• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Ensimmäinen kaksipyöräinen

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja EllaÖ
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Tuossa jaketin sanassa on järkeä. Kannattaa yrittää jotenkin laskea sen pyörän "elinkaarikustannukset" sille ajalle kun sen arvioit olevan sun käytössä. Mitään kaavahan siihen ei ole ja vaikea ellei mahdoton on arvioida minkälaisia vikoja pyöriin tulee, mutta jonkun arvionhan voi aina heittää paljonko vuosittain joutuu huoltamiseen ja ylläpitoon laittamaan. Jonkun hinnan joutuu maksamaan siitä että pyörä ei ole vähän väliä huollossa tai omassa tallissa levällään. Jollekin tosin sekin on iso osa harrastusta että saa räplätä sitä kuntoon tallissaan. Jos on mahdollista saada lainaa niin silloin vaihtoehdot kasvaa paljon ja silloin kannattaa näitä laskeskella.
 
Ja minuakin ihmetyttää, miksi suositellaan aina kalleempia kuin mitä on haussa.
Eipä nyt yleistetä
Minusta tässä ei olla kaukana mahdollisesta. Jos silmät on ihastuneet R6:seen ja hintapyyntihaitari näyttäisi nettimotossa olevan 5000-9000e, niin mikä ettei niitä voisi sillä vitosella lähteä metsästämään. Kusiaisillahan ei .orgin mukaan ehdi mihinkään eivätkä katetut ei-tuoreinta-mallia olevat kyykyt ole muodissa, joten hinnat on jo valmiiksi edullisia. Eiköhän siellä vielä pieni tinkivara ole melkein myyjällä kuin myyjällä. Rohkeasti vain kevään päälle kokeneen kaverin ja rahatukon kanssa etsimään ja koeajamaan. Minä en kyllä sitten sen hyvän R6:sen saamisesta viidellä tonnilla olisi ihan 100% varma, mutta yrittää saa. Kuudella lähtisi 100% varmasti eikä tarvi edes ostaa sitä vanhinta ja huonointa. TÄSSÄ on syy, miksi nyt ehdotetaan kalliimpaa pyörää. Budjetti ei ole ihan linjassa pyörämallin kanssa. Se taas on varmaa, että viiteen tonniin kyllä saa mainion pyörän, mutta miellyttääkö se pyörämalli EllaÖ:tä... se jää nähtäväksi
tounge.gif


Vai ei seepra kelpaa
bawling.gif
 
Tuossa jaketin sanassa on järkeä. *snip* Jollekin tosin sekin on iso osa harrastusta että saa räplätä sitä kuntoon tallissaan.
En ole vielä sellaista tilannetta pyörissä saati autoissa nähnyt, että uuden osto kannattaisi rahallisesti. Mitä taas tulee siihen tallissa räpläämiseen, niin melko heikkoa tekoa vissiin sitten Yamahat, jos 10v iässä ja jollain 50tkm kilsoilla pitää kesä sormet rasvassa viettää. Voihan se joskus sillä kuuluisalla huonolla tuurilla niinkin käydä, mutta siinä asiassa se kokenut kaveri koeajoreissulla koittaa pitää huolta. Lupaan kuitenkin raportoida sitten kuuluvasti, kun seeprasta hajoaa laatikko tai posahtaa motti. Siihen saakka elän siinä uskossa, että käytetty hyväkuntoinen 5000-7000e pyörä on oivallinen tapa pitää harrastuksen kustannukset kurissa ja kuluvia osia saa vaihtaa ihan samaa tahtia kuin uuteenkin.
 
Pitäisin F-seepraa varmempana/helpompana ensipyöränä jos kyykkyä haluat. Ja ennenkaikkea se on helpompi ajettava.
 
Se on se cebari f:kin ihan vaan totuttelu kysymys, tokihan seki oman asenteen muuttuessa on kaunis pyörä
smile_org.gif
Ja jos kerran helppo pyörä ajaa ni mikäs siinä, se menis budjettiinki. En myöskään halua hankkia itselleni mitään romukasaa, että jos vanhemmat yamahat todella sellaisia ovat niin nou tänks. Mutta mitenkäs se menee, kärsiikö motskari enemmän iästään vai auto? 8 vuotta vanhan auton ostoa ei juuri kummastella..
Oman motskarin huollosta ei kyllä tarvitse huolehtia, kyllä sille ilmainen korjaaja löytyy, jos nyt ei joka päivä uutta ongelmaa ilmene  
wink.gif
 
Mutta mitenkäs se menee, kärsiikö motskari enemmän iästään vai auto? 8 vuotta vanhan auton ostoa ei juuri kummastella..
Sanoisin että päinvastoin. Yleensä pyörät on huomattavasti paremmin pidettyjä - poikkeuksiakin toki on.

Huonolla tuurilla saat heti huoltaa/korjata uudehkoa pyörää kun taas hyvällä tuurilla löydät vähän vanhemman ja hyvin juuri huolletun. Ehkä joku konkari kannattaa ottaa mukaan kun lähtee valitsemaan.

Siihen kuitenkin pitää varautua että kaikkea pientä kuluvaa osaa menee aina.

Ite vaihdoin 4v "uudesta" 16v "vanhaan" (joka muuten täyttää 20v jo ensivuonna) ja olen ollut tyytyväinen. Tonni talvessa huoltoon  
biggrin.gif
 
En kyllä itse ymmärrä sitä että miksi sen pyörän pitäis olla aina uusinta ja hienointa mallia? Itellä vm.-92 Honda ja on niinku pakasta vedety, ei sitten mitään vikaa. Paitsi parkeilta hävis virrat tässä talven aikana ku sitä pitäny räplätä. Ja maalaukseen menee, ei miellytä väri omaa silmää.

ja asiasta toiseen. Itse olisin kyllä Yamaha harrastaja, mutta kokemukset (ollut useampikin jammu, tosin ei isoja pyöriä kuin yksi) huutaa että ei. Monesta suusta kuulunut että Honda on pyörien aatelia, joten ajattelin kokeilla ja ei ainakaan vielä mitään(tosin laitoin sen vasta sysyllä, mutta kohta on kesä ja jos jotain tulee niin kerron kyllä).
 
Se on se cebari f:kin ihan vaan totuttelu kysymys, tokihan seki oman asenteen muuttuessa on kaunis pyörä
smile_org.gif
Ja jos kerran helppo pyörä ajaa ni mikäs siinä, se menis budjettiinki.
Minulla ei ole oikeestaan kuin hyvää sanottavaa CBR 600F mallista. Sellaisella aloittelin pari vuotta sitten mp-harrastuksen ja oli mainio pyörä (vm. 99). Todella helppo ajettava. Toimii kaupungissa, radalla, maantiellä... Itse ajoin sillä pyörällä noin 20tkm ja silloin mittarissa 50tkm eikä pyörässä mitään vikaa. Se oli hyvin pidetty ja hyvin pidin itse, että sillä on vielä paljon kilometrejä edessä.
 
Mutta mitenkäs se menee, kärsiikö motskari enemmän iästään vai auto? 8 vuotta vanhan auton ostoa ei juuri kummastella..
Sanoisin että päinvastoin. Yleensä pyörät on huomattavasti paremmin pidettyjä - poikkeuksiakin toki on.
Autolla ajetaan keskimäärin mitä lie 14-20tkm vuodessa joka säässä, kun taas pyörällä tutkimusten mukaan 5500-6000km ja yleensä kesällä. (Juujuu yksilöeroja löytyy tästäkin)

Huomaa sitten, jos satut CBR:iä katsomaan, että se yksivaloinen on kaasutinpyörä ja kaksivaloinen (2001-) vielä pykälää huolettomampi ruisku. Muusta ei oikeastaan tarvitse tinkiä, jos tässä vaihtoehdossa päätyisit vanhempaan ja siten halvempaan.

R6:seen taisi ruisku tulla vasta 2003. Yamaha-maailmassa on intetty, että onko sitä vuosimallia edeltäneessä pyörässä joku kakkosvaihteen hajoamistaipumus vai onko vika käyttäjissä. Luotan itse siihen, että jos siellä kaikki pykälät pysyvät vedon aikana päällä ja kytkeytyvät nätisti, niin laatikko on ok - luki siinä koneen kyljessä sitten Yamaha tai Honda. Oston jälkeen siihen voi sitten ihan itse vaikuttaa, että pysyykö se kunnossa.
 
Aika mielenkiintoisia kommentteja aiheesta, tottakai se on niin että jos vertaa esim 00 Seppoa / Tcattia 08' Z750:een niin eroa on...kunhan pistää ne kuuluistat "kolme donaa" väliin

Toisaalta, samaa ajatusta voisi jatkaa niin että kuka hullu nyt jotain kämäistä Z750- tossumopoa ostaa, muutama kEur lisää ja '09 R1:ssä on oleellisesti parempi kone ja alusta eikä varmasti tarvi heti hakea isompaa. Mutta...kuka viitsii kuunnella persoonatonta pörinää, pitäähän se nyt olla Akran kokoputki ( 2-3k€?)

Joo, ja ajokamat kanssa. Goreja on tasan yksi, Rukka ...eikä kukaan nyt käytettyjä p*skoja voi ostaa kun alta tonnilla saa jo hyvät. Ja kun tulee kesäkuumat niin Astarsin katalookista löytyy varmasti hyvät nahat. Onhan ne hyvät, no doubt. Kypäränkin saattaa jostain saada alle 500€ jos on tuuria...

Mites a*to? Vanhat autot ( 3+v) on yleensä murheenkryynejä ja turvattomia kotteroita. Vähemmällä pääsee kun ostaa uuden, ja kuka hullu nyt jotan japperia tai uutta Skodillakia ostaa, mikä lie PirkkaVolkkari tai SuperCommunism Oppressor Turbo Afterburner--> Vehossa on turvallisia autoja jotka kestää kilometrejä...kunhan ei mitään A-sarjan mopoautoa osta jne jne

Asumisesta saisi vielä hauskemman eskaloinnin mutta kai tää piisaa jo....insinööriperusteluilla nää on aika loogisia juttuja mutta on pakko antaa respektiä
bowdown.gif
henkilölle jolla on ilmeisen selkeä käsitys käytettävistä olevista rahavaroista, ansiokehityksestään sekä siitä että lainat joutuu maksamaan takaisin.

Paljolti tää johtuu myös omista persaukisista lähtökohdista ts saman massin pitää yleensä riittää kaikkeen mitä meinaa hankkia eikä mopottelu ole ykköspaikalla  ( kun kakarat täytyy pitää ravittuina ja taloakin maksella ym ym. Ja jos työnantaja onkin jonain päivänä saanut mun palveluksista tarpeekseen, ei ole kymmentä eri osaria niskassa
lookaround_orig.gif
)

Tuohon alkuperäisaiheeseen vielä, näytti Nettimotossa olevan huikeat 12k ajettu '02 Tcat 5.6kEur...onhan se varmaan täys p*ska kun on ~kolmannet moottoriölpät koneessa...mutta tuskin tuo on apteekin hintakaan ( ainakaan käteisasiakkaalle), Separeitakin on iso kasa tuohon haarukkaan  ( taatusti kaikki ihan finaalissa) että oikein tässä ihmetyttää miten paljon noita tulee kesäisin vastaan, tajuavatko nuo kaikki ajavansa loppuunajetuilla kolistimilla ja millainen munkki itsellä on käynyt mopokaupoissa?
withstupid.gif
 
Minä ostin toissakesänä käytetyn yli 10 vuotta vanhan Yamahan reilusti alle 5000 eurolla. Varmaan melkoinen tuuri käynyt, kun se on vieläkin ehjä ja täällä sanotaan, että käytetyt jamahat on susia. Mittarissa oli ostettaessa 19tkm ja koeajolla epäilemäni, että lukema olisi tosi, varmistui seuraavana talvena hieman etuaikaan tehdyssä 24tkm rempassa. Kaikki palikat venakoneistossa olivat lähes kuin uusia, eikä pyörässä mitään muutakaan ole ollut. Normihuollot jotka pitää tehdä uuteenkin pyrään on tullut tehtyä ja siinäpä se. Rahaa huoltamiseen on mennyt itseasiassa vähemmän, kuin mitä uuden huoltamiseen olisi mennyt, koska uuden olisin luultavasti huollattanut liikkeessä ja tuon olen huoltanut itse.

Käytetyn 10 vuotta vanhan pyörän kanssa tuskin tulee juurikaan sen enempää ongelmia kuin käytetyn 2 vuotta vanhan kanssa. Ostaessa pitää pitää vain jäitä hatussa ja käydä koeajamassa useampi samanlainen pyörä niin saa tuntuman miltä sen pyörän pitäisi tuntua ajossa. Samalla käyttää reilusti aikaa pyörän silmämääräiseen tutkimiseen. Näillä kahdella asialla saa jo "pommit" melko varmasti karsittua pois. Niin ja ei ne yamahat sen huonompia tai parempia ole kuin hondat.
 
pakko antaa respektiä
bowdown.gif
henkilölle jolla on ilmeisen selkeä käsitys käytettävistä olevista rahavaroista, ansiokehityksestään sekä siitä että lainat joutuu maksamaan takaisin

Jos tuo sun piikki on tarkotettu mun suuntaa kun tuossa aiemmin kirjoitin siitä kuinka kannattaa miettiä paljonko se pyörä tulee todellisuudessa maksamaan, niin vähän meni sitten huti..

Itsellä sattui tulemaan nyt sellanen elämäntilanne että uskalsin ottaa lainaa ja toteuttaa yhden suurimmista unelmistani. En oikein osaa hävetä sitä jos uskaltaa ottaa riskin unelmansa suhteen. Mulla on ollut vähän huonoja kokemuksia edellisten pyörien suhteen (ei niitä tosin montaa ole..) ja niinpä ajattelin ja toivoin että uusi voisi olla vähän huolettomampi. Aika näyttää olinko väärässä.
 
katsele ja koeaja pyöriä kaikessa rauhassa ja osta kerralla mieleinen. mielestäni ei kannata ostaa ollenkaan mitään pienempää kompromissi- tai harjoittelupyörää. turhaa niitä on jatkuvasti vaihdella, kun joka kerralla jotain häviää. kyllä tuon 600-750 kokoluokan, ja isommatkin, pyörät käy kenelle tahansa ensimmäisiksi pyöriksi.
toki jos haluat pienemmän niin ota se. mun mielestäni olennaisinta on, että itse olet siihen tyytyväinen, eikä tarvitse koko ajan miettiä missä vaiheessa saisi vaihdettua juuri siihen mitä on aina halunnut.
 
pakko antaa respektiä
bowdown.gif
henkilölle jolla on ilmeisen selkeä käsitys käytettävistä olevista rahavaroista, ansiokehityksestään sekä siitä että lainat joutuu maksamaan takaisin

Jos tuo sun piikki on tarkotettu mun suuntaa kun tuossa aiemmin kirjoitin siitä kuinka kannattaa miettiä paljonko se pyörä tulee todellisuudessa maksamaan, niin vähän meni sitten huti..

Itsellä sattui tulemaan nyt sellanen elämäntilanne että uskalsin ottaa lainaa ja toteuttaa yhden suurimmista unelmistani. En oikein osaa hävetä sitä jos uskaltaa ottaa riskin unelmansa suhteen. Mulla on ollut vähän huonoja kokemuksia edellisten pyörien suhteen (ei niitä tosin montaa ole..) ja niinpä ajattelin ja toivoin että uusi voisi olla vähän huolettomampi. Aika näyttää olinko väärässä.
Sorry jos avautumiseni loukkasi, kyse ei ole v*ttuilusta eikä siitä etteikö unelmilla saisi olla hintaa, etteikö uusi prätkä tehdastakuulla olisi hieno ja etteikö niihin saisi panostaa. Jos tähän on mahdollisuus niin siihen tulee tarttua, kuten aiemmin todettu, omien rahkeiden tuntemisesta saa vielä
bowdown.gif


Tottakai näin, mutta threadissa alkoi olla "eihän tuo nyt vielä mitään"- kilpalaulannan meininkiä...jossa sitten saattaa se alkuperäinen "mistä-mulle-kesäksi-5ke- budjetin-pyörä"  jäädä aivan sivuseikaksi kun yhtäkkiä keskustelu pyörii 8-9k vimpaimissa
cool.gif
 
En minä nyt ihan noin helposti loukkaannu.
smile_org.gif


Kaveri oli vielä viime viikolla ostamassa ensimmäiseksi pyöräkseen Saksasta tuotavaa noin 6-7k hintasta pyörää noin 10-20k kilsoilla. Loppujen lopuksi teki kaupat Suomessa liikkeessä myytävästä eri merkkisestä mutta saman henkisestä viimevuotisesta uudesta pyörästä, josta joutui maksamaan 7600 e hyvien alennusten jälkeen. Vähän joutui venymään hinnassa mutta sai uuden. Laukkujen osto kuulemma jää sitten seuraavalle kesälle, mutta muuten tuntui olevan erittäin tyytyväinen valintaan.

Toivottavasti ketjun aloittaja löytää mieluisan pyörän sopivaan hintaan. Tunne on tärkeintä!
 
Turha miettiä sen miljoonaa asiaa pyörän ostosta.
Käy katseleen, istuskeleen ja ajeleen pyörillä ja osta fiiliksen mukaan mieleinen.
Vaikka kuinka miettis, niin jos käy huono tuuri, niin saa paskan pyörän. Hyvällä tuurilla hyvän.
Ja rahalla saa uuden..
 
Back
Ylös