mchuurre
Vanhempi Jutaaja
Servus !
Tuolla siis on meikäläisenkin pitänyt käydä jo monen- monta kertaa mutta kun aina on ollut mukamas "hopsu" ja / tai, sitten kun se BMW.Motorrad Zentrum on siinä lähistöllä niin se on sitten aina sen meikäläisen ajan vienyt, mutta nyt kerrankin minulla oli aikaa käydä myös tuolla. Zentrumista ei ajoaikaa tuonne mene kuin ~20 minuuttia.
Suosittelen matkakohteeksi jos tuntuu että näistä asioista on jäänyt "paitsi" tai muuten vaan nämä voisi kiinnostaa. Tulisi tajuttua että miten systemaattista ja järjestelmällistä oli tämä aatun tuhoamisvimma. Tämähän oli vain yksi leiri monista. eikä sieltä suurimmasta päästä. Varsinaiset tuhoamisleirit oli sitten vielä oma lukunsa.....
Lasten kanssa tai muuten herkkien vaimojen kanssa voi sitten keksiä jotain muuta, vaikka vain Munchenin (Olympiaturm), tornissa käyntiä tietenkin tuon BMW.Zentrumin lisäksi.
Täällä aika menee kuin siivillä. Minimissään sellaiset 2 tuntia vaikka juosten kahlaamalla nämä karmeudet kävisi läpi. 3 tunnissa ehkä muodostuu ja varsin oikea kuva. Päärekennuksesta minulla ei valitettavasti ole juurikaan kuvia koska kamera oikutteli juuri tuolla. Päärakennuksessa esitetään myös dokumentti filmi tuosta "pahuuden alkujuurista" elikkäs aina vuoden 1933 lähtien kuinka natsipropaganda sai siivet alleen samoin kuin Hitlerin käsittämättömän laajan ja nopean kannatuksen kasvu. Juutalaisten vainot, kristalliyöt, kuuluisat aatun puheet ja nyrkinheilitukset jne. Kestoltaan n. 25 min. Vuoroajoin esitykset esitetään englanniksi / saksaksi.
Perillä on maksullinen (3 €) parkki, tosin lähemmäksikin pääsee kun vain huomaa ajaa oikeasta (viereisestä), risteyksestä. Itse asiassa, pärrän voi jättää aivan sisäänkäynnin eteen jossa on mm bussipysäkki ja sitten iso päärakennus jossa mm, kirjasto, wc, ravintolasali, jne. Itse alueella kiertely, elokuvaesitykset, museo, mikään ei maksa mitään.
Opastettuja kierroksia järjestetään tai sitten voi tietenkin mennä "sopivasti" jonkun porukan perässä niin samallaha siinäkin kuulee...
Muurit joiden takaa henkii loputon kärsimys ja tuskanhuudot...
Pääportti, se jossa on se teksti: "työ tekee vapaaksi"
Sodanaikainen ilmakuva, alue on todella laaja joten tästäkään kuvasta tuota aluetta ei oikein voi vielä käsittää...
Vankiparakkien pohjia. Vain 2 niistä on edelleen pystyssä!
Tästä kuvasta voi laskea vankiparakkien määrän...
Siis siellä päärakennuksessa oli sitten niitä kidutuskuvia enemmänkin, kuvia joissa vangeilla tehtiin mm kaikenlaisia järjettömiä "kokeita". Pantiin esim jääkylmään veteen lentäjän puvussa ja katsottiin että kauanko siinä jäiden keskellä elää !!
Yhdelläkin oli pantu joku metallikartio rinnasta läpi ja vanki oli vuoteessa pitkällään, mikä sitten lienee ollut testi tuossa ?? Sairasta !
Yleinen rangaistus pienistäkin "rikkeistä" oli ruoskinnan (puukepeillä) ohella "riiputus", elikkäs vanki sidottiin käsistään, kädet selän taakse sidottuna kattoon roikkumaan useiksi tunneiksi ja jokainen voi kuvitella kuinka tuollainen luonnoton liike voikaan olla tuskallinen vaikka se ei kestäisi kuin sekunnin !
Syy saattoi olla vaikka ylempiarvoisen silmiin katsominen!
Vangeillahan ei ollut enää leirin sisälle menon jälkeen nimiä tai titteleitä. Oli vain tatuoitu numero käsivarressa.
Monet vangeista sitten oli mm hirttäytynyt heti jos vain jostain saivat varastettua/löydettyä langan tai köyden pätkän ! Eräästäkin oli kuva vesihanassa roikkumassa
Osa taas oli juossut sähköaitaan kun eivät kestäneet vilua, nälkää, nöyryyttämistä, kärsimystä sekä erilaisia pakkotyötäoloja !
Isompi krematorio
Karmeinta ehkä oli nähdä tuo isompi krematorio jossa tapettiin 150 hemmoa kerralla, elikkäs koko systeemi oli rakennettu linjasto, eli kuin teurastamo.
Ekassa huoneessa (3-sta isosta ovesta pääsi sisälle yhtä aikaa), oli ns. "desinfiointi". Siellä kaikki riisuuntuivat koska kuvittelivat että linjasto jatkuu suihkuihin.
No sitten oli sellainen "odotushuone" jossa porukat odotteli kaikessa rauhassa että SS-miehet (tai oikeammin ne toiset työ-vangit) saavat siivottua edellisen satsin virtsa, uloste, veri- ja oksennusjäljet pois ettei siitä syntyisi pakokauhua ! Lattiassa oli oikein sellaiset hyvin vetävät viemärit ja vesiletkut seunustalla josta sai suurella paineella vettä.
lattian kuuraamiseen.
No sitten kun "kaasukammio" oli siivottu niin uusi satsi sisälle ja vielä siinäkin vaiheessa vangit luulivat pääsevänsä suihkuun koska katossa oli nuo valesuihku suuttimet. Ovet kiinni ja Zyklon-kapselit 2:sta luukusta sisälle ja puhallustuulettimet päälle jotta myrrkkykaasu leviää nopeasti ja täydellisesti kaikkialle!
Kuvassa vasemmalla ne luukut joiden kautta Zyklon-kaasu johdettiin kammioon.
Ja jotta hirvittävät huudot, yskimiset ja oksentelut eivät kuuluisi ulos panssariovien takaa, soitettiin muille vangeille musiikkia jotta rento tunnelma leviäisi joka sopukkaan,,,,
No jonkin ajan jälkeen taas krematorion työvangit hommiin ja ruumiit seuraavaksi polttolinjastoon eli uuneihin. Lopullinen osoite oli, tai ainakin tarkoitus saada jokainen tuhkaksi asti (vie vähiten tilaa), ja tuhka sitten noihin tuhka kaatopaikoille joissa nyt kasvaa varsin vihreänä tuollaiset saniaiset jne.......
Polttouunit. Huomaa vinssit jotta käsittely on tehokkaampaa !
Eräs tuhkakuoppa (yksi monista)
"Pistoolirata"
Osa vangeista ammuttiin pistoolilla tuota muuria vasten. Toisessa paikassa oli oikein verikaukalo jos oli oikein ruuhka-aika niin veri pääsi valumaan pois paremmin !!!
Teloituspaikka jossa verikaukalot
Sähköaidat ja kaivannot, sitä enne oli "killetty alue" eli silloin vartija sai jo ampua tuosta vaan,,,,!
Monet juoksivat aitaan jotta pääsisivät kärsimyksestä lopullisesti pois..
Entisöityä aitaa...
Sitten olivat ne "nimenhuudot", eli säässä kuin säässä, aamulla anivarhainn joka ikinen aamu, samoin kuin iltamyöhällä kaikki vangit vähissä resukamppeissaan pihalle muotoon asentoon seisomaan. Ja jos ei nimet täsmännyt, niin ei muuta kuin niin kauan nimen huutoa että kaikkien nimet selvisi. Osa tietysti oli päivän urakkahommissa jo menehtynyt eikä tietenkään vahvuus täsmännyt tai jos joku kapo oli hakannut jonkun hengiltä saati SS-mies ampunut niskalaukauksen jos työ eteni hänen muilestään vähän liian verkkaisesti !
Tai jos oli sairas tai muuten vain uupunut...
Nuo kapot olivat kaikkein pahimpia! Luottovankeja joilla oli vähän paremmat oltavat koska olivat kätyreitä ja muiden vankien kurittajia. Olivat yhteistyössä SS-miesten kanssa joten heillä oli myös erityisiä "oikeuksia". Naisvangit olivat tietenkin kaikkein kovimmilla. SS-miehillä kun oli oma ilotalonsa tuolla ja sinne otettiin tietenkin nuoria, kauniita ja vain terveitä "palvelujen tuottajiksi".
Kuvassa "service haus"
Naiset tekivät samoja työhommia kuin miesvangitkin, kovaa ja ruumiillista työtä päivisin, mutta sitten kun lopulta se vähäinen yörauha tuli, alkoivat sitten kapot vaatimaan omia "palvelujaan" naisilta, eli kyllä siinä yöunet varmasti jäi monilta vähiin koska vangeista enemmistö oli miehiä.....
Laajempi kuva (ilmakuva) alueesta. Laidoilla mm ase-ja ammustehtaat jne.
Natsien ongelmaksi tuli lopulta tuo sotavankien, juutalaisten, homojen, eri uskontokuntien, poliittisesti suuntautuneiden, jne, jne, (loputon lista), hävittämisen hitaus. Kaasukammiot eivät vetäneet kunnolla, polttaminen oli hidasta. Jossakin vaiheessa eri puolella valloitettuja maita (puola, neuvostoliitto) kokeiltiin vankien massaräjäytyksiä koska ampuminen aiheutti joillekkin SS-miehille sekä upseeristolla "traumoja". Piti kokeilla "siistimpiä" konsteja päästä noista eroon !
Päärakennuksessa oli esitteillä mm Wehrmachtin kaikki ne tehtaat ja yritykset sotien aikana joissa keskitysleirivankeja käytettiin ilmaisen työvoimana. Kartalla vilahteli varsin tunnettuja merkkejä kuten: Daimler, BMW, AEG. Siemens. Telefunken. jne, yhtä kaikki, yrityksiä jotka tänäkin päivänä on toiminnassa. Toisaalta mietin, pitäisikö minun tuntea myötähäpeää tai tunnontuskia ajaessani saksalaisella mp-merkillä, mutta toistaiseksi enkä en....
Pitää kuitenkin muistaa että kaikki saksalaiset eivät olleet natseja. Samoin, mielestäni on turha enää tänä päivän saksalaisia noista kaikesta syyttääkään. Mutta se että näistä asioista pitää kertoa jälkipolville, se on tärkeää ettei tälläinen sama, ettei se koskaan enää saa toistua!
Juu, oli muuten aika "vapauttava" kokemus lähteä sieltä leiriltä ajelemaan poispäin ja vielä moottoripyörällä !
Sairasta ! Ei ollut kyllä iloisesti juoksentelevia koululaisryhmiä eikä äänekkäitäkään.....samoin jopa teinit olivat aika hiljaisia
ISOMMAT kuvat ja enemmän TÄSTÄ