Lähtölaskenta meikäläisen euroopanretkelle lyötiin lukkoon viime viikolla. Arvoin vielä pyörää tolle vuoden reissulle viime viikon alussa, mutta kun välirahoista ei päästy edustajan kanssa sopuun päätin, että tuo nykyinen BMW K1300S saa toimia kulkineena tuolle noin vuoden reissulle. Jääpä vähän parempi budjetti ittensä viihdyttämiseen.
Lauttalippu välille Hki-Tmunde on 14.8. Vähän on Traven päässä arpomista ekan majoituksen kanssa, mutta ajatuksena on kajauttaa noin parisataa kilsaa etelään joko Berliinin suuntaan tai vaihtoehtoisesti Hampuriin ja nukkua siellä hyvät unet. Siitä sitten Prahaan, jossa majoittuminen ja seuraavana päivänä Ruzomberokiin. Ruzossa olis tarkoitus rempata yks voimalaitos, siihen palaa aikaa syyskuun loppupuolelle. Elokuussa ehkä 1 tai 2 pistokeikkaa Itävaltaan, jossa lähinnä tarkoitus lärväillä kavereitten kanssa.
Syyskuun viime päivinä sitten suunnaksi Portugali ja Figueira da Foz. Tohon reissuun oon budjetoinut noin 7 päivää, joista ehkä kaks menee Itävallassa kaljan juonnissa. Reittiäolen alustavasti katellut niin, että Ruzomberokista Linziin, jossa em. rentoutumista päivä/kaks. Siitä sitten jonnekkin Bernin seuduille, jossa yöpyminen. Sen jälkeen on vähän vielä arpomista, varsinaisena päämääränä San Sebastian. Tolle pätkälle jos menee hyvin, niin ehkä yks väliyö.
San Sebastianissa vois olla yön tai kaks ja siitä sitten Figueiraan. Silläkin välillä vois pitää yhden väliyön jos joku mukava paikka löytyy. Figueiraan sitten asetutaan ihan tosissaan majaksi ja sieltä heitellään sitten fiiliksen mukaan reissuja akselilla portugali-espanja-ranska.
Jos jollain olis vinkkejä siitä, mihin kannattaa Travemundestä laivasta tullessa suunnata ja majoittua, niin kiitollinen olisin. Noin parin tunnin ajomatkan päähän Travesta pitäis sijoittua, koska ennen puolta yötä olis hyvä olla jossain majapaikassa.
Päivittelen tohon alle sit jonkinmoista kertomusta, jos sormet toimii ja jaksaa.