15.5.07
Ahvenisto jälleen.
Nyt täytyy tunnustaa, että laskupääni on yllättävän huono, en muista oliko tämä kolmas vai neljäs kerta. No sillä ei ole sinänsä muuta merkitystä, kuin että kumpi vain vaihtoehto kuvaa erittäin vähäistä ratakokemustani edelleen.
Pyörä oli edelleen Suzuki-vanhus, GSX600F-88.
Nyt viime kesän jäljiltä sen moottorin veto parani, kun siinä on uudet kaasarit. Muuten pyörä on ennallaan.
Yllätin itseni täysin tällä reissulla.
Uudet nahkapöksyt polvipaloilla saivat visiirin laskeuduttua aikaiseksi käsittämättömän itseluottamuksen nousun.
Vauhti kasvoi aivan uusiin mittasuhteisiin heti ensimmäisellä lähdöllä muutaman lämmittelykierroksen jälkeen.
Kohta jo huomasin raahaavani vasenta polvea useammassakin mutkassa ja oikeaakin yhessä.
Vartalon liikkeet jouduin tekemään sivusta seuranneiden mielestä varmaan liioitellun voimakkaina, mutta se oli seurausta pyörän ajo-ominaisuuksien puutteesta sekä kallistusvarojen niukkuudesta. Kun halusi kasvattaa vauhtia mutkissa eikä voinut enempää kallistaa, oli valittava reilumpi roikuminen.
Mutta sehän osoittautuikin hyvän tuntuiseksi ajotavaksi. Ulkokaarteen puolen käsivarsi nojasi tukevasti tankkiin, samoin samoin saman puolen jalalla pyrin ottamaan tukea pyörästä. Sisäkurvin puoleinen polvi toimi kallistusindikaattorina. Kun polvi osui ensimmäisenä maahan, tiesin kuinka paljon vielä voin kallistaa ennen kuin romut alkavat laahata maata.
No vauhti ja hauskapito kasvoivat muutaman lähdön jälkeen jo niin paljon, että kokenut ratakävijä katsoi parhaaksi varoitella minua vaarallisesta ajotavasta. Ja täysin aiheesta! Otin neuvosta vaarin ja hiukan himmailin loput setit. Kiitos varoittajalle!
Mutta siinä himmaillessa meni ajolinjat ja rytmi sekaisin. Jouduin nostamaan vauhtia takaisin, koska se oli jopa turvallisemman tuntuista. Tosin varoittajan pääsanoman yritin muistaa koko ajan ja keskittyä siistimpiin vaihteen vaihtoihin, joita jouduin tekemään paljon. Huomasin kuitenkin, että kyllä tosiaan tein vaihteen selailuja silti turhankin paljon, ja ajo siistiytyi tuntuvasti, kun jätin tekemättä pari vaihtoa isommalle vaihteelle ja vedätin kierrokset punaiselle.
No joka tapauksessa, hauskaa oli jälleen kerran, käsittämättömän hauskaa.
Sellainekin ajatus tuli Ahvenistolla mieleeni, että vaikka se on monien mielestä vaarallinen rata, ja vaikka itse ulosmittasin omaa turvallisuuttani ajamalla liiankin kovaa, niin silti siellä kovaakin ajaminen on taatusti turvallisempaa, kuin vastaava koheltaminen yleisillä teillä! Sitä paitsi, se on jopa laillistakin radalla.
Kiitos jälleen kerran järjestäjille sekä kaikille kanssa-ajajille.
t:Sarkka
Ahvenisto jälleen.
Nyt täytyy tunnustaa, että laskupääni on yllättävän huono, en muista oliko tämä kolmas vai neljäs kerta. No sillä ei ole sinänsä muuta merkitystä, kuin että kumpi vain vaihtoehto kuvaa erittäin vähäistä ratakokemustani edelleen.
Pyörä oli edelleen Suzuki-vanhus, GSX600F-88.
Nyt viime kesän jäljiltä sen moottorin veto parani, kun siinä on uudet kaasarit. Muuten pyörä on ennallaan.
Yllätin itseni täysin tällä reissulla.
Uudet nahkapöksyt polvipaloilla saivat visiirin laskeuduttua aikaiseksi käsittämättömän itseluottamuksen nousun.
Vauhti kasvoi aivan uusiin mittasuhteisiin heti ensimmäisellä lähdöllä muutaman lämmittelykierroksen jälkeen.
Kohta jo huomasin raahaavani vasenta polvea useammassakin mutkassa ja oikeaakin yhessä.
Vartalon liikkeet jouduin tekemään sivusta seuranneiden mielestä varmaan liioitellun voimakkaina, mutta se oli seurausta pyörän ajo-ominaisuuksien puutteesta sekä kallistusvarojen niukkuudesta. Kun halusi kasvattaa vauhtia mutkissa eikä voinut enempää kallistaa, oli valittava reilumpi roikuminen.
Mutta sehän osoittautuikin hyvän tuntuiseksi ajotavaksi. Ulkokaarteen puolen käsivarsi nojasi tukevasti tankkiin, samoin samoin saman puolen jalalla pyrin ottamaan tukea pyörästä. Sisäkurvin puoleinen polvi toimi kallistusindikaattorina. Kun polvi osui ensimmäisenä maahan, tiesin kuinka paljon vielä voin kallistaa ennen kuin romut alkavat laahata maata.
No vauhti ja hauskapito kasvoivat muutaman lähdön jälkeen jo niin paljon, että kokenut ratakävijä katsoi parhaaksi varoitella minua vaarallisesta ajotavasta. Ja täysin aiheesta! Otin neuvosta vaarin ja hiukan himmailin loput setit. Kiitos varoittajalle!
Mutta siinä himmaillessa meni ajolinjat ja rytmi sekaisin. Jouduin nostamaan vauhtia takaisin, koska se oli jopa turvallisemman tuntuista. Tosin varoittajan pääsanoman yritin muistaa koko ajan ja keskittyä siistimpiin vaihteen vaihtoihin, joita jouduin tekemään paljon. Huomasin kuitenkin, että kyllä tosiaan tein vaihteen selailuja silti turhankin paljon, ja ajo siistiytyi tuntuvasti, kun jätin tekemättä pari vaihtoa isommalle vaihteelle ja vedätin kierrokset punaiselle.
No joka tapauksessa, hauskaa oli jälleen kerran, käsittämättömän hauskaa.
Sellainekin ajatus tuli Ahvenistolla mieleeni, että vaikka se on monien mielestä vaarallinen rata, ja vaikka itse ulosmittasin omaa turvallisuuttani ajamalla liiankin kovaa, niin silti siellä kovaakin ajaminen on taatusti turvallisempaa, kuin vastaava koheltaminen yleisillä teillä! Sitä paitsi, se on jopa laillistakin radalla.
Kiitos jälleen kerran järjestäjille sekä kaikille kanssa-ajajille.
t:Sarkka
