Niin eli pyörä on tosiaan Honda CBR600F4 ja on askarruttanut eräs vaihteistoa koskeva asia ja nyt päätin sitten kysyä muilta että onko mahdollisesti tuttua.
Eli ajellessani esim. keskustassa, joudun välillä luonnollisesti pistämään pienempää vaihdetta tai suurempaa vaihdetta. Ja kun näin teen niin silloin tällöin (ei usein) tuntuu, että haluttu vaihde meni normaalisti päälle mutta sitten yhtäkkiä se "loksahtaa" ja pyörä saattaa ottaa hurjasti kierroksia!
Näin kävi esim. maantiellä kun olin kääntynyt toiselle tielle ja päätin kiihdyttää tavoitenopeuteeni. Laitoin isompaa vaihdetta ja sen jälkeen pyörä jäi hetkeksi kuin miettimään jotain ja sitten loksahdus ja jumalattomat kierrokset. Kuulosti melkein siltä kuin olisin tahallani revitellyt sillä tavalla mutta itsekseen se sen teki. Sitten vaihteet kyllä taas menivät ihan normaalisti ja kaikki oli häpihäpijoyjoy.
Mutta tuo tosiaan on jäänyt askarruttamaan että vaikka se ei sitä usein tee...puhutaan ihan muutamista kerroista niin silti haluaisin tietää onko kellään samoja kokemuksia. Johtuuko kenties siitä että laitan vaihteen huonosti ja se itsekseen muljahtaa paikalleen vai mistä johtuu?
Muuten ei cebarissa ole mitään vikoja ja kaikki toimii niinkuin pitääkin...myös rasvauksien ja huoltojen osalta omasta puolestani.
Kiitän...
P.S. Unohdin otsikkoon merkitä mallin lisäksi aiheen...