritielle kohti Vilnaa. Tien kunto on hyvä ja maisemat ovat parhaimmillaan kuin Saksassa konsanaan.
Pienempiä teitä kun tuolla kurvailee, niin kannattaa ennen lähtöä tarkistaa renkaat. Karkea öljysora syö renkaita lähes silmissä. Uutta öljysorapintaa oli vedetty mm Kaakkois-Virossa E263:lle välille Napi - Vastseliina. Nopeusrajoitus oli vain 30 kmh, koska irtosoraa oli vielä aika reilusti pinnassa.
Mitä noihin tietöihin tulee, niin positiivista oli todeta tapa, jolla ne tehtiin. Useamman kerran kun hissuksiin ajeli sitä kapeaa päällystettyä kaistaletta, niin toisella puolella oli parhaimmillaan lähes metrin pudotus eli tien pohjat tunnuttiin tehtävän kerrankin kunnolla. Toki useammalla työmaalla näkyi teksti Lemminkäinen eli hyvä niin.
