Elämäntavasta keskustelua...

[seku]

Kevätpäivät taas havahdutti siihen, että kun ei ole kapinaa eikä rikollisuutta assosioituna moottoripyöräilyyn, niin se ei ole kovin mediaseksikästäkään.

Kun itse aikanaan päätin, niinku vaikuttaa, oli toi kapinointi yks vaihtoehto. Monta prätkää eduskuntatalon eteen luvatta tai silleen. Siitä sitten käytiin lyhyt debatti ja ne, joilla on mandaatti, päätti, että tärkeää on tulokset, ei seksikkyys. Siinä on filosofisia ulottuvuuksia, niinku muutenkin –elämän eri osa-alueilla.

Semmoinen, tavoitteellinen edunvalvonta ja vaikuttaminen ei oo kovin seksikästä hommaa. Mimmit ja jätkät painaa talkootöinä monenmoisia proggigsia ilman, että niistä tulee mediaseksikkäitä julkkuja. Sen sijaan riittävän yksittäinen individualisti tekee ajattelemattomuuttaan teon, jolla siitä tulee supermulkku –ja julkku. Se on sitä negatiivista edunvalvontaa.

Mikä on tavoiteltava tulos? Onko se ”oikeus ja kohtuus” laissa? Onko se alemmat vakuutusmaksut, verot, tms? Onko se ajokoulutusmahdollisuuksien parantamista? Onko se vahinkotutkimuslautakuntien raporttien analysoimista ja tutkimustiedon levittämistä? Onko se Euroopan motoristien yhteisten etujen ajamista? Vai:

Onko se mediaseksikkään statuksen ylläpitoa ja pystytystä?

 

[Rodukka]

Mistä erottaa ylivallan saaneen moottoripyöräilyharrastuksen ja mp-elämäntavan toisistaan? Kuinka moni todella tekee kaikki elämän valintansa moottoripyörän ja -pyöräilyn ehdoilla? Harva jos kukaan, uskoisin.

Minulle moottoripyöräily on "Grande finale" - se viimeinen kaikista toteutettavista ja toteutuneista haaveista. Monesti kuulee sanottavan, että kun toteuttaa haaveensa, tulee uusia tilalle. Ei tullut. Mitä saan moottoripyöräilystä enemmän kuin niistä muista haaveista, joita olen toteuttanut - en tiedä. Olisinko päässyt saavuttamaani tyytyväisyyden ja harmonian tilaan jo aiemmin moottoripyöräilyn avulla ilman välietappeja - en tiedä. Moottoripyöräni teki minusta ylpeän. Nimenomaan ylpeän itsestäni itselleni - en olisi voinut kuvitellakaan 13-vuotiaana Myllikän paikallisessa mustaaryssää litkiessäni joskus olevani tyytyväinen elämääni ja toteuttavani haaveeni viimeistäkin myöten.

Vaikken kovastikaan välitä siitä, miten toiset ihmiset moottoripyöräilyn kokevat, lokeroidun (en vapaaehtoisesti...) ehkä  kukkahattukategoriaan, koska sain äidinmaidon mukana yhden ainoan ohjenuoran: "elä oma elämäsi miten elät, mutta kunnioita kaikkea elämää". Selkäpiitä karmii vaikkapa ajatus siitä, että joku katsoo olevansa niin paljon kaiken (muiden ihmisten, lakien, jopa perusteltujen tosiasioiden) yläpuolella, että on valmis vaarantamaan itsensä, mutta myös muut toiminnallaan. Sellaista toimintaa ei toki elämäntavaksi kutsuta, mutta moottoripyörä mahdollistaa k.o. elämäntavan toteuttamisen.

Vaikkei ehkä elämäntapa, niin ainakin voimakas (mahdollisesti keinotekoinen?) väline elämäntavan korostamiselle?

*rönsyili se muillakin...*

 

[PikkuNiilo]

Olen harrastellut moottoripyöriä yli 30 v., välillä aktiivisemmin, välillä vähemmän.
Olen vain nauttinut tekemisistäni, enkä koskaan ole hakenut mitään rikollista tai kapinallista imagoa. Enkä senkummemmin yritä olla mikään elämäntapamotoristi.
Mielestäni moottoripyöräilyä voi harrastaa aidosti ja tosissaan vääntämättä siitä mitään live to ride, ride to live rebell juttua.

Se on ihan yhdentekevää, vaikka ihan tavalliset ihmiset ostaa pyöriä. Ei kaikkien tarvitse alkaa "oikeiksi" motoristeiksi.

Tuo moottoripyöräilyn "perinteinen" maine taitaa olla tuontitavaraa lännen ihmemaasta.

Meinasin kirjottaa jotain viksua, mutta huomasin, että Aksu tuossa sanoikin jo kaiken oleellisen.
...niin paitsi että meikäläisellä on noita harrastevuosia aika pirun paljon vähemmän.