• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Ensimmäinen kunnon reissu

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Indy
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Ensimmäinen kunnon reissu

Kaksi vuotta sitten ajoin "vanhemmalla iällä" prätkäkortin. En ollut aikaisemmin ajanut edes mopolla, joten aika nollasta oli lähtötasot (tosin autolla ajanut 15 vuotta). Pisimmät päiväkohtaiset ajelut on ollut n.500km ja Etelä- sekä Keski-Suomi alkaa olla aika hyvin koluttu. Tuntuu, että olisi aika tehdä ns. kunnon reissu. Prätkänä on Triumph Bonneville parilla takalaukulla sekä löytyy vedepitävää telttaa ja untuvamakuupussia - kunnon ajokamoista puhumattakaan.

Kysyisin teiltä arvon matkaajat. Minnepäin suosittelisitte tekemään ensimmäisen kunnon reissun. Olen tässä pyöritellyt Lappia/Norjaa, Keski-Eurooppaa, Baltian maita. En juurikaan viihdy motareilla, joten pikkuteitä/pikkukyliä olisi kiva ajella. ns. tutustua paikallisiin ihmisiin, ehkä otan perhokamat mukaan tms. Aikaa on käytettävissä 1-3 viikkoa Heinäkuussa 2015.
 
Jokaisessa noissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Tässä jonkunlainen oma nopea arvio.
Lappi-Norja plussaa: Upeat maisemat, todellinen seikkailun maku, rauhallisuus
miinusta: ei mutkateitä (paitsi Norjan puolella), kallis hintataso (ainakin Norjan puolella!)

Baltian maat plussaa: paljon mielenkiintoista nähtävää, ihan ok seikkailun maku, edulliset hinnat
miinusta: ei mutkateitä, teiden huono kunto

Keski-Eurooppa plussat: paljon/ loputtomasti hienoja teitä ja nähtävää, eri maiden kulttuuri, eri maiden ruokakulttuuri, todellinen seikkailun maku
miinukset: sinne on pitkä matka ajaa (pyörä rekan kyytiin ja ite lentsikalla perään?), eri maiden hintataso saattaa yllättää
 
Go-Za sanoi:
Baltian maat plussaa: paljon mielenkiintoista nähtävää, ihan ok seikkailun maku, edulliset hinnat
miinusta: ei mutkateitä, teiden huono kunto

Kyllä tuolta Balttiastakin löytyy hienoja mutkateitä kun zoomaa vähän syvemmälle siinä kartassa pois Via Baltican reitistä.

Ja kuten sanonta kuuluu, "Huonompi tie, parempi mieli".

Kuukausi sitten tehtiin poikien kanssa parin yön retki Saarenmaalle ja takaisin kalustona LT+piikkinen Yamahan Enduro ja hienoja teitä LT:lläkin ajettavaksi sieltä löytyi.

Ensi kesälle suunnitteilla juurikin Balttian suuntaan pojan kanssa seikkailuretki kalustona GSA+tuo piikkinen Yammu ja +-viikko tuohon on tarkoitus tärvätä (hiekkaisia) pienempiä teitä pitkin.
 
Jos teltta, untuvapussia ja kalavehkeitä tykkää käyttää....
ja luontomatkailun lisäksi nauttia hienoista maisemista
ja ajoteistä......

Haiskahtaisi melkein, että laivalla yli Tukholman seudulle
ja pelialueena eteläinen ja keskinen Ruotsi-Norja, pohjoisrajana
Sundsvall - Trondheim akseli.

Mahtuu tuohon länttiin uskomattomia vaihtoehtoja mahdollisuuksineen.
Näin erityisesti silloin, jos tuo "luonto-osio" on merkityksellisessä
osassa reissua... muutenkin kuin maisemamielessä.

"Vanhalle mantereelle" kun lähtee ja ilman ajokoira- meininkiä,
rentona lähtökohtana voisi pitää min. kolmea viikkoa.

Jokainen toki tavallaan ja tahdillaan.

Helppo on käyttää aika ja mahdollisuudet hyväkseen heti
siinä kohtaa kun ihmiselle itselleen aukeaa "omat tarpeet".
 
Keskisaksa. Kun menee Hannoverin eteläpuolelle niin maisemat ovat kivoja ja nättejä maalaisteitä ja kyliä riittää. Mm. Harz jos haluaa mäkimaastoja. Jos laivalla menee mennen tullen niin 3-4 päivää kuluu pelipaikoille siirtymisiin ja takaisin, joten jo noin 10 päivän reissulla pääsee alkuun.
 
Turkki, Italia, Intia, Thaimaa, eikä edes yhtään "läheltä piti" tilannetta.
Noita videoita kun on katsellut, niin eniten hereillä ajaessa kannattaa olla ihan tuossa naapurissa.

Nyt olis haaveena ensimmäinen kunnon reissu. Lähteä kesällä 2015 katsomaan moto GP kisaa Moskovaan.

Mistäköhän kannattaa kysellä matkaseuraa?
 
wanico sanoi:
Nyt olis haaveena ensimmäinen kunnon reissu. Lähteä kesällä 2015 katsomaan moto GP kisaa Moskovaan.

Mistäköhän kannattaa kysellä matkaseuraa?

Ajetaanko Moskovassa 2015? Kalenteria katsoin, mutta ei osunut silmään.
 
Wolff sanoi:
Ajetaanko Moskovassa 2015? Kalenteria katsoin, mutta ei osunut silmään.

Muistaakseni Moskovan kisan lisäksi oli kalenterissa vielä toinenkin joka on vahvistusta vaille sovittu.
Mutta luulis että ne olis jo merkitty ( edes suluissa ) mukaan.

Jostain mulle on jäänyt Venäjän kisan päiväksi mieleen 5-6.7
Onko tuolle viikonlopulle merkattu joku toinen kisa?
 
Jokunen vuosi sitten yhtä kokemattoman kaverin kanssa lähdetiin ekalle ulkomaan retkelle reittiä Suomi-Hiiumaa (tutun mokille)-Latvia-Liettua-Puola-Tsekki-Itävalta-Saksa-Suomi. Eipä tuossa nyt mitään isompia ohareita tullu; aikaa oli ehkä hiukan liian vähän (about 2 vkoa, joista 2 yötä Hiiumaalla), ja liian paljon luottoa naviin eli meillä oli vain euroopan kartta yhdessä läpyskässä jolla ei varsinkaan Puolassa tehnyt mitään kun tietöiden takia jouduttiin muuttamaan reittiä, eikä siellä navikaan kovin hyvin löytänyt vaihtoehtoisia reittejä.

Ehkä tuo Keski-Eurooppa (Itävalta-Italia-Sveitsi jne) tarjoaa eniten näkemistä. Tuolla kolmen viikon aikavarauksella, joka sinulla on, suuntaisin alas etelään:) Jos on kaveri mukaan niin ei ole haitaksi, ja kypäräpuhelimet on myös mukava lisä ja hyvä apu matkanteossa.
 
wanico sanoi:
Muistaakseni Moskovan kisan lisäksi oli kalenterissa vielä toinenkin joka on vahvistusta vaille sovittu.
Mutta luulis että ne olis jo merkitty ( edes suluissa ) mukaan.

Jostain mulle on jäänyt Venäjän kisan päiväksi mieleen 5-6.7
Onko tuolle viikonlopulle merkattu joku toinen kisa?

Eipäs nyt sekoita kahta eri sarjaa,MotoGP-kisoja ei ole Moskovassa eikä muuallakaan Venäjällä.SuperBiken (WSBK) kisa on ilmeisesti palaamassa parin vuoden tauon jälkeen Moskovaan.Edellisellä kerralla sattui kuolemaan johtanut onnettomuus ja koska radan turva- ja pelastusorganisaatio ei ollut ajan tasalla,kisa keskeytettiin ja seuraavan vuoden kisat otettiin niiltä pois.
Tosin tilanne Venäjällä on siinä mallissa että ehkä ei ajeta 2015.
 
Ryssän osakilpailu on WSBKn kalenterissa juuri heinäkuun ekaan viikonloppuun laitettu, ehdollisena kai. Mutta tuohon reissuasiaan: ehdottomasti vaan Alppien suuntaan ja Alpeille. Nyt on hyvää aikaa suunnitella hyvä perusreitti ja katsella vähän majapaikkojakin varaa sitten etukäteen tai ei.:orgmp2::orgmp2:
 
Kiitos kommenteista!

Kuinka täyttä Saksaan menevillä lautoilla on Heinäkuussa? Pitääkö varauksia tehdä miten ajoissa? Alpit taitaa olla järkevin vaihtoehto, koska tiedän että Lapissa kalamiehen vietti ajaa prätkäilyn edelle :paikallatuulee:
 
Indy sanoi:

Mopopaikkoja yleensä saa miespaikoilla varsin joustavasti. Yksittäiset vuorot voi kuitenkin esim juhannuksen alla olla täynnä. Merkitsevämpää on että kevättalvella tehdyistä varauksista on normaalisti saanut ~25% kampanja-alennuksia, jolloin satkun pari pääsee ajoissa varaamalla säästämään.
 
Viime keväänä oli maaliskuun loppuun mennessä varanneille Finnlinesillä ennakkovaraajan etu -30 % kesäajan menomatkoista Saksaan. Ja kun samalla varaa paluun saa siitä -20 % alen.

Finnlinesin sivuilta voi nyt liittyä ilmaiseksi heidän johonkin Star-clubiin jonka jäsenille pitäis tulla silloin tällöin jotain etuja & alennuksia. Mutta varmaan ei tule mitään extra etuja kesän matkoille, niin tuppaa olemaan...:)
 
Raaseri sanoi:
Mopopaikkoja yleensä saa miespaikoilla varsin joustavasti. Yksittäiset vuorot voi kuitenkin esim juhannuksen alla olla täynnä. Merkitsevämpää on että kevättalvella tehdyistä varauksista on normaalisti saanut ~25% kampanja-alennuksia, jolloin satkun pari pääsee ajoissa varaamalla säästämään.

Ei kai Jussina laivoilla oo mitään ruuhkaa, suomalaiset lähtee jonnekkin pöndelle rillaa, kaljottelee ja hukkumaan...

Viime vuonna mentiin Juhannuspäivänä Finnlinesil Rostockin, laiva oli lähes tyhjä :bye:
 
W-P sanoi:
Pyytäisin kuitenkin vielä harkitsemaan, lähdetkö yksin telttojen,makuupussien yms. kera kiertämään Alppimaita. Lisäks suht lyhyt kokemus. On se mun mielestä aika haasteellinen reissu ekaks reissuks yksin. Mä tein ekan alppireissun konkariporukassa ja siinä oli melko paljon kaikenmoista uutta. Vaikka olin pikkureissuja "treenannut" niin silti oli välillä pihalla ku lumiukko.
Prätkäillä reissailu on aika eri laji kuin autolla olen todennut.

Tähän on kyllä pakko kommentoida, että en kyllä näe mitään haasteellista normaaliälyisen ihmisen toimivilla vehkeillä heittää Euroopan turneeta. Oivallisen mahdollisuuden hankkia hienoja kokemuksia ja muistoja kylläkin. Yksin reissatessa tutustuu paljon helpommin uusiin ihmisiin ja muutenkin voi tehdä just mitä tahtoo ja löytää oma tyyli matkustaa prätkällä.

Leirintäaluemeininki on erittäin varteenotettava vaihtoehto Euroopanmatkalle. Leirintäalueita on paljon ja suuri osa on suomalaisiin verrattuna erittäin hyvin varustettuja ja tasokkaita majapaikkoja.
 
Ainoa asia mikä ehkä eniten huolettaa on se, että mulla ei ole hirveästi kokemusta ja taitoa pyörän korjaamisesta tien päällä. Tälle talvelle sain onneks tallipaikan ja olisi tarkoitus tehdä talvihuollot itse ja tutustua samalla tekniikkaan korjausmanuaalin kanssa. Telttailu ja tietty erähenkisyys on verissä, joten en usko että siitä mitään probleemaa tulee...
 
Ei mopoa tienpäällä korjaa enää kuin muutama tosimies, joka saa mahdutettua myös työkalu- ja varaosavaraston mukaansa. Me tavan tasapäät soitetaan vakuutusyhtiön, Autoliiton (itsellä jo vuosia ja toimivuus testattu) tai jonkin muun palveluntarjoajan tiepalveluun ja hinuri hoitaa homman. Korjaaminen ei maksa sen enempää (todennäköisesti vähemmän) kuin Suomessa. Monissa Euroopan maissa asiaskaspalvelu tarkoittaa ihan muuta kuin Suomessa ja pitkänmatkalainen saa apua ongelmiinsa aivan eri tavalla ja joustavuudella, mitä täällä kotipuolessa, jossa tilanteessa kuin tilanteessa (joo joo on poikkeuksia) plärätään kalenteria ja mumistaan jotakin kolmen viikon päästä saattais olla aikaa.
 
ooke sanoi:

Puhuuko tässä nyt kokemus, vaiko kuulopuheet?
 
iaj sanoi:
Kyllä tuolta Balttiastakin löytyy hienoja mutkateitä kun zoomaa vähän syvemmälle siinä kartassa pois Via Baltican reitistä.

Ja kuten sanonta kuuluu, "Huonompi tie, parempi mieli".

Kuukausi sitten tehtiin poikien kanssa parin yön retki Saarenmaalle ja takaisin kalustona LT+piikkinen Yamahan Enduro ja hienoja teitä LT:lläkin ajettavaksi sieltä löytyi.

Ensi kesälle suunnitteilla juurikin Balttian suuntaan pojan kanssa seikkailuretki kalustona GSA+tuo piikkinen Yammu ja +-viikko tuohon on tarkoitus tärvätä (hiekkaisia) pienempiä teitä pitkin.

Baltia on hieno paikka ajella vaikka pidempään. Tänä kesänä tuli ajeltua siellä 5000km. Tiet on ajokuntoisia ja sinne pääsee nopeasti, majoitus on halpaa ja hienoja mutkateitä löytyy heti Tallinnan ympäristöstä. Esim Tallinnasta itään noin 20km on Koogi niminen kylä ja siitä lähtee tiet pohjoiseen, rantaan, josta löytyy satoja kilometrejä mutkia Kundaan saakka. Latvian itäosissa on todella hienoja teitä, kuten myös Liettuassa.
 
Back
Ylös