GSX-R 1000 K5 jarrupäivitys pienellä budjetilla
K5 Gikserin 2-osaiset Tokicon satulat ei ole kovin hyvät, kuten ei myöskään Nissinin jarrupääsylinteri. Huonous ilmenee esimerkiksi Alastarolla keskiryhmän vauhdissa jarrukahvan pehmenemisenä noin 10 min ajon jälkeen. En ajatellut todeta jarrujen huonoutta enää Kymiringin pääsuoran jälkeisessä jarrutuksessa...
Sen sijaan, että olisin hankkinut esim. Brembo RCS-pääsylinterin ja todennut sen jälkeen edelleen satulat huonoiksi, päädyin vaihtamaan sekä pääsylinterin että jarrusatulat vuoden 2006 Yamaha R6 käytettyihin etujarruihin. Satulat on R6:ssa olleet samat ilmeisesti vuosina 2005-2016 sekä myös R1:ssä ennen kuin siihen tuli 6-mäntäiset isommalla jaolla. R6 pääsylinteri on Brembon valmistama radiaalipuristin 16mm porauksella. R6 valikoitui luovuttajaksi, koska internetsissä ulkomailla ainakin oli onnistuneita päivityksiä näistä tehty, sekä koska osia oli hyvin ja edullisesti saatavilla. R6 ja K5 painavat myös about saman verran. Lisäksi ja ennen kaikkea R6 jarruja on kehuttu hyviksi!
Potilas lähtötilanteessa.
Tokicon 4-mäntäiset 2-osaiset satulat ei ole kummoisessa maineessa.
Nissinin pääsylkkään on recall-tehty mutta tuntuma on silti raivokkaasta ilmaamisesta huolimatta pehmeähkö ja kevyellä rata-ajolla kahva painuu aina kaasutuppeen asti. Not good.
Jatkan juttua, kunhan tässä muilta velvoitteilta ehdin.