Käytät vanhentunutta selainta. Se ei välttämättä näytä tätä tai muita verkkosivustoja oikein. Sinun pitäisi päivittää tai käyttää vaihtoehtoista selainta.
Onkohan kellään kokemusta laukkujen asentamisesta 1000 fzr:ään.
Olen katsellut kuvastoista telineitä mutta ei ole osunut silmiin tuohon malliin sopivia.
Moi!
Itsellä on tuollainen pyörä vm.-89 ja pari kesää sitten pähkäilin saman asian kanssa. Kävi ilmi, ettei kyseiseen pyörään ole tehty merkkikohtaista takatelinettä sitten 90-luvun alkupuoliskon. Soitin tuolloin varmaan lähes jokaiseen mahdolliseen liikkeeseen, mutta kaikissa sama vastaus, "ei ole".
Ilmoitin pörssissä ostetaan palstalla, johon yksi kaveri tarttui ja sitä kautta sain telineen. Kyseessä ei ollut mikään merkkiteline ja kaikki kiinnikeraudat jouduin keksimään ja tekemään itse. Sitten tilasin mp-liikkeestä telineeseen takalaudan ja toppiboksin (Givi). Viime kesäksi kävin vielä ostamassa reissuun Biltemasta kankaiset sivulaukut (39,90 euroa) ja voin sanoa, että olivat aivan erinomaiset ja toimivat.
Ugh, olen puhunut.
Niissä sivulaukuissa on tarrakiinnitysnauhat, jotka tuli puolelta toiselle penkin yli kahdesta kohtaa. Jos on kyytiläinen, niin nauhat saattaa hieman painaa tämän persausta. Vaikea sanoa, koska mulla ei ollut kyytiläistä. Saattaisi lisätä kyytiläisen mukavuutta, jos vaikka yrittäis kikkailla jollain ohuella pehmusteella laittamalla sen nauhojen päälle
Minulla on kyseiset Bilteman laukut. 600:ssa FZR:ssä laitoin hihnat kulkemaan takasatulan alta, toimi kyytiläisen kanssakin hyvin.
Nykyiseen pyörääni (FZR 1000) en ole vielä laukkuja asentanu, joten en tiedä miten onnistuu, siinä on yksiosainen satula kun taas 600:ssa kaksiosainen.