• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Foorumiuudistus

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja artoodetoo
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Kyllä tämä postaus sai keskustelun heti vilkkaaksi hallituksessa.
Toivottasti saisime jotain fiksua sanottavaa asiaan jo vaikka kevätkokoukseen, edes suunnitelma saataisiin julki.

Viimeisin vuosien aikana on ollut työryhmiä/edustajia/henkilöitä jotka ovat vakuuttaneet hallituksen suunnitelmillaan että uudistus olisi piakkoin ajankohtainen. Henkilöitä on poistunut takavasemmalle ja työryhmät ovat hiljaa hiljentyneet. Suurin osa nykyisistä hallituslaisista eivät omaa koodaajan taitoja joten olemme keskittyneet enemmän osaamisalueisiimme.

Vielä muutama vuosi sitten haaveilimme uudesta foorumista pelkällä talkoovoimalla koska rahavarantoja ei ollut siihen laittaa kovinkaan paljoa. Nyt tilanne on toinen ja olemme viimeiset 4 vuotta saaneet rahavarannot jo sellaisikse että niistä voisi jotain hankintojakin tehdä.
Kumminkin täytyy muistaa ettei tilejämme voi tyhjentää koska pitää olla varastossa varaa jos tulee kovin sateinen kesä tai muita isoja hankintoja ilmaantuu äkillisesti.

Isoin osa rahavarannoistamme on kertynyt ajoharjoitteluista ja hyvänä kakkosena on foorumin marrkinointitulot. Näinpä onkin ajateltu sijoittaa näitä varantoja takaisin sinne suuntaan mistä niitä on tullutkin.
Esimerkiksi Omistusosuuksia moottoriradoista ja Motorgbike.

Ps. Hallitukseen mahtuu aina niitä joita kutsutaan "joku tekee" tyypeiksi, tekijöille on tilaa ja myös hallituksen ulkopuolelta saa nostaa kättä pystyyn jos aikaansa haluaa käyttää foorumin ja muiden motoristien hyväksi.

Kyllä me vielä näytetään... parastamme?

Vaatiiko tämä nykyinen foorumi koodausta esim. PHP:llä tms. (en nyt tarkoita jotain pientä HTML virittelyä tms.)? Jos näin on niin mitä ilmaisia ylläpidettyjä alustoja olette tutkineet? Esim. https://www.simplemachines.org/ joka on vaikkapa z900forum.com:illa käytössä on vaikuttanut hyvältä ja näyttäisi että SMF:ltä tulee päivityksiä. Uuden foorumin pystytyshän ei ole kummoinen juttu teknisesti, otetaan vaikka Azuresta tai AWS:stä instanssi jolle lyödään kamat (PHP, MySQL, forumsofta ja konfataan Apache/IIS) ja Mailjetiltä tms. sähköpostipalvelu. Forumin konfaus, sertijumpat (nythän yhteys on salaamaton). Nykyiselle sivulle laitetaan linkki uuteen ja pyydetään innokkaita testaamaan. Kun on toimivaksi todettu niin johto pois seinästä vanhasta, (jota ennen osoitteen siirtäminen uuteen IP -osoitteeseen), jos mahdollista niin vanhojen viestien importointi (voi olla käytännössä vaikeaa/mahdotonta). Em. siis iso kuva, jokaisen kohdan alle tulisi monta ranskalaista viivaa tietenkin. N. 5 htp ja uusi foorumi käy ja kukkuu. Juoksevat kulut (virtuaalipannu, meilipalvelu, serti) vajaa 150/kk. Sitten jonkun pitää tietenkin ylläpitää softaa, asentaa päivityksiä ja käydä lyömässä jakarilla kylkeen kun piiputtaa.
 
Viimeksi muokattu:
artoodetoo sanoi:
jos mahdollista niin vanhojen viestien importointi (voi olla käytännössä vaikeaa/mahdotonta). .

Rivien välistä olen ymmärtänyt, että tämä lienee se suurin syy. Ei haluta luopua niistä vanhoista viesteistä, kun ne nähdään ymmärryskantana.
 
artoodetoo sanoi:
Vaatiiko tämä nykyinen foorumi koodausta esim. PHP:llä tms. (en nyt tarkoita jotain pientä HTML virittelyä tms.)? Jos näin on niin mitä ilmaisia ylläpidettyjä alustoja olette tutkineet? Esim. https://www.simplemachines.org/ joka on vaikkapa z900forum.com:illa käytössä on vaikuttanut hyvältä ja näyttäisi että SMF:ltä tulee päivityksiä. Uuden foorumin pystytyshän ei ole kummoinen juttu teknisesti, otetaan vaikka Azuresta tai AWS:stä instanssi jolle lyödään kamat (PHP, MySQL, forumsofta ja konfataan Apache/IIS) ja Mailjetiltä tms. sähköpostipalvelu. Forumin konfaus, sertijumpat (nythän yhteys on salaamaton). Nykyiselle sivulle laitetaan linkki uuteen ja pyydetään innokkaita testaamaan. Kun on toimivaksi todettu niin johto pois seinästä vanhasta, (jota ennen osoitteen siirtäminen uuteen IP -osoitteeseen), jos mahdollista niin vanhojen viestien importointi (voi olla käytännössä vaikeaa/mahdotonta). Em. siis iso kuva, jokaisen kohdan alle tulisi monta ranskalaista viivaa tietenkin. N. 5 htp ja uusi foorumi käy ja kukkuu. Juoksevat kulut (virtuaalipannu, meilipalvelu, serti) vajaa 150/kk. Sitten jonkun pitää tietenkin ylläpitää softaa, asentaa päivityksiä ja käydä lyömässä jakarilla kylkeen kun piiputtaa.

Itselleni juuri tämä on se iso ongelma, tuo tekstisi kuulostaa pääni sisällä ihan Jaska Jokusen opettajalta.
Luetun ymmärtäminenkin tuntuu ihan olemattomalta.
Oletko kiinnostunut konsultoimaan/olemaan apuna kun kartoitamme suunnitelmaa?

On meillä hallituksessa varmasti 3 jotka tätäkin osaa lukea, mutta silti apukädet olisi tarpeen.
 
BANDIT-R sanoi:

Pistä YV:tä, vaihdetaan meiliosoitteita, sähköpostitse on helpompi keskustella.
 
lahtito sanoi:
Lista on aika kattava. Teoriassa ainekset PoCille on olemassa.

Jep, nykyisen kannan export, import dummy -kantaan pannulla ja siitä migraatio SMF:n työkalulla SMF:n kantaan ja sen jälkeen hämmästely näkyykö mitään SMF:ssä, tekemistä vaille valmis :D Nojoo, sitten ovat kuvat levynkulmalla (tuskin ovat binaareina kannassa tässä tapauksessa) ja jos tämä alusta säilöö salasanat oikein niin ne ovat salted hash -muodossa (syön kyllä hatullisen jos näin on) jolloin ei ole mitään mahdollisuutta siirtää käyttäjiä tai ainakaan salasanoja (tuskin on muutenkaan, ihan perus encryptattu salasanakin on vaikea järkevässä ajassa purkaa paitsi jos lähdekoodissa on selkeästi avain, mutta en lähtisi siihen, koska aika). Kaikki mikä on mahdollista ei ole järkevää. Melkein kaikkihan kyllä on mahdollista, jos on aikaa ja tahtoa voitaisiin lyödä tulille jokin GPL (tai vastaavalla) lisenssillä oleva integraatioalusta, esim. Mule ESB kommunistieditio (community) ja vääntää sille integraatiot jotka tekevät temput terävät. :D
 
Eli Motorg ry:n koko toiminta voitaisiin siirtää ihan käden käänteessä uudelle alustalle, ei vaatisi muuta kuin aikaa!

Voit muuten aloittaa sen hatullisen. Kuva ois kiva. :;): Mätön mahdollisesti pitkittyessä ehtii pohtimaan, miten tämän foorumin koko käyttäjäkanta siirrettiin aikoinaan vanhalta alustalta nykyiseen murtamatta yhtään salasanaa.
 
Jos ja kun foorumiuudistus tapahtuu, niin yrittäkää valita alustaksi Xenforo. Vaikuttaa olevan ainut tekijä, jolla on katse tulevaisuuteen. Chatti tulee samalla erillistä vaivaa näkemättä.
 
Hannula sanoi:
Eli Motorg ry:n koko toiminta voitaisiin siirtää ihan käden käänteessä uudelle alustalle, ei vaatisi muuta kuin aikaa!

Voit muuten aloittaa sen hatullisen. Kuva ois kiva. :;): Mätön mahdollisesti pitkittyessä ehtii pohtimaan, miten tämän foorumin koko käyttäjäkanta siirrettiin aikoinaan vanhalta alustalta nykyiseen murtamatta yhtään salasanaa.

On se kumma ettei vapaaehtoisia meinaa löytyä, vaikka näinkin kannustavaa palautetta on heti saatavilla...
 
Auttaisin jos osaisin, mutta enää ei löydy nyky platformeista kokemusta.

2004-2005 rakensin 2 multigaming communityn foorumit ja nettisivut uusiks mutta sillon oli suht helppoa suoraa PHP+SQL koodia... nyt pitäis osata noita vitun valmispaketteja pyöritellä joista ei oo mitää käryä. Esmes wordpress on iha hepreaa mulle.
 
Itse olen ehdottomasti sitä mieltä, että viesti/käyttäjä/käyttäjäryhmätietokanta on tultava foorumin päivityksessä mukana. Se jos vBulletinin (meidän foorumi) tietokanta on jonkin uudemmanaikaisen foorumisoftan työkalulla konvertoitavissa ko. uuden foorumin tietokantaan, olisi minusta mahtijuttu!

Allekirjoittanuthan on nyt mukana web vastaavana ja mä olenn se noin kolmas :grin: ja mulla on lähinnä harrastepohjaista matalahkon tason php/mysql kokemusta, foorumeita en ole koskaan ylläpitänyt tai pystyttänyt, ja valitettavasti aikaa menee tässä vielä koko Motorgin weppipuolen opetteluun ja ihmettelyyn. Ja kun vapaa-aikaa on ainakin nyt ollut ylitöiden ja perhehommien takia melko vähän niin kylmä tässä urakkaa on.
 
shyhander sanoi:
Se jos vBulletinin (meidän foorumi) tietokanta on jonkin uudemmanaikaisen foorumisoftan työkalulla konvertoitavissa ko. uuden foorumin tietokantaan, olisi minusta mahtijuttu!

Mikä versio vBulletinista on käytössä, niin voi vähän lueskella konvertoinnista muille alustoille?
 
XenForo tulee kun on tullakseen. Siinä ohessa ratkotaan integraatiot joka suuntaan ja pidetään rattaat pyörimässä.

Jos on tavatonta innostusta ja kiinnostusta olla auttamassa projektissa niin voi ilmiantaa itsensä vaikkapa minulle yksityisviestillä.
 
massajaska sanoi:

Integraatioista olen joskus kuullut :D (duunina integraatiokehitys IBM DataPower Gatewayllä, Microsoft BizTalkilla ja Mule ESB:llä ja vähän on koemielessä hiplannut myös Logic Appseja, Azure funkkareita ja AWS Lambda Funkkareita :) )
 
Mikäli en ihan väärin lukenut tilinpäätöstä, niin näyttäisi löytyvän resursseja jopa käyttää muuta kuin vapaaehtoisia mm. kaivattuun nettisivun päivitykseen ja chatin toimintaan saattamisen.

.
 
makijt sanoi:
Mikäli en ihan väärin lukenut tilinpäätöstä, niin näyttäisi löytyvän resursseja jopa käyttää muuta kuin vapaaehtoisia mm. kaivattuun nettisivun päivitykseen ja chatin toimintaan saattamisen.

.

Mikäli luet aiempien vuosien päätöksiä, niin tohon nettisivujen päivitykseen on sysätty kymmeniä tuhansia euroja. Taisivat syyskokouksessakin jo todeta, mikäli oikein muistanen, että enempää ei sijoiteta isoja rahoja tähän nyt toimivaan sivustoon.

Ja joo, toivottavasti ei käytettäis tänhetken tilivaroja taas nettisivun päivitykseen, vaan säästettäis ne fiksumpiin kohteisiin.
 
Karkov sanoi:

Öööö, ylläpitoon on käytetty lähinnä vaihtorahoja, nettisivuston päivitykseen tuskin niitäkään (missäs sellainen päivitetty sivusto on?!) :rant:
Ja fiksumpiin kohteisiin - kuten?? :shoot:
(omat kerho- / tallitilat olohuoneineen (jääkaappi sis.) ois tietty ihan muikeet :)-)
 
Useampana vuonna oli budjetoitu sivuston kehitykseen, mutta sitä ei käytetty, koska sillä ei olisi saanut valmista. Yhdistyksellä on hyvä olla noin vuoden budhetin verran, että toimintaa voidaan pyörittää ilman tuloja. Tai pystytään tarvittaessa ostamaan palveluna esim. Kaatuneen foorumin tunkkaus takas toimintaan. Kehityksessä on suurin pula käsipareista ja ajasta.
 
Motoristo sanoi:
Öööö, ylläpitoon on käytetty lähinnä vaihtorahoja, nettisivuston päivitykseen tuskin niitäkään (missäs sellainen päivitetty sivusto on?!) :rant:
Ja fiksumpiin kohteisiin - kuten?? :shoot:
(omat kerho- / tallitilat olohuoneineen (jääkaappi sis.) ois tietty ihan muikeet :)-)

Tarviitko harjateltan vai kelpaako kupoli. Vai ihan soputeltta.
 
Back
Ylös