• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Cycle World - törkeä kunnianloukkaus

Ikävä tosiasia on se, että rahapuolta joutuu miettimään. Se on aina monta tonnia per kierros.

Voisi sanoa, että 5000-15000e per oikeusaste on asianajajan laskutus per puoli, riippuen siitä, kuinka kallista firmaa käyttää.
Jos tähän juttuun on saatu kulumaan 15.000 euroa per partti, niin silloin on juttua kyllä oikeuden asiakkaittenkin toimesta paisutettu suuremmaksi kuin itse asia olisi ansainnut. Totta kai se maksaa, jos juttua käsitellään esim. viikko siellä käräjäoikeudessa ja kuullaan suunnaton määrä todistajia, joista läheskään jokaisen avulla ei voida näyttää mitään uutta toteen. Asianosaisella on jonkin verran kyllä itsekin mahdollisuus avustajansa kanssa miettiä, kuinka laajaksi juttua ollaan viemässä. Tietysti syyttäjän ratkaisut luovat ne perusraamit, mutta hänenkin esittämäänsä näyttöä kannattaisi kai miettiä niin, että osasta hän voisi kenties luopua, jos ihan kaikkia sinänsä selviä asioita ei tarvitsisi näyttää toteen todistajien avulla. Ja jos palkkiot pääkaupunkiseudulla ovat tuota luokkaa tällaisessa asiassa, jonka merkitys kummallekaan osapuolelle ei nyt ihan maita kääntävältä vaikuttaisi, niin kannattaa kysellä avustajaa ehkä pääkaupunkiseudun ulkopuoleltakin.
 
Lähinnä tuo aikaisempi linkitys Vanhanen vs. Ruusunen oikeustaistoon, johtui siitä kuinka tuomioita jaellaan... Mitenkä oikeusoppineet taas pitävät Vanhasen puoliskan saaneen amatöörimäsitä kohtelua... Nooh, silläkin osalla kinkerit jatkuu...

Tylyttäjä sai käräjillä sen verran rapsakan kuorvausvelvoitteen, ettei paljoa muuta mahista ollut kuin jatkaa juttua... Mediassa taas povattiin ettei yksinhuoltajalla ole varaa lähteä taistoon uuteen... Tuliko siitä johtuen tälläinen päätös, että kinkerit jatkuisivat, koska vanhasen median kautta antama mielipide viittaisi häviön tullessa käyvän niin.
omg.gif
 
Sille en voi mitään, mitä asianajajat laskuttavat.

Sitä luokkaa ne laskut nyt kuitenkin ovat per kierros.
 
Lähinnä tuo aikaisempi linkitys Vanhanen vs. Ruusunen oikeustaistoon, johtui siitä kuinka tuomioita jaellaan... Mitenkä oikeusoppineet taas pitävät Vanhasen puoliskan saaneen amatöörimäsitä kohtelua... Nooh, silläkin osalla kinkerit jatkuu...

Tylyttäjä sai käräjillä sen verran rapsakan kuorvausvelvoitteen, ettei paljoa muuta mahista ollut kuin jatkaa juttua... Mediassa taas povattiin ettei yksinhuoltajalla ole varaa lähteä taistoon uuteen... Tuliko siitä johtuen tälläinen päätös, että kinkerit jatkuisivat, koska vanhasen median kautta antama mielipide viittaisi häviön tullessa käyvän niin.
omg.gif
Siltikin lopputulos on melko lähelle samaa. Juurikin sen takia, että joka kierroksella menee suurin potti asianajajille.

Näissä hommissa tonnit liikkuu kuin monopolissa
tounge.gif
 
Soon vaan joskus yritettävä valita kahdesta pahasta piänenmpi paha...
 
Asianajajien palkkioista sanoisin, että aika kova oli itsellänikin. Olin asianomistaja pahoinpitely ja vahingonteko asiassa (eli olin "uhri"
baaa.gif
) Niin asianajani esitti vastapuolelle ~1400e laskun, vaikkakin asia ei kovin mutkikas ollut.
 
Palstaa lukeneena olen sitä mieltä että keräys pystyyn. Myykää vaikka t-paitoja, tarroja tai pipareita (vaikkei partiotyttöjä ollakkaa), mutta asia kuitenkin koskee meitä jokaista!
Kuten kirjoituksista selviää, on täällä annettu kommenttia varmaan jokaisesta suomessa olevasta mp-liikkeestä, niin huollon kuin myynnin suhteen! Ja se on minun mielestä meidän kaikkien etu! Kommentit voivat lisätä jonkun liikkeen myyntiä, toiselta viedä asiakkaat ja kolmas voi vaikka mennä nurin, mutta kuitenkin suurimmat hyötyjät ollaan ME, kaikki jotka lukevat palstaa! Voisihan sitä tietoa eri liikkeistä kysellä jokaiselta vastaantulevalta motoristilta, mutta täällä se tieto on kuitenkin kaikista helpoimmin saatavilla! Koitetaan jatkossakin jakaa tietoa täällä, koskipa se sitten jonkun liikkeen toimintaa tai sitten jonkun valmistajan tuotteita!
Tsemppiä Tylyttäjälle ja suuret kiitokset kun uskalsit jakaa mielipiteesi, vaikka lopputulos ei ehkä paras mahdollinen ollutkaan!
 
Lähinnä tuo aikaisempi linkitys Vanhanen vs. Ruusunen oikeustaistoon, johtui siitä kuinka tuomioita jaellaan... Mitenkä oikeusoppineet taas pitävät Vanhasen puoliskan saaneen amatöörimäsitä kohtelua... Nooh, silläkin osalla kinkerit jatkuu...

Tylyttäjä sai käräjillä sen verran rapsakan kuorvausvelvoitteen, ettei paljoa muuta mahista ollut kuin jatkaa juttua... Mediassa taas povattiin ettei yksinhuoltajalla ole varaa lähteä taistoon uuteen... Tuliko siitä johtuen tälläinen päätös, että kinkerit jatkuisivat, koska vanhasen median kautta antama mielipide viittaisi häviön tullessa käyvän niin.
omg.gif
Siltikin lopputulos on melko lähelle samaa. Juurikin sen takia, että joka kierroksella menee suurin potti asianajajille.

Näissä hommissa tonnit liikkuu kuin monopolissa
tounge.gif
Joop, ei kannata lähteen maksaan siitä "ennakkotiedosta", että se on näissä jutuissa ihan sama laukaiseeko viisauden netissä vai yleisönosastossa. Sehän tässä olisi se prejudikaatti, mikä sieltä KKO:sta olisi saatavilla.

Tälläi perjantaikännissä kysyisin kuitenkin, että Tyly, kun sulla oli se kallispalkkainen tränki, vaatiko se valtiolta korvausta kuluistasi? Sullahan sentään oli neljä tekoa/syyttäjän syytettä, joista kolme näköjään hylättiin kokonaan.

Vielä en malta olla lisäämättä, että "panna liiviin liikaa" viittaa aina tavallisessa kielenkäytössä epärehellisyyteen. Jokaisen edes jotenkin kaupan kanssa tekemisissä olevan on se pakko ymmärtää. Tuskin koskaan näkee arkikielen ilmaisua: "työntekijät panivat tilipäivänä liiveihinsä yhtiön omaisuutta". Tai että "yhtiökokous päätti panna liiveihinsä tilikauden tuloksen". Osakeyhtiöstä voi nostaa varoja vain tietyillä erikseen säädetyillä tavoilla. Tähän se hovioikeuskin varmaan tuomionsa perusti.
 
Kirjoituksia oli 5, joista 4 hylättiin kokonaan. Se viimeinenkin mun mielestä todistettiin jo tarpeeksi hyvin, mutta ilmeisesti ei ihan tarpeeksi hyvin hoville vielä. Tiedä vaikka korkeimmassa kaatuisi sekin, hyvin lähellä se ainakin olisi.

Valtioltahan nuo vaadittiin kaikki kulut, mutta päätös oli tämä. Mun puolelle jäi maksettavaa sakon/korvauksen lisäksi omat kulut käräjiltä ja hovista, sekä osa vastapuolen asianajokuluista käräjiltä. Vastapuoli maksoi omat kulunsa pääosin käräjiltä ja kokonaan hovista.

Valtio ei korvannut kuin todistelukulut.

Eli kummatkin osapuolet jäivät selvästi pakkasen puolelle. Valtioltakin paloi kivasti rahaa, kun ottaa mukaan caseen osallistuneet poliisit, syyttäjän, tuomarin, lautamiehet jne..

Tosi kannattava juttu kokonaisuudessaan! Täydellistä ajan ja rahan haaskausta. Vähän pitäis miettiä mistä lähdetään oikeuteen, ja mitä sinne otetaan käsittelyyn.

Vaikka olisin maksuitta selvinny koko turhasta episodista, niin siinä olisi jo rangaistusta tarpeeksi. Rahaa, aikaa ja vaivaa palaa, ja stressiä pukkaa. Ja minkä takia!!?
 
Uskon, että tämän tapauksen johdosta aika suuri määrä immeisiä miettii kaks kertaa ulosantiaan vaikka nyt keskustelupalstalla, joten onhan tällä sinällään ollu iso merkitys,
Tätähän minäkin pelkään. Internet on oikeastaan ihmiskunnan historiassa ensimmäinen väline jossa kuka tahansa voi jakaa kokemuksiaan eri yrittäjistä ja palveluntarjoajista.

Tällainen mahdollisuus on todella kullanarvoinen tavalliselle kuluttajalle, saada tietoa siitä tekeekö rakennusurakoitsija X hyvää työtä vai ei, huoltaako yritys Z ajoneuvoja kunnolla vaiko ei tai onko kauppa Y rehellisellä ja asiakaslähtöisellä toimintatavalla liikkeellä.

Erilaiset huonoa palvelua tarjoavat ja konkurssien kautta vastuutaan pakoilevat yritykset ovat saaneet vuosikymmenet rellestää Suomessa vapaasti kuluttajan tappioksi, ilman että kukaan on voinut puuttua asiaan.

Siksi on mielestäni erittäin tärkeää ettei internetin kautta tapahtuvaa tiedonvälitystä ja kansalaisten sananvapautta voitaisi kahlita millään keinotekoisilla syytteillä, vaan että nämä ala-arvoista palvelua tarjoavat ja vastuutaan pakoilevat yritykset saataisiin ajettua markkinoilta jo ennen kuin ne ehtivät aiheuttaa laajempaa vahinkoa kuluttajille.

Vastaavasti tulee arvostaa ja sanoa ääneen jos on saanut hyvää palvelua. Kyllä ihmiset arvostavat tätäkin tietoa jota Suomessa liian usein ei kerrota. Tieto on arvokas ja jokainen kuluttaja voi näin tukea niitä yrittäjiä joiden moraali ja laatu on sitä mikä vastaa niitä odotuksia joita kuluttajilla on.

Tietekinkin on selvää että jokaisella keskustelijalla on vastuunsa siitä että on yhtä rehellinen mielipiteissään kuin toivoisi muidenkin olevan itseään kohtaan, eli ei perusteettomia haukkuja tai katteettomia kehuja. Meillä on nyt tilaisuus olla rehellisiä toisillemme täällä netissä ja arvostetaan tätä mahdollisuutta.

Tätä mahdollisuutta ei tulisi kenenkään päästä rajoittamaan tämän tyyppisillä oikeusjutuilla. Tässä erässä päädyttiin pehmennettyyn nahkapäätökseen, mutta meidän kaikkien vastuulla on jatkossa jatkaa asiallisen kritiikin ja kehujen jakamista siten että asiakkaitaan huonosti palvelevat ja konkursseilla vastuutaan pakoilevat yritykset ajetaan pois vahingoittamasta kuluttajia ja että tämä tapahtuu tavalla johon kukaan ei voi puuttua.

Uskon että tähä pystymme, emmekä ainakaan jäisi vain puremaan hammasta ja vaikenemaan epäkohdista.
 
...Noin muuten ihmettelen, että miten sinä jaksat touhuta yhä edelleen vapaaehtoisesti moderaattorin hommissa kuin stahanovilainen iskurityöläinen ikään. Meitä tavallisia ihmisiä tuollainen sensorin homma rupeaisi nopeasti ahdistamaan.
Kustomilla kun ei keulita ja poliisimondeot saisi mut helposti kiinni, jos pakoon lähtisin (miksi?) niin mulla ei vaan o muuta elämää kuin tää moderointi...
sad_orig.gif
 
Tylyttäjältä kyselisin, että missä tämän kanssa nyt mennään? Aiotko valittaa, vai miten?

Olen melko uusi tulokas tällä palstalla ja en tunne juurikaan kirjoittajia, mutta uskoisin, että suurin osa näistä kavereista täällä on oikeesti valmis osallistumaan keräykseen/sen järjestämiseen, kunhan vaan tiedetään milloin saat loppulaskun kouraas.
 
Tosi kannattava juttu kokonaisuudessaan! Täydellistä ajan ja rahan haaskausta. Vähän pitäis miettiä mistä lähdetään oikeuteen, ja mitä sinne otetaan käsittelyyn.

Vaikka olisin maksuitta selvinny koko turhasta episodista, niin siinä olisi jo rangaistusta tarpeeksi. Rahaa, aikaa ja vaivaa palaa, ja stressiä pukkaa. Ja minkä takia!!?
Vanhan kansan sananlaskussa sanotaan jotain tämänsuuntaista: "kunniattomat ne käräjillä kunniaansa perää". En tiedä miten tässä tapauksessa on asian laita.

Kunniasta käräjöinti jotenkin tullee ymmärrettäväksi sitä kautta, että sysrteemi vanhastaan mieluummin näissä kysymyksissä avasi käräjätien kuin jätti asian kunniamurhalla sovitettavaksi. Selittelyn makua?

On varmaan vaikea ymmärtää, että kauppiaiden välisessä nokittelussa olisi soveltamisalaa jollekin kunnianloukkausnormille. Niin se kuitenkin menee, että jos on ilmoitettu syytteeseen pantavaksi, syyte on nostettava, jos edellytykset täyttyy. Jos syyte tulee toteennäytetyksi, tuomioistuimen on tuomittava. Ei siinä ole muulle sijaa. Vaikka koko homma onkin muun yhteiskunnan kannalta täysin merkityksetöntä ajan ja rahan haaskausta.

Tai sitten ei, jos lähdetään siitä, että nuo lait ja asetukset on olemassa noudatettavaksi ja virkamiehille ei ole syytä antaa vapautta itsekseen miettiä onko niitä tarkoituksenmukaista soveltaa ja kehenkä ja milloin.

Hovioikeudennenuvos Kemppinen: "Tuomioistuinlaitos on olemassa suojellakseen ihmisiä niin sanotulta yleiseltä oikeustajulta".

Ride on
062802moto_prv.gif
 
En osaa sanoa onko tämä mitenkään oikea topic tämän julkaisuun/onko mitään yhteistä mut tämmöinen asia on saatu käsiteltyä.

"Yleisradion MOT-ohjelma on voittanut pitkän oikeuskiistan Tarveasunnot Oy:n kanssa. Korkein oikeus ei myöntänyt Tarveasunnoille valituslupaa. Näin ollen Helsingin hovioikeuden viimekeväinen päätös jää voimaan.

Hovioikeus hylkäsi Tarveasuntojen kahden taustavaikuttajan ajamat kunnianloukkaussyytteet. Samalla kaatuivat lähes miljoonan euron vahingonkorvausvaatimukset. Yritys ja taustavaikuttajat vaativat MOT:n tekijöiltä korvauksia muun muassa siksi, että he katsoivat ohjelman aiheuttaneen yhtiölle taloudellista vahinkoa.

Asiassa oli kyse vuonna 1999 esitetystä ohjelmasta Yleishyödyllinen perhe - säätiöitä ja poliittista rahaa. Ohjelmassa käsiteltiin sosiaalista ja yleishyödyllistä asuntotuotantoa. Esille tuotiin muun muassa Tarveasuntojen kapea omistuspohja. Ohjelman sävy oli kyselevä, vertaileva ja kyseenalaistava.

Yhtiö ja taustavaikuttajat tekivät ohjelmasta rikosilmoituksen, jonka mukaan toimittaja ja hänen esimiehensä olisivat syyllistyneet kunnianloukkaukseen. Syyttäjä ei kuitenkaan löytänyt tapauksesta rikosta.

Sen jälkeen asianomaiset ajoivat asiaa omana juttunaan. Se kuitenkin kaatui sekä käräjä- että hovioikeudessa. Molemmat oikeusasteet katsoivat, ettei ohjelman sävyssä ollut moitittavaa.

Helsingin käräjäoikeus totesi, että yleishyödyllistä rakentamista harjoittava yhtiö tai sen hallintoelimissä toimivat ovat velvollisia sietämään kärjekästäkin tarkastelua tai arvostelua. Käräjäoikeus totesi, ettei kunnianloukkauksen kohteena voi olla yritys. Kantajien kertomukset eivät riittäneet näytöksi taloudellisesta vahingosta.

Oikeusprosessi kesti kahdeksan ja puoli vuotta."
 
Tämä episodi jatkuu sitten KKO:ssa.. Kumpikin osapuoli on valittanut. Eli katsottiin nyt sitten loppuun saakka  
smile_org.gif

Suurin todennäköisyys on kuitenkin sillä, että valituksia ei käsitellä. Vain n. 10% valituksista käsitellään.
 
Olikos syyttäjäkin valittanut?
Eihän syyttäjä valittanut edes käräjäoikeuden päätöksestä, hoviinkin mentiin puhtaasti osapuolien tahdosta - ei syyttäjän.
Juu ei mikään ihme, ettei syyttäjä valittanut siitä käräjäoikeuden tuomiosta
tounge.gif
Siinä kun oikeastaan kaikki syytteet meni läpi, todistajille ja todisteille ei juuri painoarvoa annettu. Koko käräjäoikeuden tuomio ei kyllä perustunut ainakaan Suomen lakiin
omg.gif
 
Back
Ylös