Tuli yhtäkkiä mieleen; onhan jouset oikean pituiset?
Mikäs kykä sledgehammerilla nyt on?
Mä sain edelliset teräslevyt loppumaan ja laitoin kesällä 1198 vakiolevyt. Pelasi oikein hyvin ja hiljeni pirusti verrattuna metallilevyihin.
En itseasiassa putsannut kertaakaan koko kesänä (2000 ratakilsaa ja 50km katua) ja moitetta toiminnassa ei ollut. Poislukien että loppukaudesta kyyti kasvoi tasolle jossa olisin kaivannut tiukempaa vastusta, luistoa liikaakin. Sitä ei saanut sladiin millään ja yritykset kääntää takajarrulla oli aivan toivottomia. Vanha koira ei sitä temppua enää opi.
Nyt kun luin tän threadin, sytty pikku lamppu, jonka käänteistä versiota sledgehammer voi omalla vastuullaan harkita. Mulla on paksu, ehkä liki 3mm, prikka hämähäkkijousen alla. Mitäpä jos hankkisin 3kpl millin jousia ja siirtäisin hämähäkkiä tiukemmalle. Milli varmaan vaikuttas jo paljon.
Eli, jos painelevyn ja keskikruunun välissä on tilaa, voisit kokeilla millin prikkaa sinne hämärijousen alle. Mikäli tilaa on, näin päin vahinkoa tuskin saa aikaan. Noin päin kuin itse ajattelin, liika liike voi kuolettaa ko hämärijousta, eiks ni?
Toisaalta Ducatin piti päästä ratarääkistä jo eläkkeelle, joten saattaa jäädä noin kun on omalla kohdalla. 50km vuosittaiseen katuajoon toimii hienosti.
EDIT: pari kirjotusvirhettä ja lisäkommentti. Se kytkimen potkasu tulee toisten kytkimien mukana. Nykyinen DP ei juurkaan tee, mutta esim STM CBR1000RR:ssä nyki kovasti.