Tuossa edellä kun ei oikein asialinjalla tahtonut pysyä, niin pistänpä muutaman rivin ihan topikkiin liittyvästä aiheesta, eli Ducatin vahvuudet.
Vahvuuksia en nyt varsinaisesti tarkoita vertaamalla muihin pyöriin vaan niitä ominaisuuksia valottelen, joista itse Ducatissa pidän. Jaan hiukan eri osa-alueisiin, jotta ei tule sillisalaattia.
Ajo-ominaisuudet
Ulkonäkö ja tyyli
Olemus ja ääni
Ajatus
Tärkeintä muistaakseni hankkimisajankohtana oli ennen koeajoa kliini ja tyylikäs, teknisesti edistyksellisen oloinen olemus ja soundi. Myöskin hohdokas nimi ja alkuperämaa olivat lähellä sydäntä Maseratin jälkeen.
Houkutus
Punainen kaunis pyörä, joka henki vahvuutta, urheilullisuutta, maukasta ääntä ja toimivuutta. Testien perusteella oli kuulemma hyvä ajaa ja mukava matkustaa myös kahdestaan, ST-mallisto. Ja sitten harkitsemaan ja ajan mittaan kokeilemaan.
Koeajelua
Ensin ajeli Toni, kun itse en tohtinut aivan aluksi ottaa riskiä ennen pientä kokemuksen kartuttamista. Paljolti Tonin (JP-800) kommentteihin perustuen ja jonkin aikaa Tuutilla ajovarmuutta haettuani, päädyin ST4s:n satulaan. Lisäksi ajelin 996:lla, joka oli upea, mutta aika etukeno ja tuntui hiukan oudolta. ST2 ja ST4 olivat mukavia, mutta kun tietoisuus ST4s:n lisätehosta syöpyi mieleen, ei siitä päässyt irti.
Nyt kolmen vuoden ja jokusen tuhannen kilometrin jälkeen edelleenkin aika pienellä ajokokemuksella siis, voin kuitenkin kehua avoimesti muutamia asioita, jotka helpottavat ko. pyörän pitämistä perheessä, mahdollisesti vielä pitkäänkin.
Jarrut.
Useista koeajamistani pyöristä löytyi myös hyvin toimivat jarrut, mutta Ducatissa niiden tuntuma on loistava. Osa tietysti riippuu renkaistakin, jotka ovat jo parhaan teränsä antaneet, mutta se tasainen, tunnokas ja yllätyksetön voima, jota Brembon hidastimista löytyy, on todella rauhoittavaa ja tekee ajelusta turvallisen oloista kelillä kuin kelillä.
Ohjaus.
ST-sarja ei käänny mutkiin aivan yhtä norjasti kuin mainittu 996-malli, mutta se kääntyy rauhallisesti ja ripeästi, ajolinja on helppo valita vielä kurvin keskelläkin ja jopa jarruttaminen kurvissa on ongelmatonta ja helppoa.
Alusta.
ST4s:n alusta on melko kova, mutta erityisesti 2 päällä erinomaisesti kantava ja ajo-ominaisuudet säilyttävä. Se on yksinkertaisesti loistava ajaa. Ote ja tuntuma säilyy sekä yksin, että kaksin ajaessa upeasti.
Moottori.
Twini ST4s:ssä ei väännä aivan alhaalta vaan vaatii sellaiset 2000 kierrosta, jotta alkaa vääntää ja 3000 kierroksesta alkaen voimaa löytyy sekä voimakasta moottorijarrutusta tarvittaessa. Rauhallisessa mutkatieajossa voi nauttia pelkällä kaasulla ajamisesta sopiva pykälä päällä. Yläkierroksilla sitten moottori antaa juhlallista vääntöä ja kiihtyvyyttä kotitarpeiksi.
Ääni.
Se ääni mitä kahden termignonin putken päästä lähtee on jotain sellaista, mitä moni Ducatin hankkinut on varmasti halunnut kuulla pyörästään. Ensimmäiset matkat meni kylmien väreiden saattelemana (nautinnollisten siis..) ja toki ääneen tottuu, mutta jos siitä pitää, ei voi harkita hiljaisia, ainakaan liian hiljaisia putkia, niin hieno on Ducatin moottorijarrutus- ja kiihdytysääni. Makuasia tietenkin. Musikaalinen pyörä. Samalla tavoin helposti tunnistettava kuin esim. H&D.
Matkustusmukavuus.
Matkustajalle sekä kuljettajalle erittäin miellyttävä satula ja ajoasento. Selkä ei väsy ja tunnelma säilyy nautinnollisena ja virkeänä pidemmilläkin matkoilla. Tankissa (21L) riittää soppaa jopa vajaalle 500km:lle yhteen menoon, joka on varmasti riittävästi. Sivulaukkuihin, jotka ovat osa pyörän aerodynaamista kokonaisuutta, mahtuu mukavasti tavaraa ja tarvittaessa takalaukkuun vielä lisää. Kätevää.
Huomioarvo.
Muu liikenne huomioi pyörän hyvin ja yleensä myönteisin reaktioin. Mukavaa.
Siinäpä sitä. Aika monta vahvuutta löysin. Suosittelen lämpimästi.
t. Spagu