PoS sanoi:
Aja toiseen suuntaan.
Ja itse aiheeseen, Skotlannille kyllä suositus. Vasurin liikenteeseen tottuminen lienee yksilöllistä, mulla ei ole ongelmia, kunhan bensiksiltä ym lähtiessä muistaa kummalle puolelle tietä menee. Kaikki irtain tosiaan varastetaan. Muista pitää vaatteet päällä baarissa.
Komp, vasemmalla ajamiseen tottuu kyllä. Isoin vaaranpaikka on kun lähtee bensikseltä tms tyhjälle tielle, eikä näkyvissä ole ketään muuta referenssiksi. Jotkut teippailee tuulilasiin tai tankkiin nuolen kuvia muistilapuiksi.
Liikenneympyröitä on todella paljon enemmän kuin Suomessa, ne voivat vaihdella korttelin kokoisesta hässäkästä pelkään katuun maalattuun pisteeseen.
Sinulla on hyvä sadepuku, onhan. Toki kelit voi olla pitkään aurinkoiset, mutta pahimmillaan pukkaa aikamoista saderintamaa. Yleensä jotain tältä väliltä.
Omalla pyörällä matkustamiseen pituutta tuo että matkustajalinjat Norjasta, Tanskasta lopettu. Että kanaalin yli menevää lauttaa sitten. Tai Eurotunnel-junaan saa myös mopon.
Jos ideologia antaa myöten niin lento Edinbourgh:iin ja sieltä vuokramopo on toimiva vaihtoehto. Vuokratessa kysyvät vakuutusyhtiön vaatimuksesta aikaa tarkkaan; ajokokemus, ammatti jne
Majoituksessa itselleni pätevin keino kaikkialla ollut että aamulla ennen liikkeelle lähtöä tai tai sit päivän kuluessa kattoo booking.comista seuraavan yön majoituksen. Liian myöhälle ei kannata jättää; saattaa joutua huomaamaan että lähistöllä on Madonnan konsertti tai jotain ja kaikki (ihan kaikki) majoitukset varattuja 150 km säteellä. Booking.com palveluna, miten kurjistaa pieniä hotelleja voi olla montaa mieltä, mutta kiistatta kätevä mopomatkailuun.
Paikkoja nähdä on tietysti laidasta laitaan. Ehkä kannataa selata jotain yleistä UK-turistiopasta.
Maahan on yksi moottoripyöräilyn kehdoista, mp-museoita löytyy varmaan satoja?
Rockers-kulttuurin pyhiinvaelluskohde on Ace Cafe Lontoossa.