Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Ulkomailla on volyymit aivan eri luokkaa kuin meillä täällä. Jos saksassa rekisteröidään uusia pyöriä yli 100.000kpl vuodessa tarvitaan siellä renkaitakin enemmän. Ajokausikin on muutaman kuukauden pidempi. Syntyy siis paljon suurenpi volyymi.Voishan tuota ihan oikeasti jo alkaa ajatella, että liikkeet täälläkin joutuu kohta pudottamaan hintoja kilpailukykyiselle tasolle. Suurin osa ei kuitenkaan odota kankaille asti sitä kumin hankintaa, itselläkin aina yksi setti varastossa odottamassa, eihän sitä ikinä tiedä milloin ne puhkeilee. Hätätapauksessa voisin täältä jopa ostaa, normaalisti tuskin näillä hinnoilla. Jonkun pitäisi vaan saada täkäläisille menemään perille se periaate, että volyymia kasvattamalla saa pienemmälläkin katteella paremman liikevaihdon ja -voiton, ei kannata tappaa asiakasta kertaostoksen hinnalla. Näin ne toimii ulkomailla, myydään mieluummin miljoona kumia pienemmällä katteella kuin sata isommalla, järkeväähän se on ja kaikki hyötyy.
kumiveikon legenda loppui tänään kun kävin renkaan laitattamassa heinolla irtovanteelle samaan hintaan kuin veikolla olisi ollut alta alle hinta!Länsi-Uudellamaalla Kumiveikko
Mä en pystynyt hahmottamaan tätä, mitä tässä sanotaan?kumiveikon legenda loppui tänään kun kävin renkaan laitattamassa heinolla irtovanteelle samaan hintaan kuin veikolla olisi ollut alta alle hinta!.vai hintakilpailua on olemassa suomessa höpöhöpö!!¨~20e eroa![]()
![]()
samalla hinnalla kaivoit itte irti pyörästä? ja roudasit autolla Heinolle? Missäs kohtaa säästit?eli-kysyin kumiveikolta renkaan hintaa kun sitä foorumissa ylistettiin edulliseksi niin eipä ollut hinta kummoisempi kuin ns.merkkiliikkeessä joita pidetään kiskureina!![]()
Eikö kolmellasataa saa M-3:set alta alle?Mynetmotosta tuli renkaat tilattua. Saa nähdä kui vanhoja rinkuloita onMetzeler M3 suomesta etu/taka töineen 388e ja tuolta renkaat 260e posteineen. Jää aika reilusti voitolle![]()
Mihin loppui?kumiveikon legenda loppui tänään kun kävin renkaan laitattamassa heinolla irtovanteelle samaan hintaan kuin veikolla olisi ollut alta alle hinta!Länsi-Uudellamaalla Kumiveikko.vai hintakilpailua on olemassa suomessa höpöhöpö!!¨~20e eroa![]()
![]()
Sano nyt jo mikä on tilityksen varsinainen asia? Hintako? Vai sekö, että halusit itse irrottaa vanteen? Olisko lääkityksen tarkistaminen ajankohtaista....matkohin olisi mennyt jo erotus kun autolla ajoin tänään heinon ohi duuniin.20e mikä raha sen on tänäpäivänä sama kuin 5mk ennen-hyvä kun vannneteipit sillä saa!!![]()
Tottakai ulkomailla on isommat volyymit, mutta eikös nettikin ole "ulkomailla"? Mikä siis estäisi suomalaisiakin yrittäjiä kilpailemasta jopa siellä eikä pelkästään kotimarkkinoilla? Tuskin ne tilavuokrat on niin paljoa isompia muualla, että pelkästään sillä selitetään korkeammat hinnat täällä. Vai hä? Kun täällä kausi loppuu, luultavasti nekin ulkomaaneläjät tilaa ne kuminsa netistä, koska se on helppoa ja edullista, albaanit tilaa kans Saksasta, uskoisin.Ulkomailla on volyymit aivan eri luokkaa kuin meillä täällä. Jos saksassa rekisteröidään uusia pyöriä yli 100.000kpl vuodessa tarvitaan siellä renkaitakin enemmän. Ajokausikin on muutaman kuukauden pidempi. Syntyy siis paljon suurenpi volyymi.
Täällä verrataan netistä tilatun renkaan hintaa liikkeessä alta alle myytyyn. Onhan siinä eroa, pitäähän asentajankin palkkaansa saada. Laitteisiin on investoitu ja tiloista maksetaan vuokraa, varastosta maksetaan korkoa.
Ei liikkeet pudota hintoja, ne nostaa niitä ja pienentää varastoja. Jos ei ole kysyntää niin varastot ajetaan alas, renkaita odotellaan sitten viikko tai kaksi.
Kun viet oman renkaan asennettavaksi hinta on noussut viime kerrasta.
En usko että kulutus moottorinpyörien renkaissa lisääntyy jos katteita lasketaan, ajetaanko sitten enemmän?
Ollaan aika lähellä sitä hetkeä ettei kauppiaalla on enää renkaita ollenkaan varastossa, miksi niitä sinne velalla ostaisi jos kaikki tilaan renkaat netistä? Sitten kun on rengas yhtäkkiä kankailla ja pitisi heti saada uusi voi joutuakin odottamaan pari viikkoa. Sitten on aikaa kirjoitella vaikka tälle palstalle kuinka huonoa palvelua suomalaiselta kappiaalta saa!
Tietysti kauppiaat ovat nostaneet asennushintoja ja saavat nyt pelkästä rengassarjan asennuksesta lähes yhtä paljon kuin ennen saivat asennettuna myydystä rengassarjasta.
Jos kauppias on ostanut kauden alussa 500 rengasta ja myynyt niistä 400. Sata on jäänyt odottamaan uutta ajokautta, mitä sai kauppias? Ei saanut voita leivälle, saa myydä seuraavan kevään "ylivuotiset" omakustannushintaan.
Näitä viisauksia:
"Näin ne toimii ulkomailla, myydään mieluummin miljoona kumia pienemmällä katteella kuin sata isommalla, järkeväähän se on ja kaikki hyötyy."
Miljoona kummiia....niinpä.
En ne volyymit ole sen isompia kuin Suomessakaan: esimerkiksi Saksasta, Ranskasta tai Italiasta löytyy tuhansia pikkukyliä, joissa Jose vääntää renkaita vanteelle vanhasta navetasta tehdyssä autotallissa. Ei siellä ole mitään hehtaarihalleja, joihin miljoona ihmistä tuo moponsa riviin ja robotit vääntävät kumit paikoilleen.Tottakai ulkomailla on isommat volyymit, mutta eikös nettikin ole "ulkomailla"? Mikä siis estäisi suomalaisiakin yrittäjiä kilpailemasta jopa siellä eikä pelkästään kotimarkkinoilla? Tuskin ne tilavuokrat on niin paljoa isompia muualla, että pelkästään sillä selitetään korkeammat hinnat täällä. Vai hä? Kun täällä kausi loppuu, luultavasti nekin ulkomaaneläjät tilaa ne kuminsa netistä, koska se on helppoa ja edullista, albaanit tilaa kans Saksasta, uskoisin.