Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Nyt olisi Suomen halvin kisasarja suunnitteilla ja kiinnostuneita kaivataan. Kyseessä on siis minisuperit, joilla harjoitellaan ja kisataan kartingradoilla (pelkällä asfaltilla). Ihan pikkuruisista pyöristä ei kuitenkaan ole kyse, vaan näiden kuskeja löytyy aina lähes 2 metriin ja yli sataan kiloon.
Tarkoitus on perustaa nykyisten luokkien rinnalle vakiosarja, johon saa valmiiksi kilpailukykyisen pyörän suoraan kaupasta ja kaikki viritys on kielletty, joten teknisesti kaikki ovat samalla viivalla. Pyörästä löytyy kuitenkin ratoihin nähden kohtalaiset tehot, säädettävä alusta ja hyvät jarrut, joten ajaa saa niin kovaa kuin osaa ja uskaltaa. Kiinnostuneita pyydetään ottamaan yhteyttä allaolevalle:
Ytsför sanoi:Jokainen saa toki ottaa haluamansa vakuutukset, ei ole kielletty.
NOx sanoi:No nyt ollaan lähellä sitä mitä itsellä on ollut mielessä. Mutta kisaa en halua vielä ajaa, halu on ollut painella minisuperilla tms. kohtuuhintaisella laitteilla harjoittelemaan karting-radoille. Jos sitten sille tuntuu, että olisi kisoissa jotain muutakin annettavaa kuin olla kierrettävänä esteenä, sitten tietty mukaan kapinoihin. Eli voiko tilaukseen osallistua vaikka tavoite olisi ensin alkuun harjoittelu?
Z-man sanoi:Ok, mitäs jos haluaa vaikka kesken kauden ostaa vastaavan pyörän, niin saako sen tuolla hinnalla vai koskeeko se vai tätä kimppatilausta?
Brocol sanoi:Vähän samantyyppinen tavoite itsellä, tosin ihan noita isojakin pyöriä varten.. Pikkupyörillä olisi vieläkin oleellisempaa päästä tavoitteeseen
Jaetaan muillekin lisäinfoa jota sain sähköpostilla (todnäk. palstan nimim. Yallu):
"Harrastemahdollisuuksista pk-seudulla (minulle hieman laaja käsite), Tattarinsuolla (Helsingin kartingrata) pääsee ajamaan kerran viikossa ja sama muistaakseni Hyvinkäällä (menee vähän ulkopuolelle). Lavangolle ollaan rakentamassa uutta rataa ja sen käyttömahdollisuuksista ei vielä ole tietoa.
Säännönmukaisista varusteista tarkemmin: http://www.moottoriliitto.fi/@Bin/1064290/Minimoto+2014+1.0.pdf
Lyhyesti:
- Nahkapuku
- Hyväksytty kypärä
- Nahkahanskat
- Moottoripyöräily saappaat
- Selkäsuoja (kova)
- Rintasuoja (kelpaa pehmeä selkäsuoja mikä tulee monessa ajotakissa mukana)
Sääntöjä muokataan hieman ensi vuodelle, mutta varusteisiin ei puututa.
Nuo pyörät eivät normaaliin farmariautoon mahdu, vaan vaativat korkeamman ajoneuvon. Peräkärry tai pakettiauto on suosittu."
hillomunkki sanoi:Kelpaako muuten 2 osanen nahkapuku?
Ytsför sanoi:Kelpaa
hillomunkki sanoi:Kelpaako muuten 2 osanen nahkapuku?
hillomunkki sanoi:Helmi. Eli enään pyörä, säilytys ja kuljetus järjestettävä!
hillomunkki sanoi:Helmi. Eli enään pyörä, säilytys ja kuljetus järjestettävä!

wanico sanoi:Olen vahvasti sitä mieltä, että sieltä Tattikselta voisi löytyä kalustolle myös säilytystilat.
Olihan se kätevää, että kamoja ei tarvitse roudata treeneihin joka kerta.
Siis ainakin kerhojen kimppatalleje muistaakseni löytyy.
Pääseekö tuolla torsatin ajovuorolla radalle, vaikka ei hankkisikaan tätä uuden sarjan pyörää, vaan ostaa joltakulta vanhan sarjan käytetyn? Ja seuraa touhua ekan kauden vaan treenimielellä.

Yallu sanoi:Pääsee sinne treenailemaan. Noita olemassa olevien sarjojen pyöriä vaan ei tahdo olla myynnissä.
hillomunkki sanoi:Mistäköhän niitä kannattais kysellä?
wanico sanoi:Villi arvaus on, että kerkeisin tuollaisella ens kesänä korkeintaan 5-10 kertaa ajamaan.
wanico sanoi:Niimpä, mutta nyt saattais tulla jokunen myyntiin kun jengi päivittää tuohon uuteen sarjaan?
Eli minulle voi vanhoja ehjiä tarjota.
Tai sitten joku jonka tekee mieli uutta, mutta hillot ei riitä, ni voi ehdottaa minulle kimppaostosta.
Villi arvaus on, että kerkeisin tuollaisella ens kesänä korkeintaan 5-10 kertaa ajamaan.
wanico sanoi:Olen vahvasti sitä mieltä, että sieltä Tattikselta voisi löytyä kalustolle myös säilytystilat.
Olihan se kätevää, että kamoja ei tarvitse roudata treeneihin joka kerta.
Siis ainakin kerhojen kimppatalleje muistaakseni löytyy.
Pääseekö tuolla torsatin ajovuorolla radalle, vaikka ei hankkisikaan tätä uuden sarjan pyörää, vaan ostaa joltakulta vanhan sarjan käytetyn? Ja seuraa touhua ekan kauden vaan treenimielellä.
hillomunkki sanoi:Tuo olisi aika helmi homma jos pääsis johonkin tollaseen mukaan. Mistäköhän niitä kannattais kysellä?
Tuo kuljetus melkeinpä suurin haaste kun en autoa omista :/ pyörän nostaa vaikka parvekkeelle toistaiseksi![]()