Tää on oikeastaan aika yksinkertaista matematiikkaa tää bensan hinnoittelu. Raakaöljyn hinta on vain yksi tekijä, eikä millään muotoa määräävä. Sen päälle tuleva hinta polttoaineiden valmistuksesta, ns. jalostusmarginaali, voi olla vaikka kuinka korkea, ei sillä ole mitään vakiotasoa. On tietysti selvää, että raakaöljyn kallistuessa myös polttoaineiden hintaa pyritään korottamaan, mutta se voi toimia myös toisin päin, kuten nyt, kun tuotteiden hinnat nousee nopeammin kuin raaka-aineen, kasvattaen jalostusmarginaalia eli katetta.
Polttoaineiden, etenkin bensan, hinnan määrää lopulta markkinat, ei niinkään raakaöljyn hinta. Markkoinoilla hinta määräytyy kysynnän ja tarjonnan kautta. Kun on runsas kysyntä ja niukka tarjonta, kuten nyt, kun osa USAn tuotannosta on poissa pelistä ja muutoinkin maailman kulutus ylitää komeasti koko teoreettisenkin jalostuskapasitteetin, hinta nousee, koska joku on aina valmis maksamaan enemmän kuin toinen, jos uhkana on jäädä ilman.
Neste on (omistajilleen, ml. Suomen valtio) voittoa tavoitteleva yritys, ja sen pitää toimia markkinoiden mekanismien mukaisesti, muutoin sen arvo alenee ja liiketoiminta vaikeutuu. Juuri toissa iltana Toffe Taxell TV:ssä todisteli, että valtio omistajana, etenkin vähemmistösellaisena, voi aika vähän vaikuttaa omistamansa liiketoiminnan operatiiviseen toimintaan, eikä se sitä saakaan tehdä pörssiyhtiöiden pelisääntöjen puitteissa.
Halvan bensan aika on ohi. Mun ekan tankillisen aikoihin tais muuten maksaa jotain 1.23 FIM/litra. Muistellaanpa hetki sitä!!!