1998 eli C-mallista eteenpäin:
+ tehoa ja vääntöä on riittävästi. Joillekin varmasti jopa liikaakin, mutta paha sanoa niin tapauskohtaista.
+ Katteet suojaa huomattavasti paremmin, kuin nykypäivän tonnisissa.
+ Kyykyksi erittäin hyvä myös matka-ajossa, ehkä parhaimpia kompromisseja (ei loista varsinaisesti millään osa-alueella, mutta tasaisen hyvä silti). Tuolla riipaisee yhtä soittoa todella pitkiä matkoja. Tietenni tankkaustaukoja kannattaa pitää
+ Kyytiläiselle on huomattavasti paremmat oltavat, kuin nykyisten tonnisten "pannulapuilla" & helvetin korkealla (kuskiin nähden) istuskellessa.
+ TODELLA tehokkaat ajovalot tuon ikäiseksi pyöräksi.
+- Painava ja se myös tuntuu ajossa. Vaatii määrätietoisuutta ja myös voimaa, että saat taittumaan. Alustan kunnolla säätämällä taipuu jo yllättävän hyvinkin. Ei ole tosiaankaan kovin ketterä pienissä nopeuksissa / huoltsikoiden pihoilla, mutta kyllä tuon kanssa pärjää. Paino tuo myös sitten vakautta. Tuolla voi vetää surutta todella kovia nopeuksia, ilman että ilmavirrat pahemmin riepottelee ja painon vuoksi etenee myös ihan helvetin vakaasti. Ei hae, huoju jne.
- vakiovälitykset uusiksi. Todellista tuskaa ajella vakioväleillä esim. kaupungeissa. Mutta tämä puolihan menee melkein joka kyykystä yleensä uusiksi.. Kawalla kuitenkin aika pitkiä noi ykköset varsinkin.
- Tehonpaskaa löytyy, mutta ei kuitenkaan niin paljon, että kannattaa vakiolla lähteä tonnareita kiusaamaan. Jos viitsit kuitenkin kokoputkiston, suutinsarjat (tai itse prikoilla & suuttimilla säätäen), filsut jne. sorvata paikoilleen ja säätää kunnolla, niin hieman vanhempia vakiotonnisia voi jo hieman kiusata. Väleiksi sitten vaikka 16/45 niin alkaa kiihtymään jo vähän liiankin iloisesti.
Mutta ilman ajotaitoja ylläoleva kannattaa unohtaa samantien. En siis halua tuohon kannustaa.. tehoa siellä kuitenkin on ihan kivasti.
- uudemmissa yseissä ei ole bensavaloa / mittaria, joten kannattaa matkaa tehdessä vierailla tasaisin väliajoin huoltsikoilla. Toisaalta varatankille meno kyllä ilmoittaa, että kohta kannattas tankata, mutta silloin sen lähimmän huoltamon olis parempi olla 50-100km sisällä
- joidenkin mielestä rumia myös uudemmat (kahdella valolla ja hieman uudistetulla muotoilulla) ovat rumia, mutta omasta mielestä hyvän näköisiä kikottimia.. voisko sanoa, että hieman personaallisempia kuin nykypäivän tonniset
Loppuun vielä jeesustelua.. eli jos vähänkään epäilet ajotaitojasi, niin silloin en suosittele.. varsinkin kun olet kohtuu avoimesti myöntänyt diggaavasi kovista tehoista, vauhdeista jne. Ysissä on vaikeana yhdistelmänä se, että tehoa löytyy ja myös painoa on.. eli vähänkään kiharaisemmissa ajomaastoissa tuo teho ja tietynlainen kömpelyys voi kostautua.
Tehot ja väännöt riittää kuitenkin siihen, että väärässä kohti jos avaat esim. mutkassa kunnolla, niin muutut kuskista matkustajaksi nanosekunnissa.
Mutta jos uskot hallitsevasi tuommoisen hieman nykypyöriä painavammat ja fyysisesti isomman pelin, niin anna mennä vaan. Veikkaan että tykkäät pyörästä, suurin osa frendeistäni on digannut omastani. Oikeastaan ne jotka ovat tuota testanneet, niin eipä ole oikeestaan haukkuja tullut.
- P