-
Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.
Beemerin siirtoajo [A, D. I, F, E, P]
- Keskustelun aloittaja mchuurre
- Aloituspäivä
mchuurre
Vanhempi Jutaaja
hidas57 sanoi:
Juu, tnx for Nature !
Tässä videossa muuten jutasin Norgeen, tuli heti mieleen että olisi pitänyt päivittää Navigoniin uusin päivitys netistä mutta ei se ollutkaan se norweegia joka on tuolla ylempänä 
Nuo Z6:t ei oikein kuvioinniltaan ole ME880:n veroiset mutta ajelihan nuillakin...
mchuurre
Vanhempi Jutaaja
Vaikka tämä pätkä onkin täällä ollut jo useita kertoja niin laitan se n vielä kertaalleen..
On se vaan sellainen pätkä että siinä näki eräänkin "rataketun" polvi maassa ajavan, tietenkin mulla oli kortinvaihto kameraan kesken juuri tuolloin !
On se vaan sellainen pätkä että siinä näki eräänkin "rataketun" polvi maassa ajavan, tietenkin mulla oli kortinvaihto kameraan kesken juuri tuolloin !
mchuurre
Vanhempi Jutaaja
Ulkona mitä ku pukkaa räntää nii aattelin josko vaihtoehtoisesti sunnuntain aamupäiväksi vaikka slaidisouta, olkaapa hyvät..
Showtime 3
Showtime 4
Showtime 5
Showtime 6
Showtime 7
Showtime 3
Showtime 4
Showtime 5
Showtime 6
Showtime 7
mchuurre
Vanhempi Jutaaja
Tällätään tähän vielä siirtoajon tarkempi versio, olokeepa hyät! 
”Sohvan” siirto Salzburgista – Fuengirolaan, mutkateiden kautta.
Tehtävä:
Sain kaveriltani tehtävän: lennä hänen toimestaan Itävaltaan ja osta sieltä K1200LT. Siirrä se etelän aurinkoon kierrellen 5000km pitkin Pyreneitä sekä Espanjan kauniita länsirannikon teitä ja lopuksi lennä takaisin kotiin. Homma kun ei niin epämiellyttävältä kuulostanut niin tässä kaksiosainen kertomus siitä jossa monenlaisia yllätyksiäkin tuli vastaan, vai mitä sanoisitte kun mutkan takana näkyisi kyltti ”Norge”, tien jyrkkyys 30%, näet vastaantulevien autojen katoilla lunta, tai kun tie on sateen tai rekkaonnettomuuden takia poikki!
Siis se fiilis, kun allasi on iso sporttinen ”sohva” jonka tankki on täynnä bensiiniä. Alla uudet ajamattomat renkaat, mukanasi vain muutama matkatavara. Kypäränä uusi, kirkasvisiirinen ajamaton Shoei jonka tuoksun aistit pitkään, ja jaloissasi uudet ajosaappaat. Ympärilläsi lumipeitteiset alppimaisemat sekä päivämatkan päässä etelän välimeren maat ja aikaa kaksi viikkoa ajella aivan mihin suuntaan kuin haluat. Tällaista kokemusta ei montaa kertaa elämässäsi tule vastaan varsinkaan kun vielä kaverisi kustantaa tästä suurimman osan.
Kaverini löysi harvinaisen, valkoisen, K1200LT:n Mobile.de:stä marraskuussa mutta suomeen sitä ei voisi ajaa kun teiden sulettua. Pyyntihinta oli 6500 € mutta tinkiminen kannatti tässäkin tapauksessa. Tarjosin alkuun runsaasti tuon pyyntihinnan alle jota myöhemmin hieman korotin mutta lopulta hinnaksi muodostui 5600 € jota voi pitää suhteellisen edullisena -00 mallisesta LT:stä. Kauppa oli kuitenkin jotenkin varmistettava, ettei tuo hieno ”löytö” menisi nyt sivu suun olkoonkin että pyörästä oli saatavilla vain 3 valokuvaa, mutta niin sitten käsiraha ( 500 € ), jota kaverini ehdotti myyjälle etukäteen maksettavaksi olisi näin samalla ”varaus” ja myös kaupan vahvistus. Tuo summa siispä siirrettiin myyjälle IBAN-koodia ja omaa tiliäni käyttäen kaverini maksaessani sen ensin tililleni. Itse en tosin moista olisi edes ehdottanut koska myyjä ei tuollaista vaatinut! Oli meillä tosin ollut runsaasti sähköpostikeskusteluja ja kaikesta pitkistä jutteluista päätellen myyjä ”Luis” vaikutti erittäin asialliselta ja siten kaiken olevan kunnossa. Varmistuksena LT:n olemassa olosta halusin kuitenkin pyörän rekisteriotteen sekä katsastustodistuksen scannattuna jotka pian sähköpostiini sainkin. Pyörän runkonumero kun oli saatava muutenkin selville jota vastaan saisin suomesta pyörän liikenne- sekä Kasko-vakuutukset. Näistä saisin todistuksena mukaani Green Card:in joka ei maksa mitään.
Vakuutusturva kuntoon
Vakuutuksen saamisessa meinasi tulla ongelmia, nimittäin monetkaan vakuutusyhtiöt eivät myönnä ulkomailta tuotaville pyörille Kasko-vakuutusta joten vastauksena saattaa olla kuten minullekin vastattiin:” Autovahinkokäsittelijämme mukaan voimme myöntää ulkomailta tuotaviin moottoripyöriin Kasko-vakuutuksia ainoastaan jos henkilö on meidän kokonaisasiakas ja silloinkin vain poikkeustapauksissa” . No, onneksi sitkeys palkittiin ja kun olin lopulta yhteydessä yhtiöön, jossa minulla on yhteensä 4 vakuutusta, (kokonaisvaltainen asiakkuus), sain lopulta pyöräänkin sekä Kasko- että liikennevakuutukset.
Vakuutuksen hinta-arvio vaan jäi arvailujen varaan, eli vakuutuksen lopullinen hinta pystytään määrittelemään vasta sitten kun pyörä olisi lopulta rekisteröity suomeen. Lähtötilanne oli kuitenkin etuasiakkuuden johdosta 17% bonukset liikennevakuutukseen ja täydet 70% Kasko-vakuutukseen (laajin mahdollinen). Yhteensä 528 € + 298 € / vsi, (arvio).
Pyörän nouto sovittiin maaliskuun lopulle, jolloin Suomessa olisi vielä talvi ja pakkaset mutta ehdotinkin kaverilleni pyörän suunnaksi aivan toista ilmansuuntaa, nimittäin Espanjaa ja tarkemmin Fuengirolaa, siellä olisi eräs hotelli jonka omistaja on tuttu ja siten myös parkkitilaa pyörälle. Tuonne voisin lähteä jopa itse sitä viemään varsinkin kun hetken tuumailtuaan idea tuntui kaverini mielestä jopa loistavalta, hän voisi ajaa sen sitten itse alkukesällä takaisin suomeen jolloin matka ei olisi liian pitkä koska kestäisi vain 4-5 päivää. Niinpä sitten löysin itseni eräänä lauantai-iltana Norwegian Boeing 737-800:n Recaron harmaalta nahkapenkiltä suuntana Salzburg, pyörä kun sijaitsi tuolla vaikka se olikin Italian rekisterissä kuten myös myyjä Luis, hän oli Italian Naturnosta.
Lentoliput olin varannut jo joulukuun ensimmäisellä viikolla eli lippu Hki – Salzburg hinnaltaan 56 €, sekä myös paluulento Málaga Hki 57 €, näin edullisesti ne tarjosi Norwegian.com. Paluulento olisi vasta kahden viikon päästä jolloin aikataulu LT:n siirtoon olisi todella väljä jolloin voisin tutustua paremmin Pyreneisiin jonka olin aiemmin vain ylittänyt etelästä pohjoiseen tai päinvastoin nyt voisin ajella sitä pitkittäin. Samoin kuin näkemättä oli Espanjan pohjois- sekä länsirannikko: Bilbao, Santander, Gijón, A Coruna, Santiago ja Vigo. Portugalissakin olin ajanut vain kerran.
Kone laskeutui ajallaan ja Luis oli terminaalissa sovitusti vastassa, nimelläni varustettu kyltti kädessään. ”Hi Luis- very nice to see you”-jutustelusta homma käynnistyi ripeästi ja siirryimme autobaanaa pitkin kiitäen hänen valkoisella BMW- X5 maasturillaan Itävallan Wagrainiin jonne oli n 70km matka. Ensimmäiseksi sitä pyörää katsomaan tietenkin. Tuo valkoinen K1200LT oli herättänyt ihmetystä jo netissä ja Luis kertoikin halunneensa kaikki ajopelinsä aina ja vain Alppi valkoisena, ja kun LT:tä ei ole valkoisena koskaan valmistettu, hän maalautti peräti kaksi LT.tä Alpenweiss-väriseksi joista toisen hän nyt halusi myydä. Tulimme lumen ja laskettelurinteiden ympäröimään Wagrainin-kylään jonne pimeäkin oli jo saapunut. Louis avasi vaimonsa autotallin oven ja kas, siinähän se seisoi. K1200LT oli todellakin kauttaaltaan Alppien valkoinen, eikä sitä mistään huomannut että se oli maalattu jälkeenpäin, etenkin kun varusteiksi oli lisätty kiiltävä kromisarja sekä hillityn tumma uusi tuulilasi. Renkaat olivat myös ajamattomat Metzelerin Z6:set jotka tosin herätti hieman ihmetystä! Oli nimittäin sovittu että etelän reissuani varten Luis vaihtaisi alle, maksua vastaan tosin, uudet ja haluamani renkaat ne ainoat, isossa LT:ssä hyvin ja pitkään kestävät renkaat, eli Metzelerin 880:t. Tuolla takarenkaalla ajaisin 20tkm eturenkaan kestäessä vieläkin pitempään, 35- jopa 40tuhatta. Takarengas piti olla muutenkin ”RF”, eli vahvistettu (Rein Forced), pyörän suuren painonsa takia mutta nyt ei ollut niin? Akku oli uusittu ja se oli BMW:n alkuperäinen. Mutta vikojakin oli. Takaluukun avausmekanismi oli mennyt rikki (tyyppivika), ja korvattu erikoisella ruuvattavalla patentilla. Ajokilometrejä mittarissa 68000km vaikka ilmoituksessa mainittiin 66000km? Tästäkään ei ollut puhetta, eli aamulla pitää olla tarkkana, etenkin koeajolla jos löytyisi vielä muutakin mistä Luis ei muistanut mainita. Kolme samanlaista pyörää saksasta tuoneena tiedän että saksalaisten tapana on laittaa kuvia pyörän puute- ja vikakohteista tai ainakin niistä yleensä kerrotaan avoimesti koska tulee paikanpäällä kuitenkin selville. Italialaisilla näköjään onkin hieman eri tyyli!
Pyörän puutteita..
Yövyin läheisessä Jugendhaus- hotellissa jonka Luis ystävällisesti tarjosi kuten myös kaksi aamupalaa joista toisen nautimme hänen uuden vaimonsa kotona. Aamiaisten jälkeen lähdimme pyörälle koeajoa ja tarkempaa tutkimusta varten sekä kaupan vahvistuessa, laatimaan paperit. Jälleen tuli uusi yllätys kun Luis kertoi ABS-valojen tuikkivan, ja syyksi hän kertoi uuden akun. Eli tuikkiminen alkoi uuden akun vaihdon jälkeen mutta ongelma poistuisi kun käyttäisin pyörää BMW-huollossa jossa pc liitettäisiin pyörän ”boxiin” uudelleen ohjelmointia varten. Ihmettelin ja sanoin ettei se omassani koskaan tuosta syystä ole vilkutellut vaan syy on jossain muualla. Huomasin lisäksi että cruise puuttui, eli kyseessä oli perusmalli jota sitten myöhemmin on täydennetty mm cromisarjalla. Edelleen pyörästä puuttui työkalusarja, huolto- ja ohjekirjat samoin kuin se kätevä vaijerilenkki jolla kypärän saisi pyörään lukittua jos sivu- tai massiivinen perälaukku olisivat jo muutoin täynnä. Avaimiakin oli alkuperäisten viiden sijaan vain kahdet. Sokerina pohjalla öljynpinta oli niin alhaalla että myöhemmin, ensimmäisellä huoltamolla lisättyäni siihen öljyä, sinne hulahti koko litra! No, kaikesta muusta kuitenkin näin että pyörä oli siisti ja muutoin hyvässä kunnossa, jarrupaloja, levyjä sekä suojalistoja myöten. Niin ja olihan kasettisoitin/radioyhdistelmä sekä peruutusvaihde myös kunnossa joita painavassa pyörässä ja pitkällä matkalla tulisin muutoin kaipaamaan.
Kunnossa olivat myös ABS:t, koska koeajolla huomasin ettei etujarruissa ollut riittävästi painetta, vaan kun etupyörä oli renkaan vaihtoa varten irrotettu ja laitettu takaisin, eikä pyörällä oltu sen jälkeen ajettu, olivat jarrupalat tietenkin jääneet levyistä liian kauaksi. Valojen vilkuttelu loppui koeajolenkin aikana heti kun muutamia kertoja etujarrulla jarruttelin. Eli ABS:t toimivat kuten pitikin ja olisihan se ollut aika epämiellyttävä tilanne kun lähtisin yli viiden tonnin matkalle painavalla sohvalla, lumelle ja mutkateille ilman ABS:eja. Sovittiin siis kaupat kaikesta huolimatta varsinkin kun Luis lupasi antaa puuttuvan työkalusarjan siitä toisesta LT:stä, joten aloin laskemaan seteleitä pöydälle. Luis oli laatinut kauppakirjan jo valmiiksi joihin lisäsimme nimet, scannasimme kauppakirjan sekä lähetimme sen sähköpostin välityksellä suomeen omalle vakuutusyhtiölleni jossa olin käynyt tekemässä liikenne- sekä Kasko-vakuutuksen valmiiksi. Todistuksena vakuutuksista taskussani oli Green-Gard jota en missään vaiheessa matkallani tosin tarvinnut, mutta tätähän en voinut vielä tietää.
Vanha mutta kunnon Luxus Touring
K1200LT on erittäin mukava pitkänmatkan matkapyörä suuresta painosta huolimatta tai juuri sen takia. LT:n paino (380kg) nimittäin katoaa heti kun sillä lähtee liikkeelle ja sen ohjaamo on tilava sekä ergonomia eri kytkimineen hyvin suunniteltu. Istuma-asento on erittäin luonteva (ainakin meikäläiselle 182cm/72kg), eikä moottorin värinöitä siinä esiinny millään kierrosalueella koska moottori sekä ohjaustanko ovat ”rungossa” kumityynyin kiinni. Varsinaista runkoahan ei pyörässä ole vaan itse moottori toimii runkona ja ainoastaan ns. apurunko tukee laukkuja sekä istuimia. Radio/kasettisoitin (8-kaiutinta), lämpökahvat, isot katteet sekä peilit, peruutusvaihde, ajotietokone, 120 l lukittavaa säilytystilaa, jne, tekevät siitä oivallisen matkapyörän jonka ajomukavuus onkin parhaimmillaan juuri noilla Euroopan 140-160km/h:n nopeusalueen teillä. Itse pidän eniten sen suuresta sähkötoimisesta tuulilasista joka alas laskettuna helpottaa pyörän käsittelyä taajamissa sekä kaduilla. Samoin suoraan vatsan eteen sijoitettu hansikaslokero on kätevä Euroopan tietulleja ajatellen, siihen kun voi laittaa automaattien maksuliput sekä tarvittavat vaihtorahat jossa ne säilyvät varmasti ja turvallisesti. Ei tarvitse availla ajotakkia saati housujen taskuja. Tuulitunnelissa tutkittu muotoilu on myös onnistunut koska tasaisella 110km/h:n mittarinopeudella kulutus on tasaiset 4.6 l/100km joka on vähän tuon kokoiselle pyörälle, otsapinta-ala huomioiden. Pyörässä oli siis uudet (huom. liukkaat), renkaat, uusi akku ja näin valmiina ensimmäisen päivän 450km:n ajoon Luiksen kotiin Italiaan, jossa myös yöpyisimme seuraavan yön.
Sateiseen Italiaan
Lähdimme ajamaan mutkaisia vuoristoteitä -6´c:n pakkasella mutta tiet olivat onneksi sulana, Luis maasturillaan edellä ja minä pyörällä perässä. Pysähdyimme ensimmäiselle huoltamolle tankkaamaan, lisäämään litra öljyä josta jo kerroin –huh!, sekä ostamaan pyörään lyhimmän ajan Vignetten, eli 10- päivän, (~5.50 €). Nyt jatkoimme seuraavasta liittymästä autobaanalle ja suuntana siis Innsbruck. Sinne ajaisimme parissa tunnissa ja harmittelin kun hyvän ystäväni luokse Garmisch-Partenkircheniin ei tuosta olisi ollut enää kuin tunnin ajo!
No, joskus toisen kerran tuumailin samalla kun ohittelimme hitaammin edessä ajavia. Vaikka päivälle olikin luvattu lumisadetta, vähän sinne ja tänne, niitä ei onneksi tullut mutta vilpoista ajo tuntui jostain syystä olevan.
Vielä +2´c lämpötilassa ihmettelin kun lämpöliivistä huolimatta viileys tuntui takin lävitse. Lyhyellä tauolla pyysin Luista tarkistamaan ajotakkini selkäaukon ja sehän olikin ollut auki. Vetoketjut kiinni ja heti uudestaan tien päälle päästyämme huomasinkin mistä se viileys oli johtunut. Brennerin- solan ylitimme maksullista moottoritietä ajaen jonka aiemmin olin ajanut aina pyörälle mukavampaa, mutkaista laaksonpohjaa pitkin. Nopeasti olimme Vipitenossa, Bolzanossa ja lopuksi vesisateen saattelemana Meranossa. Tuolta ei Naturnoon ollutkaan enää pitkästi ja lopulta kurvasin Luiksen parvekkeen alle suojaan. Olimme keskellä Italian parhaita alppiteitä: Stilfer Jochia, Jaufenpassia, Gaviapassia, jne, eivätkä Dolomiititkään olisi olleet kuin reilun kivenheiton päässä! Nyt harmittelin kun mitkään noista ei vielä olleet avoinna mutta toisaalta, vesisateella vesi tulee vuoristossa kuitenkin lumena joten toisen kerran sitten. Illalla kävimme Luiksen sekä hänen Deborah-tyttärensä kanssa pizzalla sekä vielä katsomassa sitä toista valkoista LT:tä josta sainkin luvatun työkalusarjan mukaani joka toivottavasti jäisi kuitenkin käyttämättä. Olihan siinä renkaan paikkaussarja sekä painepullot mahdollista rengasrikkoa varten varalta mukana.
Aamulla vesisade vaan jatkui. Lohtuna minulla oli onneksi mukanani tuoma, syksyllä ostamani uusi Shoei Neotech:n kypärä jonka pin-lock kalvo piti näkyvyyden todella kirkkaana. Samoin tuuletus toimi niin että missään vaiheessa kuumuus tai höyrystyminen ei ollut ongelmana. Lähdin liikkeelle Luiksen aamiaisen sekä pitkien hyvästelyjen jälkeen ja Meranoon saapuessani taivas selkiintyi ja sade loppui? Outoa vaikka sadetta oli luvattu kolmeksi päiväksi. No vuoristossa säätä on hyvin vaikea ennustaa ja tämähän kävi minulle, suuntana oli seuraavaksi Garda-järvi.
Norge –siis missä!??
Garda-järvelle ei suinkaan ollut tarkoitus mennä suorinta eikä helpointa tietä. Olkoonkin että vuorilla vesisade tulee etenkin tähän aikana vuodesta aina lumena, otin suunnaksi kartalta ennakkoon suunnittelemani mutkatien. Tien lähtiessä nousuun se mutkitteli väliin metsän siimekseen ja välillä aukealle josta pääsin näkemään kuinka korkealla todella mentiin. Lopulta korkeuden yhä noustessa huomasin vastaantulevien autojen katoilla lumikerroksen joka vain kasvoi mitä ylempänä autoja kohtasin. Lunta esiintyi jo tien reunoillakin ja lopulta erään mutkan takana tuli vastaan kyltti: ”Norge” Mitä ihmettä! Pysäytin LT:n ja kaivoin kamerani esille. Olipa aika sattumaa kun lumen keskeltä löysin näin osuvan nimen. Olin nimittäin useita kertoja joutunut ajamaan juuri norjassa vastaavia lumisia tunturiteitä, joskus jopa kesällä. Jatkoin muutaman km:n vielä ylemmäs mutta tiesin että kohta olisi käännyttävä alas, koska lumikerros vain paksuni ja sulien kohdat väheni ja vasta olin menossa ylöspäin. LT:llä voin ajella lumisia teitä suoraan ja miksei alamäkeenkin mutta silloin kun lunta on ylämäessä ja vieläpä samaan aikaan passojen tiukoissa mutkissa, siihen en ole vielä käynyt liukasajokurssia, enkä sitä aikonut tänäänkään tehdä joten aloin etsimään kääntöpaikkaa. Isolla ja painavalla LT:llä ei tämän passon ylittämiseen tänään olisi mitään mahdollisuuksia.
Lopulta erään laskettelurinteen ja toiminnassa olevan hissiaseman levikkeellä sammutin pyöräni ja aloin etsimään tarkemmin lumen alta pilkottavia pieniä asfaltinkohtia sekä tutkimaan kuinka saisin LT:n peruutettua ylämäkeen. Lumiaura-autokin tuli siinä vaiheessa vastaan joka vahvisti päätökseni olla jatkamatta matkaa. Sain LT:n etupyörän pienen vekslaamisen jälkeen kohti tulosuuntaa ja palasin varovasti kohti sulaneita tietä. Alhaalla laaksossa huomasin tien varrella iäkkään mandariinikauppiaan jonka viereen sammutin pyörän ja ei aikaakaan kun alkoi kuulumaan Italiaksi erilaisia kysymyksiä ja runsas turina. ”Italiaano bueno, si si, ” Tuo todella iloinen vanhus näytti nauttivan elämästään täysin rinnoin ja oli näemmä täysin sivu seíkka se että kävivätkö mandariinit kauppansa vaiko ei. Minun piti kuulemani mukaan maistaa ensitöikseni tarjolla olevia mandariineja sekä eri appelsiinimalleja ja olihan nuo kieltämättä makeita hedelmiä. Täydensin miehen puheita vuoroin omillani, niillä muutamilla harvoilla sanoilla mitä taidoin ja kohta uudelleen minun piti maistaa aivan kaikkia mahdollisia appelsiini- ja mandariinin vaihtoehtoja uudelleen eikä se loppunut vielä siihen. Kun koetin jatkaa matkaa, mies otti sylinsä täyteen hedelmiä ja kantoi ne avoinna olevaan LT:n sivulaukkuun. Kaivaessani lompakkoa esille mies kielsi ottamasta mitään maksua vastaan ja alkoi vaan tekemään tanssiliikkeitä asfaltilla. Kai mies kuitenkin oli selvistä päin koska kuorma-autolla siihen oli tullut. Mutta siinä oli iloinen ja täyttä elämää elävä mandariinimies! ”Finlandos- Grande Bueno” –huudoin päätimme tapaamisemme ja vielä matkallanikin nauroin miehen tanssiesityksille ja noille mandariineille sekä punertaville veri-satsumoille joita sivulaukussani oli niin että seuraavan viikon ajan sain syödä niitä. Kiitos tuon Italialaisen joka todella nautti elämästään!
Suomalaiset Gardalla sekä Dolce & Gustoso:ssa
Seuraavaksi sammutin pyörän Garda-järven rannalle, erään marketin pihalle. Kypärä pois ja kaupassa tapasin sitten matkan ensimmäiset suomalaiset. Eläkeläispariskunnan kanssa olikin mukava vaihtaa parit kuulumiset mm kylmästä ja sateisesta säätyypistä. Ne seuraavat suomalaiset olivatkin sitten paljon etelämpänä, reilun 300km:n päässä, Milanon alapuolella Rivalta Bormidassa. Tuolta Dolce & Gustoso-nimisestä suomalaisten avaamasta majatalosta olin nimittäin varannut itselleni majoituksen seuraavaksi yöksi.
Kaija ja Henkka avasivat joulukuussa-12 uudistetun majatalonsa kauniille paikalle, upeiden mutkateiden, linnojen ja viinitarhojen valtaamalle maaseudulle jonne he toivovat mm suomalaisia motoristeja, varsinkin motoristiporukoita koska majoitusta heillä löytyy myös isommalle porukalle.
Suosittelen! Aamulla näyttävän ja erilaisen (lue: kauniin), aamiaisen jälkeen Henkka lähti scootterillaan esittelemään mutkateitä itse ajaessani LT:llä perässä. Majatalolta Välimeren rantaa ei muuten ole kuin vaivaiset 50km ja juurikin tuolla välillä lämpötila nousikin +15´c:een. Oli korkea aika laittaa sähköliivi perälaukkuun. Aurinkoista ja lämmintä rannikkotietä ajelin verkalleen kohti San Remoa, Monte-Carloa, Nizzaa, Cannesia, kaikkia noita välimeren rannan kuuluja paikkoja myötäillen mutta niitä ennen piti vielä olla yksi yö Alassio-nimisessä merenranta kaupungissa. Sieltä löysin edullisen Romanialaispariskunnan pitämän hostellin. Ainoaksi yhteiseksi ymmärrettäväksi kieleksi käsiemme lisäksi jouduimme valitsemaan venäjän, mutta hyvin me silläkin tulimme toimeen. Monaco oli tarkoitus tällä kertaa kiertää ohi, vaan kuinkas ollakaan myöhemmin havahduin ja huomasinkin olevani Monte Carlon Casinon pelihallissa katselemassa kun eräs aasialainen timantti –kynsillä varustettu ”puuma-nainen” alkoi pelaamaan hedelmäpeliä. Itse kun olin ajatellut pelaavani samaista konetta yhdellä euron kolikolla mutta ihmettelin kun en niistä sitä kolikon reikää löytänyt, en sitten mistään? No tuo ”puuma” näytti kuinka pelihommat oikein tehdään: Otettiin 500 €:n seteli joka työnnettiin sinne korttiaukkoon, ja sitten kun se kone ei heti sitä ottanut vaihdettiin se seteli hieman siloisempaan 500 €:n seteliin ja sinnehän sisään se sitten menikin että vilahti! Siitä vaan näppäimiä painelemaan niin että hedelmät vilisi….voi hyvää päivää! 500 € pelikoneeseen ja oli näemmä varattuna vielä useampia seteleitä lompakossaan! Nyt teki kyllä mieli lähteä jatkamaan jo matkaa……kohti Pyreneitä ja vaikkapa sateeseen –aivan sama.
Vesimyrskyä
No kauan ei tarvinnut sadetta odotella kun seuraavana aamuna sitä tulikin. Sellainen vesimyrsky sanotaanko että ”oksat pois”. Välillä tie oikein kiehui ja näkyväisyys katosi lähes kokonaan, tosin lohtuna oli tuo uusi Shoie Naotech-kypärä joka piti visiirin kyllä todella hyvin auki. LT vaappui oikealta vasemmalle kun yritin pidellä sitä omalla kaistallaan. Nuo tuulet tulivat aivan yhtä nopeasti kuin sadekuurotkin. Kohta jälleen valkeni. Tällaista epävakaista jatkui koko päivän kunnes tulin kaupunkiin nimeltä Béziers….. (jatkuu seuraavassa numerossa).
Ostajan ohjeita: eli vinkkejä käytetyn pyörän ostoon ulkomailta. (ja miksei myös kotimaasta).
-Katso kaikki pyörästä saatavat kuvat tarkasti. Kuvat voi yleensä suurentaa ja tallenna ne jos olet todella ostamassa pyörää, samoin kuin pyörän muutkin tiedot. Tämä onnistuu helposti netistä, ilmaiseksi saatavalla kuvankaappausohjelmalla. Tästä on hyvä tarkistaa mitä olit ostamassa jos jokin ei pidä paikkaansa. (Esim. ScreenshotCaptor)
http://www.download.fi/tyopoyta/kuvankasittely/screenshot_captor.cfm
-Keskustele ja kysele paljon. Säilytä kaikki käymäsi keskustelut myöhempää tarvetta varten.
-Pyydä myyjän osoite- sekä yhteystiedot. Puhelinnumero on tarpeen viimeistään lentokentällä.
-Katsele GM:n Street Viewistä ostajan osoitetta ja voit jopa nähdä pyörän etukäteen!
-Hinnasta voi aina tinkiä. Export-hinta on myyjälle aina parempi koska ostaja ei jää lähistölle (asuu ulkomailla), vaatimuksineen pyörän vikaantuessa jne.
-Mikäli kuvat ovat huonoja tai niitä ei ole lainkaan, unohda koko pyörä.
-Reilu ja rehellinen myyjä lähettää pyydettäessä lisää ja jopa ottaa uusia kuvia.
-Vertaa lentokenttiä sekä etäisyyksiä ja laske mistä pyörä kannattaa noutaa ja mihin voi lentää.
-Reilu myyjä tulee lento-/juna-/linja-autoasemalle vastaan tai ainakin neuvoo kuinka pääset perille.
-Pyydä pyörän rekisteri- sekä runkonumero vakuutusyhtiötä varten.
-Tilaa pyörään suomalainen liikenne- sekä Kasko-vakuutus myyjämaan vakuutuksista huolimatta. Korvauslaajuus ulkomaalaisilla liikennevakuutuksilla voi olla suppeampi kuin suomessa.
-Tilaa ns. Green Card omasta vakuutusyhtiöstä joka on todistuksena liikennevakuutuksesta viranomaisille, (maksuton).
-Suunnittele ajoreittisi Google Maps:llä jo etukäteen. Navigaattori on tietenkin hyvä apu mutta ”just in case”. Street View:stä näet tulevan ympäristösi jolloin paikka ja ajoreitit tulevat tutuksi etukäteen
-Tilaa lento- /laivalippu (-t) hyvissä ajoin jolloin säästät.
-Tarkista passin voimassaoloaika. Ota kopio mukaan ja / tai lisää kopio sähköpostiisi ”just in case”
-Ota omat ajovehkeet mukaan mutta muista, kypärää ei ruumaan, (käsimatkatavara).
-Ota tarvittavat työkalut / varusteet mukaan: (sade-/sähkö-/lataus-/rengastyö-/) joita luulet matkalla tarvitsevasi. Reppu on aina hyvä lisä.
-Koeaja pyörä AINA ennen maksua. Ellei myyjä tähän suostu, unohda pyörä.
-Vertaa ja tarkista pyörän runkonumero rekisteriotteen numeroon.
-Anna myyjän käynnistää pyörä. Ellei hän saa sitä helposti käyntiin niin kuinka siis sinä?
-Jarruttele, kiihdyttele, sammuta, käynnistä, ravista, kuuntele, katso peiliin…(savutus), jne.
-Mahdollisista vioista tai puutteista voi ja kannattaa tinkiä aina.
-Taskulamppu ja taskupeili ovat hyvät työkalut jolla näet myös pyörän alle.
-Pyydä myyjää scannaamaan / faxaamaan kauppakirja vakuutusyhtiöllesi saman tien. (tarkista!)
-Huolehdi että kaikki pyörän paperit tulevat mukaasi. (maasta riippuen saatat saada vain kopiot).
-Hyvää matkaa!
.......
”Sohvan” siirto Salzburgista – Fuengirolaan, mutkateiden kautta.
Tehtävä:
Sain kaveriltani tehtävän: lennä hänen toimestaan Itävaltaan ja osta sieltä K1200LT. Siirrä se etelän aurinkoon kierrellen 5000km pitkin Pyreneitä sekä Espanjan kauniita länsirannikon teitä ja lopuksi lennä takaisin kotiin. Homma kun ei niin epämiellyttävältä kuulostanut niin tässä kaksiosainen kertomus siitä jossa monenlaisia yllätyksiäkin tuli vastaan, vai mitä sanoisitte kun mutkan takana näkyisi kyltti ”Norge”, tien jyrkkyys 30%, näet vastaantulevien autojen katoilla lunta, tai kun tie on sateen tai rekkaonnettomuuden takia poikki!
Siis se fiilis, kun allasi on iso sporttinen ”sohva” jonka tankki on täynnä bensiiniä. Alla uudet ajamattomat renkaat, mukanasi vain muutama matkatavara. Kypäränä uusi, kirkasvisiirinen ajamaton Shoei jonka tuoksun aistit pitkään, ja jaloissasi uudet ajosaappaat. Ympärilläsi lumipeitteiset alppimaisemat sekä päivämatkan päässä etelän välimeren maat ja aikaa kaksi viikkoa ajella aivan mihin suuntaan kuin haluat. Tällaista kokemusta ei montaa kertaa elämässäsi tule vastaan varsinkaan kun vielä kaverisi kustantaa tästä suurimman osan.
Kaverini löysi harvinaisen, valkoisen, K1200LT:n Mobile.de:stä marraskuussa mutta suomeen sitä ei voisi ajaa kun teiden sulettua. Pyyntihinta oli 6500 € mutta tinkiminen kannatti tässäkin tapauksessa. Tarjosin alkuun runsaasti tuon pyyntihinnan alle jota myöhemmin hieman korotin mutta lopulta hinnaksi muodostui 5600 € jota voi pitää suhteellisen edullisena -00 mallisesta LT:stä. Kauppa oli kuitenkin jotenkin varmistettava, ettei tuo hieno ”löytö” menisi nyt sivu suun olkoonkin että pyörästä oli saatavilla vain 3 valokuvaa, mutta niin sitten käsiraha ( 500 € ), jota kaverini ehdotti myyjälle etukäteen maksettavaksi olisi näin samalla ”varaus” ja myös kaupan vahvistus. Tuo summa siispä siirrettiin myyjälle IBAN-koodia ja omaa tiliäni käyttäen kaverini maksaessani sen ensin tililleni. Itse en tosin moista olisi edes ehdottanut koska myyjä ei tuollaista vaatinut! Oli meillä tosin ollut runsaasti sähköpostikeskusteluja ja kaikesta pitkistä jutteluista päätellen myyjä ”Luis” vaikutti erittäin asialliselta ja siten kaiken olevan kunnossa. Varmistuksena LT:n olemassa olosta halusin kuitenkin pyörän rekisteriotteen sekä katsastustodistuksen scannattuna jotka pian sähköpostiini sainkin. Pyörän runkonumero kun oli saatava muutenkin selville jota vastaan saisin suomesta pyörän liikenne- sekä Kasko-vakuutukset. Näistä saisin todistuksena mukaani Green Card:in joka ei maksa mitään.
Vakuutusturva kuntoon
Vakuutuksen saamisessa meinasi tulla ongelmia, nimittäin monetkaan vakuutusyhtiöt eivät myönnä ulkomailta tuotaville pyörille Kasko-vakuutusta joten vastauksena saattaa olla kuten minullekin vastattiin:” Autovahinkokäsittelijämme mukaan voimme myöntää ulkomailta tuotaviin moottoripyöriin Kasko-vakuutuksia ainoastaan jos henkilö on meidän kokonaisasiakas ja silloinkin vain poikkeustapauksissa” . No, onneksi sitkeys palkittiin ja kun olin lopulta yhteydessä yhtiöön, jossa minulla on yhteensä 4 vakuutusta, (kokonaisvaltainen asiakkuus), sain lopulta pyöräänkin sekä Kasko- että liikennevakuutukset.
Vakuutuksen hinta-arvio vaan jäi arvailujen varaan, eli vakuutuksen lopullinen hinta pystytään määrittelemään vasta sitten kun pyörä olisi lopulta rekisteröity suomeen. Lähtötilanne oli kuitenkin etuasiakkuuden johdosta 17% bonukset liikennevakuutukseen ja täydet 70% Kasko-vakuutukseen (laajin mahdollinen). Yhteensä 528 € + 298 € / vsi, (arvio).
Pyörän nouto sovittiin maaliskuun lopulle, jolloin Suomessa olisi vielä talvi ja pakkaset mutta ehdotinkin kaverilleni pyörän suunnaksi aivan toista ilmansuuntaa, nimittäin Espanjaa ja tarkemmin Fuengirolaa, siellä olisi eräs hotelli jonka omistaja on tuttu ja siten myös parkkitilaa pyörälle. Tuonne voisin lähteä jopa itse sitä viemään varsinkin kun hetken tuumailtuaan idea tuntui kaverini mielestä jopa loistavalta, hän voisi ajaa sen sitten itse alkukesällä takaisin suomeen jolloin matka ei olisi liian pitkä koska kestäisi vain 4-5 päivää. Niinpä sitten löysin itseni eräänä lauantai-iltana Norwegian Boeing 737-800:n Recaron harmaalta nahkapenkiltä suuntana Salzburg, pyörä kun sijaitsi tuolla vaikka se olikin Italian rekisterissä kuten myös myyjä Luis, hän oli Italian Naturnosta.
Lentoliput olin varannut jo joulukuun ensimmäisellä viikolla eli lippu Hki – Salzburg hinnaltaan 56 €, sekä myös paluulento Málaga Hki 57 €, näin edullisesti ne tarjosi Norwegian.com. Paluulento olisi vasta kahden viikon päästä jolloin aikataulu LT:n siirtoon olisi todella väljä jolloin voisin tutustua paremmin Pyreneisiin jonka olin aiemmin vain ylittänyt etelästä pohjoiseen tai päinvastoin nyt voisin ajella sitä pitkittäin. Samoin kuin näkemättä oli Espanjan pohjois- sekä länsirannikko: Bilbao, Santander, Gijón, A Coruna, Santiago ja Vigo. Portugalissakin olin ajanut vain kerran.
Kone laskeutui ajallaan ja Luis oli terminaalissa sovitusti vastassa, nimelläni varustettu kyltti kädessään. ”Hi Luis- very nice to see you”-jutustelusta homma käynnistyi ripeästi ja siirryimme autobaanaa pitkin kiitäen hänen valkoisella BMW- X5 maasturillaan Itävallan Wagrainiin jonne oli n 70km matka. Ensimmäiseksi sitä pyörää katsomaan tietenkin. Tuo valkoinen K1200LT oli herättänyt ihmetystä jo netissä ja Luis kertoikin halunneensa kaikki ajopelinsä aina ja vain Alppi valkoisena, ja kun LT:tä ei ole valkoisena koskaan valmistettu, hän maalautti peräti kaksi LT.tä Alpenweiss-väriseksi joista toisen hän nyt halusi myydä. Tulimme lumen ja laskettelurinteiden ympäröimään Wagrainin-kylään jonne pimeäkin oli jo saapunut. Louis avasi vaimonsa autotallin oven ja kas, siinähän se seisoi. K1200LT oli todellakin kauttaaltaan Alppien valkoinen, eikä sitä mistään huomannut että se oli maalattu jälkeenpäin, etenkin kun varusteiksi oli lisätty kiiltävä kromisarja sekä hillityn tumma uusi tuulilasi. Renkaat olivat myös ajamattomat Metzelerin Z6:set jotka tosin herätti hieman ihmetystä! Oli nimittäin sovittu että etelän reissuani varten Luis vaihtaisi alle, maksua vastaan tosin, uudet ja haluamani renkaat ne ainoat, isossa LT:ssä hyvin ja pitkään kestävät renkaat, eli Metzelerin 880:t. Tuolla takarenkaalla ajaisin 20tkm eturenkaan kestäessä vieläkin pitempään, 35- jopa 40tuhatta. Takarengas piti olla muutenkin ”RF”, eli vahvistettu (Rein Forced), pyörän suuren painonsa takia mutta nyt ei ollut niin? Akku oli uusittu ja se oli BMW:n alkuperäinen. Mutta vikojakin oli. Takaluukun avausmekanismi oli mennyt rikki (tyyppivika), ja korvattu erikoisella ruuvattavalla patentilla. Ajokilometrejä mittarissa 68000km vaikka ilmoituksessa mainittiin 66000km? Tästäkään ei ollut puhetta, eli aamulla pitää olla tarkkana, etenkin koeajolla jos löytyisi vielä muutakin mistä Luis ei muistanut mainita. Kolme samanlaista pyörää saksasta tuoneena tiedän että saksalaisten tapana on laittaa kuvia pyörän puute- ja vikakohteista tai ainakin niistä yleensä kerrotaan avoimesti koska tulee paikanpäällä kuitenkin selville. Italialaisilla näköjään onkin hieman eri tyyli!
Pyörän puutteita..
Yövyin läheisessä Jugendhaus- hotellissa jonka Luis ystävällisesti tarjosi kuten myös kaksi aamupalaa joista toisen nautimme hänen uuden vaimonsa kotona. Aamiaisten jälkeen lähdimme pyörälle koeajoa ja tarkempaa tutkimusta varten sekä kaupan vahvistuessa, laatimaan paperit. Jälleen tuli uusi yllätys kun Luis kertoi ABS-valojen tuikkivan, ja syyksi hän kertoi uuden akun. Eli tuikkiminen alkoi uuden akun vaihdon jälkeen mutta ongelma poistuisi kun käyttäisin pyörää BMW-huollossa jossa pc liitettäisiin pyörän ”boxiin” uudelleen ohjelmointia varten. Ihmettelin ja sanoin ettei se omassani koskaan tuosta syystä ole vilkutellut vaan syy on jossain muualla. Huomasin lisäksi että cruise puuttui, eli kyseessä oli perusmalli jota sitten myöhemmin on täydennetty mm cromisarjalla. Edelleen pyörästä puuttui työkalusarja, huolto- ja ohjekirjat samoin kuin se kätevä vaijerilenkki jolla kypärän saisi pyörään lukittua jos sivu- tai massiivinen perälaukku olisivat jo muutoin täynnä. Avaimiakin oli alkuperäisten viiden sijaan vain kahdet. Sokerina pohjalla öljynpinta oli niin alhaalla että myöhemmin, ensimmäisellä huoltamolla lisättyäni siihen öljyä, sinne hulahti koko litra! No, kaikesta muusta kuitenkin näin että pyörä oli siisti ja muutoin hyvässä kunnossa, jarrupaloja, levyjä sekä suojalistoja myöten. Niin ja olihan kasettisoitin/radioyhdistelmä sekä peruutusvaihde myös kunnossa joita painavassa pyörässä ja pitkällä matkalla tulisin muutoin kaipaamaan.
Kunnossa olivat myös ABS:t, koska koeajolla huomasin ettei etujarruissa ollut riittävästi painetta, vaan kun etupyörä oli renkaan vaihtoa varten irrotettu ja laitettu takaisin, eikä pyörällä oltu sen jälkeen ajettu, olivat jarrupalat tietenkin jääneet levyistä liian kauaksi. Valojen vilkuttelu loppui koeajolenkin aikana heti kun muutamia kertoja etujarrulla jarruttelin. Eli ABS:t toimivat kuten pitikin ja olisihan se ollut aika epämiellyttävä tilanne kun lähtisin yli viiden tonnin matkalle painavalla sohvalla, lumelle ja mutkateille ilman ABS:eja. Sovittiin siis kaupat kaikesta huolimatta varsinkin kun Luis lupasi antaa puuttuvan työkalusarjan siitä toisesta LT:stä, joten aloin laskemaan seteleitä pöydälle. Luis oli laatinut kauppakirjan jo valmiiksi joihin lisäsimme nimet, scannasimme kauppakirjan sekä lähetimme sen sähköpostin välityksellä suomeen omalle vakuutusyhtiölleni jossa olin käynyt tekemässä liikenne- sekä Kasko-vakuutuksen valmiiksi. Todistuksena vakuutuksista taskussani oli Green-Gard jota en missään vaiheessa matkallani tosin tarvinnut, mutta tätähän en voinut vielä tietää.
Vanha mutta kunnon Luxus Touring
K1200LT on erittäin mukava pitkänmatkan matkapyörä suuresta painosta huolimatta tai juuri sen takia. LT:n paino (380kg) nimittäin katoaa heti kun sillä lähtee liikkeelle ja sen ohjaamo on tilava sekä ergonomia eri kytkimineen hyvin suunniteltu. Istuma-asento on erittäin luonteva (ainakin meikäläiselle 182cm/72kg), eikä moottorin värinöitä siinä esiinny millään kierrosalueella koska moottori sekä ohjaustanko ovat ”rungossa” kumityynyin kiinni. Varsinaista runkoahan ei pyörässä ole vaan itse moottori toimii runkona ja ainoastaan ns. apurunko tukee laukkuja sekä istuimia. Radio/kasettisoitin (8-kaiutinta), lämpökahvat, isot katteet sekä peilit, peruutusvaihde, ajotietokone, 120 l lukittavaa säilytystilaa, jne, tekevät siitä oivallisen matkapyörän jonka ajomukavuus onkin parhaimmillaan juuri noilla Euroopan 140-160km/h:n nopeusalueen teillä. Itse pidän eniten sen suuresta sähkötoimisesta tuulilasista joka alas laskettuna helpottaa pyörän käsittelyä taajamissa sekä kaduilla. Samoin suoraan vatsan eteen sijoitettu hansikaslokero on kätevä Euroopan tietulleja ajatellen, siihen kun voi laittaa automaattien maksuliput sekä tarvittavat vaihtorahat jossa ne säilyvät varmasti ja turvallisesti. Ei tarvitse availla ajotakkia saati housujen taskuja. Tuulitunnelissa tutkittu muotoilu on myös onnistunut koska tasaisella 110km/h:n mittarinopeudella kulutus on tasaiset 4.6 l/100km joka on vähän tuon kokoiselle pyörälle, otsapinta-ala huomioiden. Pyörässä oli siis uudet (huom. liukkaat), renkaat, uusi akku ja näin valmiina ensimmäisen päivän 450km:n ajoon Luiksen kotiin Italiaan, jossa myös yöpyisimme seuraavan yön.
Sateiseen Italiaan
Lähdimme ajamaan mutkaisia vuoristoteitä -6´c:n pakkasella mutta tiet olivat onneksi sulana, Luis maasturillaan edellä ja minä pyörällä perässä. Pysähdyimme ensimmäiselle huoltamolle tankkaamaan, lisäämään litra öljyä josta jo kerroin –huh!, sekä ostamaan pyörään lyhimmän ajan Vignetten, eli 10- päivän, (~5.50 €). Nyt jatkoimme seuraavasta liittymästä autobaanalle ja suuntana siis Innsbruck. Sinne ajaisimme parissa tunnissa ja harmittelin kun hyvän ystäväni luokse Garmisch-Partenkircheniin ei tuosta olisi ollut enää kuin tunnin ajo!
No, joskus toisen kerran tuumailin samalla kun ohittelimme hitaammin edessä ajavia. Vaikka päivälle olikin luvattu lumisadetta, vähän sinne ja tänne, niitä ei onneksi tullut mutta vilpoista ajo tuntui jostain syystä olevan.
Vielä +2´c lämpötilassa ihmettelin kun lämpöliivistä huolimatta viileys tuntui takin lävitse. Lyhyellä tauolla pyysin Luista tarkistamaan ajotakkini selkäaukon ja sehän olikin ollut auki. Vetoketjut kiinni ja heti uudestaan tien päälle päästyämme huomasinkin mistä se viileys oli johtunut. Brennerin- solan ylitimme maksullista moottoritietä ajaen jonka aiemmin olin ajanut aina pyörälle mukavampaa, mutkaista laaksonpohjaa pitkin. Nopeasti olimme Vipitenossa, Bolzanossa ja lopuksi vesisateen saattelemana Meranossa. Tuolta ei Naturnoon ollutkaan enää pitkästi ja lopulta kurvasin Luiksen parvekkeen alle suojaan. Olimme keskellä Italian parhaita alppiteitä: Stilfer Jochia, Jaufenpassia, Gaviapassia, jne, eivätkä Dolomiititkään olisi olleet kuin reilun kivenheiton päässä! Nyt harmittelin kun mitkään noista ei vielä olleet avoinna mutta toisaalta, vesisateella vesi tulee vuoristossa kuitenkin lumena joten toisen kerran sitten. Illalla kävimme Luiksen sekä hänen Deborah-tyttärensä kanssa pizzalla sekä vielä katsomassa sitä toista valkoista LT:tä josta sainkin luvatun työkalusarjan mukaani joka toivottavasti jäisi kuitenkin käyttämättä. Olihan siinä renkaan paikkaussarja sekä painepullot mahdollista rengasrikkoa varten varalta mukana.
Aamulla vesisade vaan jatkui. Lohtuna minulla oli onneksi mukanani tuoma, syksyllä ostamani uusi Shoei Neotech:n kypärä jonka pin-lock kalvo piti näkyvyyden todella kirkkaana. Samoin tuuletus toimi niin että missään vaiheessa kuumuus tai höyrystyminen ei ollut ongelmana. Lähdin liikkeelle Luiksen aamiaisen sekä pitkien hyvästelyjen jälkeen ja Meranoon saapuessani taivas selkiintyi ja sade loppui? Outoa vaikka sadetta oli luvattu kolmeksi päiväksi. No vuoristossa säätä on hyvin vaikea ennustaa ja tämähän kävi minulle, suuntana oli seuraavaksi Garda-järvi.
Norge –siis missä!??
Garda-järvelle ei suinkaan ollut tarkoitus mennä suorinta eikä helpointa tietä. Olkoonkin että vuorilla vesisade tulee etenkin tähän aikana vuodesta aina lumena, otin suunnaksi kartalta ennakkoon suunnittelemani mutkatien. Tien lähtiessä nousuun se mutkitteli väliin metsän siimekseen ja välillä aukealle josta pääsin näkemään kuinka korkealla todella mentiin. Lopulta korkeuden yhä noustessa huomasin vastaantulevien autojen katoilla lumikerroksen joka vain kasvoi mitä ylempänä autoja kohtasin. Lunta esiintyi jo tien reunoillakin ja lopulta erään mutkan takana tuli vastaan kyltti: ”Norge” Mitä ihmettä! Pysäytin LT:n ja kaivoin kamerani esille. Olipa aika sattumaa kun lumen keskeltä löysin näin osuvan nimen. Olin nimittäin useita kertoja joutunut ajamaan juuri norjassa vastaavia lumisia tunturiteitä, joskus jopa kesällä. Jatkoin muutaman km:n vielä ylemmäs mutta tiesin että kohta olisi käännyttävä alas, koska lumikerros vain paksuni ja sulien kohdat väheni ja vasta olin menossa ylöspäin. LT:llä voin ajella lumisia teitä suoraan ja miksei alamäkeenkin mutta silloin kun lunta on ylämäessä ja vieläpä samaan aikaan passojen tiukoissa mutkissa, siihen en ole vielä käynyt liukasajokurssia, enkä sitä aikonut tänäänkään tehdä joten aloin etsimään kääntöpaikkaa. Isolla ja painavalla LT:llä ei tämän passon ylittämiseen tänään olisi mitään mahdollisuuksia.
Lopulta erään laskettelurinteen ja toiminnassa olevan hissiaseman levikkeellä sammutin pyöräni ja aloin etsimään tarkemmin lumen alta pilkottavia pieniä asfaltinkohtia sekä tutkimaan kuinka saisin LT:n peruutettua ylämäkeen. Lumiaura-autokin tuli siinä vaiheessa vastaan joka vahvisti päätökseni olla jatkamatta matkaa. Sain LT:n etupyörän pienen vekslaamisen jälkeen kohti tulosuuntaa ja palasin varovasti kohti sulaneita tietä. Alhaalla laaksossa huomasin tien varrella iäkkään mandariinikauppiaan jonka viereen sammutin pyörän ja ei aikaakaan kun alkoi kuulumaan Italiaksi erilaisia kysymyksiä ja runsas turina. ”Italiaano bueno, si si, ” Tuo todella iloinen vanhus näytti nauttivan elämästään täysin rinnoin ja oli näemmä täysin sivu seíkka se että kävivätkö mandariinit kauppansa vaiko ei. Minun piti kuulemani mukaan maistaa ensitöikseni tarjolla olevia mandariineja sekä eri appelsiinimalleja ja olihan nuo kieltämättä makeita hedelmiä. Täydensin miehen puheita vuoroin omillani, niillä muutamilla harvoilla sanoilla mitä taidoin ja kohta uudelleen minun piti maistaa aivan kaikkia mahdollisia appelsiini- ja mandariinin vaihtoehtoja uudelleen eikä se loppunut vielä siihen. Kun koetin jatkaa matkaa, mies otti sylinsä täyteen hedelmiä ja kantoi ne avoinna olevaan LT:n sivulaukkuun. Kaivaessani lompakkoa esille mies kielsi ottamasta mitään maksua vastaan ja alkoi vaan tekemään tanssiliikkeitä asfaltilla. Kai mies kuitenkin oli selvistä päin koska kuorma-autolla siihen oli tullut. Mutta siinä oli iloinen ja täyttä elämää elävä mandariinimies! ”Finlandos- Grande Bueno” –huudoin päätimme tapaamisemme ja vielä matkallanikin nauroin miehen tanssiesityksille ja noille mandariineille sekä punertaville veri-satsumoille joita sivulaukussani oli niin että seuraavan viikon ajan sain syödä niitä. Kiitos tuon Italialaisen joka todella nautti elämästään!
Suomalaiset Gardalla sekä Dolce & Gustoso:ssa
Seuraavaksi sammutin pyörän Garda-järven rannalle, erään marketin pihalle. Kypärä pois ja kaupassa tapasin sitten matkan ensimmäiset suomalaiset. Eläkeläispariskunnan kanssa olikin mukava vaihtaa parit kuulumiset mm kylmästä ja sateisesta säätyypistä. Ne seuraavat suomalaiset olivatkin sitten paljon etelämpänä, reilun 300km:n päässä, Milanon alapuolella Rivalta Bormidassa. Tuolta Dolce & Gustoso-nimisestä suomalaisten avaamasta majatalosta olin nimittäin varannut itselleni majoituksen seuraavaksi yöksi.
Kaija ja Henkka avasivat joulukuussa-12 uudistetun majatalonsa kauniille paikalle, upeiden mutkateiden, linnojen ja viinitarhojen valtaamalle maaseudulle jonne he toivovat mm suomalaisia motoristeja, varsinkin motoristiporukoita koska majoitusta heillä löytyy myös isommalle porukalle.
Suosittelen! Aamulla näyttävän ja erilaisen (lue: kauniin), aamiaisen jälkeen Henkka lähti scootterillaan esittelemään mutkateitä itse ajaessani LT:llä perässä. Majatalolta Välimeren rantaa ei muuten ole kuin vaivaiset 50km ja juurikin tuolla välillä lämpötila nousikin +15´c:een. Oli korkea aika laittaa sähköliivi perälaukkuun. Aurinkoista ja lämmintä rannikkotietä ajelin verkalleen kohti San Remoa, Monte-Carloa, Nizzaa, Cannesia, kaikkia noita välimeren rannan kuuluja paikkoja myötäillen mutta niitä ennen piti vielä olla yksi yö Alassio-nimisessä merenranta kaupungissa. Sieltä löysin edullisen Romanialaispariskunnan pitämän hostellin. Ainoaksi yhteiseksi ymmärrettäväksi kieleksi käsiemme lisäksi jouduimme valitsemaan venäjän, mutta hyvin me silläkin tulimme toimeen. Monaco oli tarkoitus tällä kertaa kiertää ohi, vaan kuinkas ollakaan myöhemmin havahduin ja huomasinkin olevani Monte Carlon Casinon pelihallissa katselemassa kun eräs aasialainen timantti –kynsillä varustettu ”puuma-nainen” alkoi pelaamaan hedelmäpeliä. Itse kun olin ajatellut pelaavani samaista konetta yhdellä euron kolikolla mutta ihmettelin kun en niistä sitä kolikon reikää löytänyt, en sitten mistään? No tuo ”puuma” näytti kuinka pelihommat oikein tehdään: Otettiin 500 €:n seteli joka työnnettiin sinne korttiaukkoon, ja sitten kun se kone ei heti sitä ottanut vaihdettiin se seteli hieman siloisempaan 500 €:n seteliin ja sinnehän sisään se sitten menikin että vilahti! Siitä vaan näppäimiä painelemaan niin että hedelmät vilisi….voi hyvää päivää! 500 € pelikoneeseen ja oli näemmä varattuna vielä useampia seteleitä lompakossaan! Nyt teki kyllä mieli lähteä jatkamaan jo matkaa……kohti Pyreneitä ja vaikkapa sateeseen –aivan sama.
Vesimyrskyä
No kauan ei tarvinnut sadetta odotella kun seuraavana aamuna sitä tulikin. Sellainen vesimyrsky sanotaanko että ”oksat pois”. Välillä tie oikein kiehui ja näkyväisyys katosi lähes kokonaan, tosin lohtuna oli tuo uusi Shoie Naotech-kypärä joka piti visiirin kyllä todella hyvin auki. LT vaappui oikealta vasemmalle kun yritin pidellä sitä omalla kaistallaan. Nuo tuulet tulivat aivan yhtä nopeasti kuin sadekuurotkin. Kohta jälleen valkeni. Tällaista epävakaista jatkui koko päivän kunnes tulin kaupunkiin nimeltä Béziers….. (jatkuu seuraavassa numerossa).
Ostajan ohjeita: eli vinkkejä käytetyn pyörän ostoon ulkomailta. (ja miksei myös kotimaasta).
-Katso kaikki pyörästä saatavat kuvat tarkasti. Kuvat voi yleensä suurentaa ja tallenna ne jos olet todella ostamassa pyörää, samoin kuin pyörän muutkin tiedot. Tämä onnistuu helposti netistä, ilmaiseksi saatavalla kuvankaappausohjelmalla. Tästä on hyvä tarkistaa mitä olit ostamassa jos jokin ei pidä paikkaansa. (Esim. ScreenshotCaptor)
http://www.download.fi/tyopoyta/kuvankasittely/screenshot_captor.cfm
-Keskustele ja kysele paljon. Säilytä kaikki käymäsi keskustelut myöhempää tarvetta varten.
-Pyydä myyjän osoite- sekä yhteystiedot. Puhelinnumero on tarpeen viimeistään lentokentällä.
-Katsele GM:n Street Viewistä ostajan osoitetta ja voit jopa nähdä pyörän etukäteen!
-Hinnasta voi aina tinkiä. Export-hinta on myyjälle aina parempi koska ostaja ei jää lähistölle (asuu ulkomailla), vaatimuksineen pyörän vikaantuessa jne.
-Mikäli kuvat ovat huonoja tai niitä ei ole lainkaan, unohda koko pyörä.
-Reilu ja rehellinen myyjä lähettää pyydettäessä lisää ja jopa ottaa uusia kuvia.
-Vertaa lentokenttiä sekä etäisyyksiä ja laske mistä pyörä kannattaa noutaa ja mihin voi lentää.
-Reilu myyjä tulee lento-/juna-/linja-autoasemalle vastaan tai ainakin neuvoo kuinka pääset perille.
-Pyydä pyörän rekisteri- sekä runkonumero vakuutusyhtiötä varten.
-Tilaa pyörään suomalainen liikenne- sekä Kasko-vakuutus myyjämaan vakuutuksista huolimatta. Korvauslaajuus ulkomaalaisilla liikennevakuutuksilla voi olla suppeampi kuin suomessa.
-Tilaa ns. Green Card omasta vakuutusyhtiöstä joka on todistuksena liikennevakuutuksesta viranomaisille, (maksuton).
-Suunnittele ajoreittisi Google Maps:llä jo etukäteen. Navigaattori on tietenkin hyvä apu mutta ”just in case”. Street View:stä näet tulevan ympäristösi jolloin paikka ja ajoreitit tulevat tutuksi etukäteen
-Tilaa lento- /laivalippu (-t) hyvissä ajoin jolloin säästät.
-Tarkista passin voimassaoloaika. Ota kopio mukaan ja / tai lisää kopio sähköpostiisi ”just in case”
-Ota omat ajovehkeet mukaan mutta muista, kypärää ei ruumaan, (käsimatkatavara).
-Ota tarvittavat työkalut / varusteet mukaan: (sade-/sähkö-/lataus-/rengastyö-/) joita luulet matkalla tarvitsevasi. Reppu on aina hyvä lisä.
-Koeaja pyörä AINA ennen maksua. Ellei myyjä tähän suostu, unohda pyörä.
-Vertaa ja tarkista pyörän runkonumero rekisteriotteen numeroon.
-Anna myyjän käynnistää pyörä. Ellei hän saa sitä helposti käyntiin niin kuinka siis sinä?
-Jarruttele, kiihdyttele, sammuta, käynnistä, ravista, kuuntele, katso peiliin…(savutus), jne.
-Mahdollisista vioista tai puutteista voi ja kannattaa tinkiä aina.
-Taskulamppu ja taskupeili ovat hyvät työkalut jolla näet myös pyörän alle.
-Pyydä myyjää scannaamaan / faxaamaan kauppakirja vakuutusyhtiöllesi saman tien. (tarkista!)
-Huolehdi että kaikki pyörän paperit tulevat mukaasi. (maasta riippuen saatat saada vain kopiot).
-Hyvää matkaa!
.......
mchuurre
Vanhempi Jutaaja
Salzburgista – Fuengirolaan, mutkan kautta osa II.
Olin saanut kaveriltani tehtävän: lennä Itävaltaan ja osta hänelle sieltä K1200LT. Siirrä se etelän aurinkoon kierrellen 5000km pitkin Pyreneitä sekä Espanjan kauniita länsirannikon teitä ja lennä lopuksi takaisin kotiin. Homma ei epämiellyttävältä kuulostanut niin tässä jutun jälkimmäinen osa.
Béziers
Tulin kaupunkiin nimeltä Béziers (F), jossa pidin pienen suunnittelutauon. Sitä varten etsin turisti-
infon, koska siellä olisi käytettävissä netti jolla voisin suunnitella Google Maps:ia käyttäen vaihtoehtoisia reittejä Pýreneiden pitkittäisajoa varten. Oma navi kun ei ole siinä niin kätevä kuin GM. Samalla näkisin alueen viimeisimmät sääennustukset koska tämän päivän vesimyrsky oli karmea kokemus vaikka pyöräni on katettu ja muutenkin hyvin suojaava. Sadealueet olisi hyvä kiertää koska ylempänä vuoristossa sateet tulee usein lumena, etenkin kun puhutaan yli tuhannen metrin teistä. Aikaa oli jäljellä 8 vrk:tta ja erityisenä tarkoituksenani oli tällä kertaa ajaa Pýreneet pitkittäin. Sitten suuntaisin luoteeseen Espanjan pohjois- sekä länsirannikolle, koska tuo seutu oli aina jäänyt ajamatta. Reitin ehdoton ”Highlight” olisi Pico de Europa joka on maisemiltaan kuin ”Euroopan katto”. Paljon upeita, lumivalkoisten vuorten ympäröiviä mutkateitä sekä lukemattomasti syviä kanjoniteitä vierellä virtaavine jokineen ja upeine siltoineen. Reitiksi valitsin alustavasti: Lourdes, Pamplona, Bilbao, Oviedo, A Coruna, Santiago de Compostela, Vigo, Zamora, Salamanca, Cáceres, Mérida, Sevilla, ja tietenkin se maalina Fuengirola. Matkaa sinne olisi vielä n 3000km.
Lähtiessäni Béziersistä kohti Narbonnea, ja heti maaseudulle päästyäni, tien molemmin puolin ilmestyi nuoria vahvasti meikattuja naikkosia yllään asut jotka eivät olleet aivan tavanomaisia. Isoreikäisiä ja värikkäitä sukkahousuja, tiukkaakin tiukempia minihameita, kireitä muovinkiiltoisia yläosia jne. Seisoskelivat joko pareittain tai yksittäin, sopivasti levikkeillä tai muuten vaan ikään kuin ”liftaamassa”. Erään mutkan takana oli jopa asunto- (asiakaspalvelu-) vaunu tuotu pellon kulmalle jonka ovi oli sepposen selällään ja molemmin puolin ovea naiset vastaanottovalmiudessa! Eipä ole monesti liftarit nostelleet peukaloita motoristeille ja turhaa se oli tälläkin kertaa koska toista kypärää en matkassa kuljettele. Kiristin sinkkiä siispä tiukemmalle ja vaihdoin vitoselle.
Maatilamajoituksessa
Rennes-les-Bains:ssa halusin jotain erilaisempaa majoitusta ja tähän tarjoutuikin oiva mahdollisuus poikettuani pienen paikallisen kylän infossa. Sieltä nimittäin löysin kartan jossa oli esitelty todellakin erilaisia majoituksia alkaen aina vanhoista ruhtinaallisen suurista ritarilinnoista päätyen economi-, B&B-, maatila-, lammas-, kana-, hevos-, sekä viinitarha- majoituksiin asti. Valitsin edullisimman, 25 €:n maatila B&B:n, halutessani nähdä mitä tuolla rahalla voisi saada? Tie nousi vuorille ja kapeni sitä mukaan mitä pitemmälle ajelin. Monen monta risteystä ohitettuani epäilin jo eksyneeni reitiltä mutta lopulta tuli kuvassa esitellyn näköinen, hiukkasen rapistunut maatila vastaan sekä mustat, pellolla ravaavat hevoset ja uuups, varovasti pyörän edestä juoksevia kanoja väistellen parkkeerasin LT:n köynnösmuratin valtaaman vanhan kivimuurin viereen. Olin korkealla kukkulalla ja todellakin luonnon keskellä. Kohta ovesta astelikin vanha harmaantunut herrasmies ranskaa haastellen ja lähdimme yhdessä tutustumaan tulevaan huoneeseeni. Huone oli iso, korkea ja varustettu viidellä sängyllä. Lattialaudat notkuivat ja narisivat kävellessämme sisään.
Yhdellä sähköpatterilla kuulemma pärjää hyvin ja suihku sekä wc tilat löytyisivät alakerrasta. Hienoa, juurikin jotain tällaista olin etsinyt ja nyt sen löysin. Tämä oli sitä todellista maatilamatkailua jossa mieto lannanhajukin oli aina läsnä, mutta olinpahan kaukana turistirysistä ja melusta. Kaskaitten siritystä kuunnellessani yö saapui tilan ylle ja vetäydyin huoneeseeni päivän ajoreittiä kartaltani kertaamaan sekä valmistautumaan unten maille. Eikä mikään ääni häirinnyt untani. Economi tarkoittaa yleensä: kylmää ja hitaasti valuvaa haaleaa vettä joka loppuisi lisäksi kesken. Täällä se ei pätenyt. Nimittäin aamusuihkussa piti todellakin käyttää mielikuvitusta että sain siellä käytyä. Vesi kun oli polttavan kuumaa ja sitä tuli niin suurella paineella ja runsaasti että piti laittaa kylpyhuoneen molemmat suihkut täysille ja siten valumaan tyhjää ennen kuin pystyin menemään varoen virtaavan ”tuliputouksen” alle ja siltikin luulin että ihoni palaa. Tuli muuten varmasti puhdasta ja olin pyöräni satulassakin turtana vielä jonkin matkaa ajettuani samalla kun aurinko alkoi jo nousta.
Couizan kylästä, viereiseen Quillaniin päästyäni alkoi ensimmäinen ”kunnon” mutkatie, ”Route de Foix”. Mustaa sileää samettista asfalttia joka nousi vuorille niin että välissä oli kuitenkin aina kunnon vauhtisuora. Tällaista vaan lisää toivoin, etenkin kun nyt aamulla ei muita ollut vielä liikenteessä. Olipa mahtava fiilis antaa LT:n voimalaitoksen puhua vai vaikuttiko aamun tulikuuma suihku vielä tälläkin tavoin, ihmettelin? Lukemattomien vanhojen linnojen kohdilla piti vähän väliä aina hiukan himmata, mutta muuten LT sai nyt kyytiä. Foix:ssa pakollinen tankkaus ja öljyn lisäystä avaamattomasta uudesta purkista. Nyt tosin pari desiä riitti, eli outo öljynkulutus tuntui lopultakin asettuvan lähes normitasolle. Se ensimmäinen lisäys, litra heti lähtiessäni Salzburgissa ja nyt pari desiä lisää, eli eiköhän lopulla 8 desillä päästäisi jo Espanjan puolelle?
Saint Girons, Bagnéres-de-Luchon ja Gouaux-de-Larboust, eli koko ajan länteen ja Pýreneitä pitkin mentiin. Mutkaa ja lopulta myös lumipenkkoja ilmestyi tien molemmin puolin. Lumivyöryistäkin varoitettiin oikein useampaan kertaan. Harmittavasti vain, eräs Pýreneiden ylityspasso, Col du Tourmalet, (2115 m), oli vieläkin suljettuna, sen opastaulun näyttäessä punaista mutta sen ottaisin sitten seuraavalla kerralla. Tänään piti siis tyytyä vaatimattomaan Col d Aspinin, (1500m), korkeuteen. Jatkoin tuttuun Lourdesin kaupunkiin josta otin saman keskusta hotellin kuin viimeksikin, Hótel du centren, ( * ). Specsit ja hyvä sijainti kun oli etukäteen tiedossa ja erityisesti, kun saisin nettikoneen yöksi omaan tv:llä ja suihkulla varustettuun huoneeseen sekä LT:n autotalliin yhteishintaan 32 €.
Aamulla sade löi ikkunaan ja edessä oli jälleen Pýreneiden ylitystä. Olikohan siellä tullut lunta ja jos niin minkä verran? Tarkoitus oli ajaa passo C.d Aubisque, (1709m), mutta otin varmuuden vuoksi toisen, hieman matalamman ylitystien, Col du Samportin, (1632m), jonka korkeimmalla osalla olisi myös tunneli turvaamassa mahdolliselta lumisateelta. Valinta osui oikeaan koska osan matkaa ajoin -0´c:n lämpötilassa sekä hirvittävässä tuulessa tiellä, jonka molemmin puolin olikin tuoretta lunta! Moottorijarrutukset sekä ohjausliikkeet tehtiin nyt ylivarovasti ilman yhtään rivakkaa kiihdytystä! Tunnel du Simportista Espanjan puolella ulos päästyäni taivas oli jälleen sininen, kuin mitään sademyrskyä olisi koskaan missään ollutkaan! Pýreneet on todella sään jakaja kuten yleisesti tuolla sanotaankin. Tie Jacaan ja edelleen Pamplonaan (N-240), oli nopeaa ja hyvää motaria. Saapuessani viimein Pamplonan keskustaan, olin jo aiemmin soittanut vaimolleni pyytäen tietoja keskustan edullisista hotelleista. Tekstiviestistä valitsin niistä sattumalta yhden, ja sainkin erikoisen opiskelijahuoneiston kerrostalosta hintaan 35 € jossa oli kaikki mukavuudet. Nyt olin todella hyvissä asemissa ajatellen huomista Picos de Europan valloitusta. Vain Bilbao ja Santander enää välissä lievänä hidasteena.
LT:n jätin kadulle kerrostalon eteen parkkiruutuun kun respasta niin suositeltiin ja siitä sen aamulla myös löysin. Navigaattori tuulilasiin kiinni, mandariini huuleen ja ulos kaupungista suuntana Bilbao. Autovia kulki upeasti milloin nousevaa milloin laskevaa muutoin niin tasaista lännenmaisemaa, kuin preeriaa pitkin ja 3- kaistainen baana oli mainiossa kunnossa. Bilbaossa öljynjalostamoiden öljytorneista loimutti ”ikuiset tulet”. Olin nyt kuin keskiajalla ja jossain vieraalla maalla. Oli jotenkin outoa ettei noita jalostuskaasuja tänäkään päivänä voida hyöty käyttää?
Palavien kaasujen käryt tulivat nenään vielä matkan päästäkin ja samalla huomasin jo ensimmäisen ison ja upean hiekkarannan. Tuonne oli päästävä joten kurvasin autovialta ulos ja monen kaarteen ja mutkan kautta pääsinkin ansaitulle tauolle syömään ja kuvailemaan melkoisia aaltoja. Upea beach kerrassaan! Bilbaon jälkeen saavuin Santarderdiin jossa lämpötila nousi mukavasti +22´c:een ja kuuman, mutta lyhyen ajon jälkeen ilmestyi Unquera –kyltti josta erkani tie N-621 kohti Picosta. Tässä yhteydessä täytynee kehua käyttämääni kansallista Michelin-karttasarjaa, nimittäin siihen on kaikki upeat maisematiet merkitty vihreällä ja todellakin, ansiosta! Kartalta löysin Picos de Europankin upeimmat tiet. Esimerkiksi juurikin tämä N-621, oli aivan mahtavaa rotko-kanjonitietä lukemattomilla mutkilla jossa renkaiden koko profiili tuli tarkasti käyttöön. Tie N-627 Potesista Cervera de Pisuergaan jäi mieleen kauniina ja mutkaisena jolla myös yövyin 30 €.:n ( * ), hostellissa.
Aamulla LT:n lämpömittarissa oli vain +5´c joten puin sähköliivini päälle. Tie P-210 oli eräitä upeimpia Espanjassa ajamia teitä, eikä tien vierelle satanut tuore lumi vähentänyt yhtään ajofiiliksiäni vaikka lämpötila putosikin huipulla (1413 m), -0´C:een. Maa oli kauttaaltaan valkoisena mutta tie pysyi onneksi sulana etenkin kun aamun nouseva aurinko piti parin tunnin päästä lopustakin sulatuksesta huolen. Tie seurasi isojen järvien rantoja kierrellen, kunnes saavuin Rianoon. Aamu-usvan pilvien rippeet leijailivat upeasti kylän yläpuolella ja osa vuorenhuipuista pilkotti niiden välistä. Olo oli jotenkin epätodellinen koska tunsin olevani pikemminkin Norjassa! Aivan mielettömän upeat ajofiilikset sen kuin jatkuivat kun kaarroin seuraavalle ”vihreälle” tielle N-625, Cangas de Onisiin. Nyt oli pakko pysähtyä kuvaamaan ja nauttimaan samalla mandariinimiehen lahjoittamia makeita hedelmiä joita sivulaukussani vielä riitti. Tie laskeutui lopulta huipun, El Pontón, (1280m), jälkeen kanjonin pohjalle Rio Sella –jokea seuraten ja jälleen uskomattoman upeaa tietä aina Cangas de Onisiin asti. Tässä kylässä oli jo pakko päästä kirjoittamaan kavereilleni nettiin juuri ajamiani tietä sekä näkemistäni maisemista. Nettikoneita löysin kylän postikonttorista jossa koneita oli useita, kaikkien käytössä ja vieläpä maksutta.
Matka oli edennyt hitaasti mutta oli toki sen arvoista. Jatkoin kohti pohjoista ylös rannikon autovialle tarkoituksena ajaa nyt illaksi meren rantaan, A Corunaan tai ainakin samaiselle länsirannikolle. Rantatiet olivat jälleen erinomaisen hyväkuntoisia sekä maksuttomia. LT oli näillä 140km-160km:n nopeuksilla parhaimmillaan joten seuraava yöpaikkakin saapui yllättävän nopeasti, eli Cedeiran kylästä läheltä Cabo Ortegalia. Siisti ja asiallinen suihkullinen huone sekä autotalli pyörälle 30 €:n ( * ), hintaan. Aamupalaa tuohon ei tosin enää kuulunut, mutta se olisi muutoinkin tarjoiltu vasta 08:00 jälkeen jolloin ajelisin jo kaukana. Sitä paitsi sivulaukustani löytyi mandariineja sekä veriappelsiineja edelleen. Yön aikana oli noussut tuuli ja nyt jos pääsisin jossain rannalle, siellä olisi melkoiset aallot. Toiveeni toteutui seuraavan uimarannalle vievän risteyksen kohdalla kun käännyn siitä rantaan. Sammutin LT:n merenrantaan valtavien aaltojen jylistessä taustalla. Ja kun kaivelin kamerani esille, alkoi tihkusade, joka piirsi taivaalle, alppi-valkoisen LT:n yläpuolelle upeaakin upeamman sateenkaaren. Tulikohan tässä matkani upeimmat rantakuvat?
Santiago De Compostela ja 30%:n nousu
Santiago De Compostelan, tuon paljolti kerrotun ja jo keskiajalta tutun ja 800km:n pituisen pyhiinvaellusreitin maalipaikan, kiersin länsirantaa ajellen. Mainittakoon että tuon pyhiinvaellusreitin ajoreittini ylittäviä polkuja sekä reitin opastauluja näin useaan eri otteeseen jo Jaca:n kaupungista.lähtien. Tie AC-550 oli rantoja seuraavana upea ajettava ja esimerkiksi eräs kohta tiestä oli jyrkin mitä koskaan olen ajanut. Nähtävyys nimeltä Mirador Del Ezaro, joka sijaitsee vuoren laella, mutta kuitenkin meren rannalla, sen tien jyrkkyys oli peräti 30%! Kyllä, luit aivan oikein. Piti oikein jyrkästä noususta varoittava liikennemerkkikin kuvata kun aikaisemmat alppitiet ovat olleet vain 20%:n luokkaa. Mielessäni kävi jo hetken epäusko, josko LT:n takarengas alkaisi massiivisen painon alla luistaa, etenkin kun eräs tiukka kurvi oli vuoripurosta aivan märkänä. Onneksi ei kuitenkaan, ja kun tie oli asfalttia ylös asti, niin selvisin sitten tuostakin. Ylhäällä oli sitten tuo outo nähtävyys. Hiidenkirnuja kallion laella, eli jossain vaiheessa tämä vuoren laki oli ollut alhaalla, veden valtaamana ja sen virratessa samalla pyörittäessä pienempiä kiviä.
Miramar Hotel, oli hotelleista parhain koko matkallani. Sen löysin Bayonan vierestä muutama kymmenen kilometriä Vigosta etelään, läheltä Portugalin rajaa. Hotellista oli matkaa playa Américan rantaan vain n 100m ja ranta oli upea kuin mikä! Rantahotellin hinta 40 € ( **** ), ei ollut paha kun käytössäni oli kaikki palvelut sekä runsas aamiainen runsaine hedelmineen. Paikan nimi oli Americas ja nimi johtunee siitä kun se seuraava ranta vastapäätä olisikin sitten Amerikka. Tein nyt pienen kurssinmuutoksen matkaani, nimittäin Portugalin tai sen rajan ylittämisen jälkeen, Portugali kun oli tuttu useiden maksullisten teiden johdosta ja niinpä päätin että heti rajan jälkeen jatkaisin itään, Zamoraan. Hiljaisen tihkusateen saattelemana saavuinkin ennen pimeän tuloa Ricobayohon ja etsin tuosta kylästä, joka nimensä lisäksi muistutti myös olemukseltaan, lähes aitoa lännen kylää. Huonehintakin oli kuin lännessä, eli vain 15 € vaikka huone sisälsi suihkun, wc:n sekä tv:n. Ratsuni jätin hotellin, tai sanotaanko, saluunan ovien eteen mutta se ei kuulemma ollut ongelma. Täällä kun kaikki hevos- ja mp-varkaat hirtettäisiin, aivan kuten lännessä oli ennenkin tapana, näin minulle ainakin kerrottiin. Pasta-annoksen hinta, juominen ja leipineen oli huimaavat 5 €, joten mikäs tässä olikaan enää ollessa, käydessäni pehmeälle sängylle nukkumaan kun olin kuulevinani kadulta kavioiden kopsetta. Aamu tuli jälleen aurinkoisena ja jatkoin nopeaa siirtymistä isoimmille teille. Pian tulin nopeammalle autovialle joka vei minut Salamancaan josta edelleen Caceresin kautta Méridaan joka olikin varsin mielenkiintoinen kaupunki. Mérida nimittäin on vanha roomalaisten rakentama, gladiaattoreiden kaupunki jossa tietenkin oli amfiteatterin sekä akveductien ohella runsaasti pylvästemppeleitä sekä mm gladiaattoreiden taisteluareena. Olette kaiketi ihmetelleet miksi kukaan halusi muinoin tapella toisiaan vastaan oman henkensä kaupalla ja vieläpä yleisön edessä? Mikä pakotti ihmisiä moiseen? No tietenkin se oli raha. Kun esimerkiksi perussotilas, legioonalainen, ansaitsi vuoden palveluksesta 375 sesteriä sai gladiaattori yhdestä taistelusta 1000-5000 sesteriä! Ja jos tappeluissa pärjäsi 5 vuotta, niin palkinnoksi sai vapauden puumiekan kera. Tuolta ajalta on kaivettu esiin sekä entisöity runsaasti rakennelmia joista osan päälle oli nyt rakennettu museo. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka tuo museo jossa oli esillä eri hallitsija-aikakaudelta mm rahoja, kulta- ja koriste-esineitä, patsaita, öljylamppuja, jne. Kuinka upeita lasiesineitä oli jo tuolloin käytössä, sitä ei voi kuin ihmetellä! Méridan, tuon vanhan kaupungin keskustan hostalin ( * ), huoneen hinta oli 25 € ilman aamupalaa. Valinta oli helppo etenkin kun tuolla riitti nähtävää ja katseltavaa koko iltapäiväksi ja illaksi. Aikainen herätys ja käynnistin LT:n kadun varrelta kohti etelän Sévillaa. Nyt kuitenkin kiertäisin Sévillan mikäli mahdollista koska tuo kaupunki oli tullut aiemmin tutuksi. Vaan ei se mennytkään kuten olin suunnitellut, eli kaupungin läpi vievä 3 kaistainen autovia kun menee suoraan ja vain, koko kaupungin läpi. Mutta vaikka liikennettä oli paljon, pysyivät ajonopeudet kohtuullisen nopeana, mukaan lukien sen valtavan sillan ylitys jonka päältä koko Sévilla näkyi todella upeasti. Pysähdyin eräälle huoltoaseman pihaan syömään loput mandariinimiehen makeat hedelmät kun samalla seurasin poliisiauton sinivaloja sekä huutavia sireenejä. Olivat näemmä menossa vauhdilla etelään hekin. Kohta meni jo toinen, ja syötyäni loputkin hedelmät puin kypärän päähän ja lähdin heidän perään. Ihmettelin pian kun pitkään aikaan ei tullut auton autoa vastaan vaikka liikennevirta oli aikaisemmin melkoinen? Syy selvisi pian kun saavuin erään mutkan jälkeen suoralle. Näin siellä melkoisen autojonon jossa muutamat autot alkoivat tekemään u-käännöksiä? Tie oli siis edessä poikki? En jäänyt yhäti kasvavaan autojonoon vaan ohittelin pitkän jonon verkalleen ja ajoin aivan kärkeen. Onnettomuus! Tähänkö matkanteko nyt keskeytyi? Onko mitään kiertotietä vai pitikö tähän jäädä useaksi tunniksi odottamaan raivaustöitä? Huomasin edessäni rekkaan törmänneen henkilöauton joka oli edelleen puristuksissa rekan nokan sekä kaiteen välissä. Auto oli kuitenkin tyhjä, joten ilmeisesti kukaan ei tuossa autossa loukkaantunut? Tauolla ohitseni ajaneet poliisiautot olivat nyt tässä ohjaamassa liikennettä, eikä aikaakaan kun he viittoilivat minua lähtemään kamerani kanssa pois paikalta? Jalkauduin ja kiersin rekan sivulle ja taakse nähdäkseni josko pääsisin rekan takaa jatkamaan matkaani, kun samalla näin keskellä tietä romuttuneen toisen henkilöauton ja skootterin sekä rekan pirstoutuneita osia iskunvaimentimia yms. roinaa.
Onnettomuus johtui näemmä henkilöauton ja skootterin törmäyksestä rekkaan ja väistön seurauksena rekka oli törmännyt myös tähän toiseen henkilöautoon. Poliisi tuli vauhkona uudelleen käskemään kääntymään ympäri ja palaamaan tulosuuntaan. Kuulin taivaalta ambulanssikopterin äänen, eli uhreja tultiin noutamaan paikalta tai ainakin lääkäriä tuotiin paikalle. Palasin pyörälleni ja starttasin nopeasti ympäri etsimään kiertotietä etelään. Muutaman kilometrin päästä sellainen löytyikin kun seurasin hitaasti matelevaa autojonoa edelleen erään pienen kylän keskustaa kohdin. Onneksi koko onnettomuus hässäkkään ei mennyt kuin kolme varttia ja olin jälleen alkuperäisellä etelään johtavalla päätiellä. Käännyin autovialta tielle A-371 josta pääsisin Zaharaan, tuonne valkoiseen vanhaan ja pieneen kylään, linnavuoren juurelle josta alkaa mielestäni ehkäpä se Andalucian upein mutkatie, CA-531. Tältä tieltä ei mutkia eikä korkeuseroja puutu mutta kaiteita kylläkin. Mutta ensin piti kavuta ja hiukan myös könytä Zaharan kylässä kun yritin kiivetä tuolle korkealle linnavuorelle josta koko tienoo tekojärvineen näkyisi taatusti upeasti. Koetin ensin vuoren takapuolelta löytää polkuja vuoren rinteelle ja sieltä edelleen ylös linnaan mutta turhaan. Sitten kun aikani kömmin, kapusin ja tahrasin savikossa sekä muutamassa piikkipensaissa ajokenkäni sekä pukuni, totesin, ettei vuorelle eikä linnaan päässyt kuin kylästä käsin. Löysin lopulta vanhoilta kapeilta kivipäällysteisiltä kujilta ajotien linnan rappusten juurelle. Olipas urakka, mutta nyt pääsin ulkoilupolkua ja rappusia pitkin ylös vuorelle josta avautuikin upeat maisemat. Alkoi tuulemaan ja jyrähti salama! Ukkonen tuli varoittamatta ja nyt olisi palattava nopeasti alas ennen kuin kastuisin vaikka Gore-tex. suojaakin, pääni oli kuitenkin suojaamaton ja vesi menisi kauluksesta sisälle. Pyörälle päästyäni sade oli tipotiessään ja aurinko paistoi jälleen kuin ei mitään.
Nyt lähdin ylös kohti ajonautintoa. Tien A-371 olin löytänyt jo pari vuotta sitten mutta nyt ajaisin sen pariin kertaan edestakaisin. Ilta tosin oli jo tulossa eikä majapaikasta ollut varmuutta saisinko sen edestä, Grazaleman kylästä. Pysähtelin sekä kuvaamaan että ajelin kypäräkameravideota tallettaen parhaimmat kohdat pariinkin kertaan, kunnes jatkoin ylös Puerto de Las Palomasin huipulle (1357m). Sitten kiihdytin vuoren toiselle puolelle alamäkeen ja edelleen Grazalemaan.
Kylään saavuttuani tuli jälleen sade ja laitoin LT:n parkkiin kysyäkseni hotellien hintoja. Tien molemmin puolin oli hotellit ( *** ), mutta hinta ei ollut kohdallaan laatuun nähden. Sitten sain eräältä kadulla vastaantulevalta Senóritalta vinkin: edullinen hostal löytyisi kulman takaa ja olihan
se siellä vaikka heti ei pääovea muista rähjistä erottanut. Vanha hostal oli hyväkuntoinen ja todella edullinen, eli vaivaiset 15 € ( * ). Peräti kahden hengen huone josta tosin puuttui tv, wc ja suihku, mutta ne löytyivät käytävältä. Puutteiden sijaan pääsin käyttämään nettiä edulliseen 20sentin tuntihintaan joten sain päivitettyä jälleen myös reissu blogini. LT jäi kadun varteen suoraan huoneen ikkunani alle.
Final day, kisaa ja suljettuja teitä
Aamuaurinko paistoi ja viimeinen ajopäivä oli jäljellä. Ajofiilikseni oli korkealla, etenkin kun vielä saisin ajella Gibraltarille vaikka se itsessään ei tarjoaisi mitään uutta, mutta se reitti sinne, täältä vuoristosta ajaisin ennen ajamatonta, eli ”vihreätä”- reittiä. Tullessani Ubriquehen tankkaamaan oli huoltamon pihalla parikymmentä tummaa Manuelia ja Jósea valmiina sunnuntaiajelulle pyörien edustaessa kaikkia malleja laidasta laitaan, lähinnä kuitenkin customeista isoihin VN:iin, vaikka oli siellä muutama Ducatikin mukana. Kaikki pukivat ajovarusteensa päälle, alkoi hirmuinen papatus ja murina, ja minä liityn tietysti joukkoon tummaan mukaan. Vaikka LT:ni olisi raskas ohjattava tulevaan ajoon, en voisi olla muita huonompi koska osalla pyöristä oli myös kyytiläinen mukana. Startattiin loputkin pyörät ja vuoron perään, oikealta tai vasemmalta porukka lähti kiihdyttämään suuntanaan tietenkin ”ihan se ja sama”, kunhan vain edessä olisi tiukkaa mutkaa ja mäkeä. Lähdin viimeisten joukossa matkaan, kuviteltu ”sport -mode” päällä. Käynnistin kypäräkamerani tietäen saavani viimeinkin upeita ajofiilisvideoita sekä tiukkoja ohituksia. Peileistä seurasin kuinka 4- 5 pyörää jäikin jälkeeni, mutta ei aikaakaan kun ne vuoron perään olivat kannassani ja kohta jo vilkku välkkyen vuoroin painelivat ohitseni vaikka itsekkään en hiljaa ajanut!
Uskomatonta vauhtia tien laatuun ja sen kapeuteen nähden mentiin! En voinut muuta todeta, kun vaihdoin jälleen kolmoselle ja jalkatapit raapi asfalttia vuoroin oikealla, vasemmalla, oikealla, vaihto neloselle, alas kolmoselle ja jarrutus kun jo taas raapii! Ei voi mitään, olen nopeasti viimeinen ja kun erään mutkan jälkeen tien reunalle ilmestyi vapaana hortoileva härkälauma, jarrutin voimalla ABS:ien nykiessä ja jäin parkkiin kuvaamaan noita otuksia. Niin ja arvatkaapa oliko kypäräkamerani akku tyhjennyt juuri ennen kuin starttasimme tähän ”kisa-ajoon”! Kun pääsin tien CA- 8201, ( Jimena ), alkuun tuli tiellä puomi ja punakeltainen varoituskyltti vastaan: ”Atencia Carretera Cortada” : Kysyin paikalliselta mp-Jóselta tuon merkitystä niin sain vastaukseksi että tie oli sateiden vuoksi mennyt yöllä poikki! Hetkisen vielä epäiltyäni läpiajoa kaveri kävi vielä kysymässä tarkennusta viereisestä ravintolasta joka vahvisti merkin tiedot: läpi ei päässyt edes mp:llä. No nyt ei auttanut kuin kääntyä takaisin kohti Rondaa ja sittemmin Fuengirolaan. Algeciras jäisi nyt väliin mutta ei tuo nyt niin harmittanut koska olihan Ronda- San Pedro tie se kaikkien eniten suosittu ja ihailtu, todella nopeaan ajoon käytetty Andalucian mutkatie jota käyttävät mm useat mp-lehdet testi- ja koeajoja tehdessään. Rondasta ulospäin ajettaessa ajonopeudet kohoavat huomaamatta helposti kaarteiden suurien säteiden sekä petollisen alamäen takia, mutta onneksi tuolle tielle on tehty kallistukset sitä varten kuin jollain radalla ikään.
Mission accomplished
Selvisin lumisesta ja talvisesta Salzburgista etelän lämpöön yli 5000km ilman läheltä piti tilanteita saati vahinkoja. Tosin luminen ”Norge”-niminen paikka meinasi yllättää, ja vieläpä Garda-järven rannalla mutta selvisin siitäkin. Tapasin ystävälliset Suomalaiset majatalon omistajat Italiassa ja näin Casino-pelaamisen mallia Monacossa. Upeinta oli kuitenkin Pýreneiden pitkittäisajo, etenkin Pico de Europa:n ympäristö kanjoneineen. Itse pyöräkauppa oli tarkasti suunniteltuna helppo toteuttaa ja mikä parasta, kaverini sai haluamansa ja erikoisen alppi-valkoisen LT:n ja oli tyytyväinen ajaessaan sitä Suomeen myöhemmin kesäkuussa. Espanjan maasta löytyy niin syheröä kuin autobaanaa loputtomiin ja tämän reissun jälkeen, omalta osaltani alppiteiden arvo putosikin aika tavalla, kun taas leppoisten mandariinimyyjien arvostus vastaavasti nousi ja pelkkä muisto hymyilyttää yhä edelleen.
.....
Olin saanut kaveriltani tehtävän: lennä Itävaltaan ja osta hänelle sieltä K1200LT. Siirrä se etelän aurinkoon kierrellen 5000km pitkin Pyreneitä sekä Espanjan kauniita länsirannikon teitä ja lennä lopuksi takaisin kotiin. Homma ei epämiellyttävältä kuulostanut niin tässä jutun jälkimmäinen osa.
Béziers
Tulin kaupunkiin nimeltä Béziers (F), jossa pidin pienen suunnittelutauon. Sitä varten etsin turisti-
infon, koska siellä olisi käytettävissä netti jolla voisin suunnitella Google Maps:ia käyttäen vaihtoehtoisia reittejä Pýreneiden pitkittäisajoa varten. Oma navi kun ei ole siinä niin kätevä kuin GM. Samalla näkisin alueen viimeisimmät sääennustukset koska tämän päivän vesimyrsky oli karmea kokemus vaikka pyöräni on katettu ja muutenkin hyvin suojaava. Sadealueet olisi hyvä kiertää koska ylempänä vuoristossa sateet tulee usein lumena, etenkin kun puhutaan yli tuhannen metrin teistä. Aikaa oli jäljellä 8 vrk:tta ja erityisenä tarkoituksenani oli tällä kertaa ajaa Pýreneet pitkittäin. Sitten suuntaisin luoteeseen Espanjan pohjois- sekä länsirannikolle, koska tuo seutu oli aina jäänyt ajamatta. Reitin ehdoton ”Highlight” olisi Pico de Europa joka on maisemiltaan kuin ”Euroopan katto”. Paljon upeita, lumivalkoisten vuorten ympäröiviä mutkateitä sekä lukemattomasti syviä kanjoniteitä vierellä virtaavine jokineen ja upeine siltoineen. Reitiksi valitsin alustavasti: Lourdes, Pamplona, Bilbao, Oviedo, A Coruna, Santiago de Compostela, Vigo, Zamora, Salamanca, Cáceres, Mérida, Sevilla, ja tietenkin se maalina Fuengirola. Matkaa sinne olisi vielä n 3000km.
Lähtiessäni Béziersistä kohti Narbonnea, ja heti maaseudulle päästyäni, tien molemmin puolin ilmestyi nuoria vahvasti meikattuja naikkosia yllään asut jotka eivät olleet aivan tavanomaisia. Isoreikäisiä ja värikkäitä sukkahousuja, tiukkaakin tiukempia minihameita, kireitä muovinkiiltoisia yläosia jne. Seisoskelivat joko pareittain tai yksittäin, sopivasti levikkeillä tai muuten vaan ikään kuin ”liftaamassa”. Erään mutkan takana oli jopa asunto- (asiakaspalvelu-) vaunu tuotu pellon kulmalle jonka ovi oli sepposen selällään ja molemmin puolin ovea naiset vastaanottovalmiudessa! Eipä ole monesti liftarit nostelleet peukaloita motoristeille ja turhaa se oli tälläkin kertaa koska toista kypärää en matkassa kuljettele. Kiristin sinkkiä siispä tiukemmalle ja vaihdoin vitoselle.
Maatilamajoituksessa
Rennes-les-Bains:ssa halusin jotain erilaisempaa majoitusta ja tähän tarjoutuikin oiva mahdollisuus poikettuani pienen paikallisen kylän infossa. Sieltä nimittäin löysin kartan jossa oli esitelty todellakin erilaisia majoituksia alkaen aina vanhoista ruhtinaallisen suurista ritarilinnoista päätyen economi-, B&B-, maatila-, lammas-, kana-, hevos-, sekä viinitarha- majoituksiin asti. Valitsin edullisimman, 25 €:n maatila B&B:n, halutessani nähdä mitä tuolla rahalla voisi saada? Tie nousi vuorille ja kapeni sitä mukaan mitä pitemmälle ajelin. Monen monta risteystä ohitettuani epäilin jo eksyneeni reitiltä mutta lopulta tuli kuvassa esitellyn näköinen, hiukkasen rapistunut maatila vastaan sekä mustat, pellolla ravaavat hevoset ja uuups, varovasti pyörän edestä juoksevia kanoja väistellen parkkeerasin LT:n köynnösmuratin valtaaman vanhan kivimuurin viereen. Olin korkealla kukkulalla ja todellakin luonnon keskellä. Kohta ovesta astelikin vanha harmaantunut herrasmies ranskaa haastellen ja lähdimme yhdessä tutustumaan tulevaan huoneeseeni. Huone oli iso, korkea ja varustettu viidellä sängyllä. Lattialaudat notkuivat ja narisivat kävellessämme sisään.
Yhdellä sähköpatterilla kuulemma pärjää hyvin ja suihku sekä wc tilat löytyisivät alakerrasta. Hienoa, juurikin jotain tällaista olin etsinyt ja nyt sen löysin. Tämä oli sitä todellista maatilamatkailua jossa mieto lannanhajukin oli aina läsnä, mutta olinpahan kaukana turistirysistä ja melusta. Kaskaitten siritystä kuunnellessani yö saapui tilan ylle ja vetäydyin huoneeseeni päivän ajoreittiä kartaltani kertaamaan sekä valmistautumaan unten maille. Eikä mikään ääni häirinnyt untani. Economi tarkoittaa yleensä: kylmää ja hitaasti valuvaa haaleaa vettä joka loppuisi lisäksi kesken. Täällä se ei pätenyt. Nimittäin aamusuihkussa piti todellakin käyttää mielikuvitusta että sain siellä käytyä. Vesi kun oli polttavan kuumaa ja sitä tuli niin suurella paineella ja runsaasti että piti laittaa kylpyhuoneen molemmat suihkut täysille ja siten valumaan tyhjää ennen kuin pystyin menemään varoen virtaavan ”tuliputouksen” alle ja siltikin luulin että ihoni palaa. Tuli muuten varmasti puhdasta ja olin pyöräni satulassakin turtana vielä jonkin matkaa ajettuani samalla kun aurinko alkoi jo nousta.
Couizan kylästä, viereiseen Quillaniin päästyäni alkoi ensimmäinen ”kunnon” mutkatie, ”Route de Foix”. Mustaa sileää samettista asfalttia joka nousi vuorille niin että välissä oli kuitenkin aina kunnon vauhtisuora. Tällaista vaan lisää toivoin, etenkin kun nyt aamulla ei muita ollut vielä liikenteessä. Olipa mahtava fiilis antaa LT:n voimalaitoksen puhua vai vaikuttiko aamun tulikuuma suihku vielä tälläkin tavoin, ihmettelin? Lukemattomien vanhojen linnojen kohdilla piti vähän väliä aina hiukan himmata, mutta muuten LT sai nyt kyytiä. Foix:ssa pakollinen tankkaus ja öljyn lisäystä avaamattomasta uudesta purkista. Nyt tosin pari desiä riitti, eli outo öljynkulutus tuntui lopultakin asettuvan lähes normitasolle. Se ensimmäinen lisäys, litra heti lähtiessäni Salzburgissa ja nyt pari desiä lisää, eli eiköhän lopulla 8 desillä päästäisi jo Espanjan puolelle?
Saint Girons, Bagnéres-de-Luchon ja Gouaux-de-Larboust, eli koko ajan länteen ja Pýreneitä pitkin mentiin. Mutkaa ja lopulta myös lumipenkkoja ilmestyi tien molemmin puolin. Lumivyöryistäkin varoitettiin oikein useampaan kertaan. Harmittavasti vain, eräs Pýreneiden ylityspasso, Col du Tourmalet, (2115 m), oli vieläkin suljettuna, sen opastaulun näyttäessä punaista mutta sen ottaisin sitten seuraavalla kerralla. Tänään piti siis tyytyä vaatimattomaan Col d Aspinin, (1500m), korkeuteen. Jatkoin tuttuun Lourdesin kaupunkiin josta otin saman keskusta hotellin kuin viimeksikin, Hótel du centren, ( * ). Specsit ja hyvä sijainti kun oli etukäteen tiedossa ja erityisesti, kun saisin nettikoneen yöksi omaan tv:llä ja suihkulla varustettuun huoneeseen sekä LT:n autotalliin yhteishintaan 32 €.
Aamulla sade löi ikkunaan ja edessä oli jälleen Pýreneiden ylitystä. Olikohan siellä tullut lunta ja jos niin minkä verran? Tarkoitus oli ajaa passo C.d Aubisque, (1709m), mutta otin varmuuden vuoksi toisen, hieman matalamman ylitystien, Col du Samportin, (1632m), jonka korkeimmalla osalla olisi myös tunneli turvaamassa mahdolliselta lumisateelta. Valinta osui oikeaan koska osan matkaa ajoin -0´c:n lämpötilassa sekä hirvittävässä tuulessa tiellä, jonka molemmin puolin olikin tuoretta lunta! Moottorijarrutukset sekä ohjausliikkeet tehtiin nyt ylivarovasti ilman yhtään rivakkaa kiihdytystä! Tunnel du Simportista Espanjan puolella ulos päästyäni taivas oli jälleen sininen, kuin mitään sademyrskyä olisi koskaan missään ollutkaan! Pýreneet on todella sään jakaja kuten yleisesti tuolla sanotaankin. Tie Jacaan ja edelleen Pamplonaan (N-240), oli nopeaa ja hyvää motaria. Saapuessani viimein Pamplonan keskustaan, olin jo aiemmin soittanut vaimolleni pyytäen tietoja keskustan edullisista hotelleista. Tekstiviestistä valitsin niistä sattumalta yhden, ja sainkin erikoisen opiskelijahuoneiston kerrostalosta hintaan 35 € jossa oli kaikki mukavuudet. Nyt olin todella hyvissä asemissa ajatellen huomista Picos de Europan valloitusta. Vain Bilbao ja Santander enää välissä lievänä hidasteena.
LT:n jätin kadulle kerrostalon eteen parkkiruutuun kun respasta niin suositeltiin ja siitä sen aamulla myös löysin. Navigaattori tuulilasiin kiinni, mandariini huuleen ja ulos kaupungista suuntana Bilbao. Autovia kulki upeasti milloin nousevaa milloin laskevaa muutoin niin tasaista lännenmaisemaa, kuin preeriaa pitkin ja 3- kaistainen baana oli mainiossa kunnossa. Bilbaossa öljynjalostamoiden öljytorneista loimutti ”ikuiset tulet”. Olin nyt kuin keskiajalla ja jossain vieraalla maalla. Oli jotenkin outoa ettei noita jalostuskaasuja tänäkään päivänä voida hyöty käyttää?
Palavien kaasujen käryt tulivat nenään vielä matkan päästäkin ja samalla huomasin jo ensimmäisen ison ja upean hiekkarannan. Tuonne oli päästävä joten kurvasin autovialta ulos ja monen kaarteen ja mutkan kautta pääsinkin ansaitulle tauolle syömään ja kuvailemaan melkoisia aaltoja. Upea beach kerrassaan! Bilbaon jälkeen saavuin Santarderdiin jossa lämpötila nousi mukavasti +22´c:een ja kuuman, mutta lyhyen ajon jälkeen ilmestyi Unquera –kyltti josta erkani tie N-621 kohti Picosta. Tässä yhteydessä täytynee kehua käyttämääni kansallista Michelin-karttasarjaa, nimittäin siihen on kaikki upeat maisematiet merkitty vihreällä ja todellakin, ansiosta! Kartalta löysin Picos de Europankin upeimmat tiet. Esimerkiksi juurikin tämä N-621, oli aivan mahtavaa rotko-kanjonitietä lukemattomilla mutkilla jossa renkaiden koko profiili tuli tarkasti käyttöön. Tie N-627 Potesista Cervera de Pisuergaan jäi mieleen kauniina ja mutkaisena jolla myös yövyin 30 €.:n ( * ), hostellissa.
Aamulla LT:n lämpömittarissa oli vain +5´c joten puin sähköliivini päälle. Tie P-210 oli eräitä upeimpia Espanjassa ajamia teitä, eikä tien vierelle satanut tuore lumi vähentänyt yhtään ajofiiliksiäni vaikka lämpötila putosikin huipulla (1413 m), -0´C:een. Maa oli kauttaaltaan valkoisena mutta tie pysyi onneksi sulana etenkin kun aamun nouseva aurinko piti parin tunnin päästä lopustakin sulatuksesta huolen. Tie seurasi isojen järvien rantoja kierrellen, kunnes saavuin Rianoon. Aamu-usvan pilvien rippeet leijailivat upeasti kylän yläpuolella ja osa vuorenhuipuista pilkotti niiden välistä. Olo oli jotenkin epätodellinen koska tunsin olevani pikemminkin Norjassa! Aivan mielettömän upeat ajofiilikset sen kuin jatkuivat kun kaarroin seuraavalle ”vihreälle” tielle N-625, Cangas de Onisiin. Nyt oli pakko pysähtyä kuvaamaan ja nauttimaan samalla mandariinimiehen lahjoittamia makeita hedelmiä joita sivulaukussani vielä riitti. Tie laskeutui lopulta huipun, El Pontón, (1280m), jälkeen kanjonin pohjalle Rio Sella –jokea seuraten ja jälleen uskomattoman upeaa tietä aina Cangas de Onisiin asti. Tässä kylässä oli jo pakko päästä kirjoittamaan kavereilleni nettiin juuri ajamiani tietä sekä näkemistäni maisemista. Nettikoneita löysin kylän postikonttorista jossa koneita oli useita, kaikkien käytössä ja vieläpä maksutta.
Matka oli edennyt hitaasti mutta oli toki sen arvoista. Jatkoin kohti pohjoista ylös rannikon autovialle tarkoituksena ajaa nyt illaksi meren rantaan, A Corunaan tai ainakin samaiselle länsirannikolle. Rantatiet olivat jälleen erinomaisen hyväkuntoisia sekä maksuttomia. LT oli näillä 140km-160km:n nopeuksilla parhaimmillaan joten seuraava yöpaikkakin saapui yllättävän nopeasti, eli Cedeiran kylästä läheltä Cabo Ortegalia. Siisti ja asiallinen suihkullinen huone sekä autotalli pyörälle 30 €:n ( * ), hintaan. Aamupalaa tuohon ei tosin enää kuulunut, mutta se olisi muutoinkin tarjoiltu vasta 08:00 jälkeen jolloin ajelisin jo kaukana. Sitä paitsi sivulaukustani löytyi mandariineja sekä veriappelsiineja edelleen. Yön aikana oli noussut tuuli ja nyt jos pääsisin jossain rannalle, siellä olisi melkoiset aallot. Toiveeni toteutui seuraavan uimarannalle vievän risteyksen kohdalla kun käännyn siitä rantaan. Sammutin LT:n merenrantaan valtavien aaltojen jylistessä taustalla. Ja kun kaivelin kamerani esille, alkoi tihkusade, joka piirsi taivaalle, alppi-valkoisen LT:n yläpuolelle upeaakin upeamman sateenkaaren. Tulikohan tässä matkani upeimmat rantakuvat?
Santiago De Compostela ja 30%:n nousu
Santiago De Compostelan, tuon paljolti kerrotun ja jo keskiajalta tutun ja 800km:n pituisen pyhiinvaellusreitin maalipaikan, kiersin länsirantaa ajellen. Mainittakoon että tuon pyhiinvaellusreitin ajoreittini ylittäviä polkuja sekä reitin opastauluja näin useaan eri otteeseen jo Jaca:n kaupungista.lähtien. Tie AC-550 oli rantoja seuraavana upea ajettava ja esimerkiksi eräs kohta tiestä oli jyrkin mitä koskaan olen ajanut. Nähtävyys nimeltä Mirador Del Ezaro, joka sijaitsee vuoren laella, mutta kuitenkin meren rannalla, sen tien jyrkkyys oli peräti 30%! Kyllä, luit aivan oikein. Piti oikein jyrkästä noususta varoittava liikennemerkkikin kuvata kun aikaisemmat alppitiet ovat olleet vain 20%:n luokkaa. Mielessäni kävi jo hetken epäusko, josko LT:n takarengas alkaisi massiivisen painon alla luistaa, etenkin kun eräs tiukka kurvi oli vuoripurosta aivan märkänä. Onneksi ei kuitenkaan, ja kun tie oli asfalttia ylös asti, niin selvisin sitten tuostakin. Ylhäällä oli sitten tuo outo nähtävyys. Hiidenkirnuja kallion laella, eli jossain vaiheessa tämä vuoren laki oli ollut alhaalla, veden valtaamana ja sen virratessa samalla pyörittäessä pienempiä kiviä.
Miramar Hotel, oli hotelleista parhain koko matkallani. Sen löysin Bayonan vierestä muutama kymmenen kilometriä Vigosta etelään, läheltä Portugalin rajaa. Hotellista oli matkaa playa Américan rantaan vain n 100m ja ranta oli upea kuin mikä! Rantahotellin hinta 40 € ( **** ), ei ollut paha kun käytössäni oli kaikki palvelut sekä runsas aamiainen runsaine hedelmineen. Paikan nimi oli Americas ja nimi johtunee siitä kun se seuraava ranta vastapäätä olisikin sitten Amerikka. Tein nyt pienen kurssinmuutoksen matkaani, nimittäin Portugalin tai sen rajan ylittämisen jälkeen, Portugali kun oli tuttu useiden maksullisten teiden johdosta ja niinpä päätin että heti rajan jälkeen jatkaisin itään, Zamoraan. Hiljaisen tihkusateen saattelemana saavuinkin ennen pimeän tuloa Ricobayohon ja etsin tuosta kylästä, joka nimensä lisäksi muistutti myös olemukseltaan, lähes aitoa lännen kylää. Huonehintakin oli kuin lännessä, eli vain 15 € vaikka huone sisälsi suihkun, wc:n sekä tv:n. Ratsuni jätin hotellin, tai sanotaanko, saluunan ovien eteen mutta se ei kuulemma ollut ongelma. Täällä kun kaikki hevos- ja mp-varkaat hirtettäisiin, aivan kuten lännessä oli ennenkin tapana, näin minulle ainakin kerrottiin. Pasta-annoksen hinta, juominen ja leipineen oli huimaavat 5 €, joten mikäs tässä olikaan enää ollessa, käydessäni pehmeälle sängylle nukkumaan kun olin kuulevinani kadulta kavioiden kopsetta. Aamu tuli jälleen aurinkoisena ja jatkoin nopeaa siirtymistä isoimmille teille. Pian tulin nopeammalle autovialle joka vei minut Salamancaan josta edelleen Caceresin kautta Méridaan joka olikin varsin mielenkiintoinen kaupunki. Mérida nimittäin on vanha roomalaisten rakentama, gladiaattoreiden kaupunki jossa tietenkin oli amfiteatterin sekä akveductien ohella runsaasti pylvästemppeleitä sekä mm gladiaattoreiden taisteluareena. Olette kaiketi ihmetelleet miksi kukaan halusi muinoin tapella toisiaan vastaan oman henkensä kaupalla ja vieläpä yleisön edessä? Mikä pakotti ihmisiä moiseen? No tietenkin se oli raha. Kun esimerkiksi perussotilas, legioonalainen, ansaitsi vuoden palveluksesta 375 sesteriä sai gladiaattori yhdestä taistelusta 1000-5000 sesteriä! Ja jos tappeluissa pärjäsi 5 vuotta, niin palkinnoksi sai vapauden puumiekan kera. Tuolta ajalta on kaivettu esiin sekä entisöity runsaasti rakennelmia joista osan päälle oli nyt rakennettu museo. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka tuo museo jossa oli esillä eri hallitsija-aikakaudelta mm rahoja, kulta- ja koriste-esineitä, patsaita, öljylamppuja, jne. Kuinka upeita lasiesineitä oli jo tuolloin käytössä, sitä ei voi kuin ihmetellä! Méridan, tuon vanhan kaupungin keskustan hostalin ( * ), huoneen hinta oli 25 € ilman aamupalaa. Valinta oli helppo etenkin kun tuolla riitti nähtävää ja katseltavaa koko iltapäiväksi ja illaksi. Aikainen herätys ja käynnistin LT:n kadun varrelta kohti etelän Sévillaa. Nyt kuitenkin kiertäisin Sévillan mikäli mahdollista koska tuo kaupunki oli tullut aiemmin tutuksi. Vaan ei se mennytkään kuten olin suunnitellut, eli kaupungin läpi vievä 3 kaistainen autovia kun menee suoraan ja vain, koko kaupungin läpi. Mutta vaikka liikennettä oli paljon, pysyivät ajonopeudet kohtuullisen nopeana, mukaan lukien sen valtavan sillan ylitys jonka päältä koko Sévilla näkyi todella upeasti. Pysähdyin eräälle huoltoaseman pihaan syömään loput mandariinimiehen makeat hedelmät kun samalla seurasin poliisiauton sinivaloja sekä huutavia sireenejä. Olivat näemmä menossa vauhdilla etelään hekin. Kohta meni jo toinen, ja syötyäni loputkin hedelmät puin kypärän päähän ja lähdin heidän perään. Ihmettelin pian kun pitkään aikaan ei tullut auton autoa vastaan vaikka liikennevirta oli aikaisemmin melkoinen? Syy selvisi pian kun saavuin erään mutkan jälkeen suoralle. Näin siellä melkoisen autojonon jossa muutamat autot alkoivat tekemään u-käännöksiä? Tie oli siis edessä poikki? En jäänyt yhäti kasvavaan autojonoon vaan ohittelin pitkän jonon verkalleen ja ajoin aivan kärkeen. Onnettomuus! Tähänkö matkanteko nyt keskeytyi? Onko mitään kiertotietä vai pitikö tähän jäädä useaksi tunniksi odottamaan raivaustöitä? Huomasin edessäni rekkaan törmänneen henkilöauton joka oli edelleen puristuksissa rekan nokan sekä kaiteen välissä. Auto oli kuitenkin tyhjä, joten ilmeisesti kukaan ei tuossa autossa loukkaantunut? Tauolla ohitseni ajaneet poliisiautot olivat nyt tässä ohjaamassa liikennettä, eikä aikaakaan kun he viittoilivat minua lähtemään kamerani kanssa pois paikalta? Jalkauduin ja kiersin rekan sivulle ja taakse nähdäkseni josko pääsisin rekan takaa jatkamaan matkaani, kun samalla näin keskellä tietä romuttuneen toisen henkilöauton ja skootterin sekä rekan pirstoutuneita osia iskunvaimentimia yms. roinaa.
Onnettomuus johtui näemmä henkilöauton ja skootterin törmäyksestä rekkaan ja väistön seurauksena rekka oli törmännyt myös tähän toiseen henkilöautoon. Poliisi tuli vauhkona uudelleen käskemään kääntymään ympäri ja palaamaan tulosuuntaan. Kuulin taivaalta ambulanssikopterin äänen, eli uhreja tultiin noutamaan paikalta tai ainakin lääkäriä tuotiin paikalle. Palasin pyörälleni ja starttasin nopeasti ympäri etsimään kiertotietä etelään. Muutaman kilometrin päästä sellainen löytyikin kun seurasin hitaasti matelevaa autojonoa edelleen erään pienen kylän keskustaa kohdin. Onneksi koko onnettomuus hässäkkään ei mennyt kuin kolme varttia ja olin jälleen alkuperäisellä etelään johtavalla päätiellä. Käännyin autovialta tielle A-371 josta pääsisin Zaharaan, tuonne valkoiseen vanhaan ja pieneen kylään, linnavuoren juurelle josta alkaa mielestäni ehkäpä se Andalucian upein mutkatie, CA-531. Tältä tieltä ei mutkia eikä korkeuseroja puutu mutta kaiteita kylläkin. Mutta ensin piti kavuta ja hiukan myös könytä Zaharan kylässä kun yritin kiivetä tuolle korkealle linnavuorelle josta koko tienoo tekojärvineen näkyisi taatusti upeasti. Koetin ensin vuoren takapuolelta löytää polkuja vuoren rinteelle ja sieltä edelleen ylös linnaan mutta turhaan. Sitten kun aikani kömmin, kapusin ja tahrasin savikossa sekä muutamassa piikkipensaissa ajokenkäni sekä pukuni, totesin, ettei vuorelle eikä linnaan päässyt kuin kylästä käsin. Löysin lopulta vanhoilta kapeilta kivipäällysteisiltä kujilta ajotien linnan rappusten juurelle. Olipas urakka, mutta nyt pääsin ulkoilupolkua ja rappusia pitkin ylös vuorelle josta avautuikin upeat maisemat. Alkoi tuulemaan ja jyrähti salama! Ukkonen tuli varoittamatta ja nyt olisi palattava nopeasti alas ennen kuin kastuisin vaikka Gore-tex. suojaakin, pääni oli kuitenkin suojaamaton ja vesi menisi kauluksesta sisälle. Pyörälle päästyäni sade oli tipotiessään ja aurinko paistoi jälleen kuin ei mitään.
Nyt lähdin ylös kohti ajonautintoa. Tien A-371 olin löytänyt jo pari vuotta sitten mutta nyt ajaisin sen pariin kertaan edestakaisin. Ilta tosin oli jo tulossa eikä majapaikasta ollut varmuutta saisinko sen edestä, Grazaleman kylästä. Pysähtelin sekä kuvaamaan että ajelin kypäräkameravideota tallettaen parhaimmat kohdat pariinkin kertaan, kunnes jatkoin ylös Puerto de Las Palomasin huipulle (1357m). Sitten kiihdytin vuoren toiselle puolelle alamäkeen ja edelleen Grazalemaan.
Kylään saavuttuani tuli jälleen sade ja laitoin LT:n parkkiin kysyäkseni hotellien hintoja. Tien molemmin puolin oli hotellit ( *** ), mutta hinta ei ollut kohdallaan laatuun nähden. Sitten sain eräältä kadulla vastaantulevalta Senóritalta vinkin: edullinen hostal löytyisi kulman takaa ja olihan
se siellä vaikka heti ei pääovea muista rähjistä erottanut. Vanha hostal oli hyväkuntoinen ja todella edullinen, eli vaivaiset 15 € ( * ). Peräti kahden hengen huone josta tosin puuttui tv, wc ja suihku, mutta ne löytyivät käytävältä. Puutteiden sijaan pääsin käyttämään nettiä edulliseen 20sentin tuntihintaan joten sain päivitettyä jälleen myös reissu blogini. LT jäi kadun varteen suoraan huoneen ikkunani alle.
Final day, kisaa ja suljettuja teitä
Aamuaurinko paistoi ja viimeinen ajopäivä oli jäljellä. Ajofiilikseni oli korkealla, etenkin kun vielä saisin ajella Gibraltarille vaikka se itsessään ei tarjoaisi mitään uutta, mutta se reitti sinne, täältä vuoristosta ajaisin ennen ajamatonta, eli ”vihreätä”- reittiä. Tullessani Ubriquehen tankkaamaan oli huoltamon pihalla parikymmentä tummaa Manuelia ja Jósea valmiina sunnuntaiajelulle pyörien edustaessa kaikkia malleja laidasta laitaan, lähinnä kuitenkin customeista isoihin VN:iin, vaikka oli siellä muutama Ducatikin mukana. Kaikki pukivat ajovarusteensa päälle, alkoi hirmuinen papatus ja murina, ja minä liityn tietysti joukkoon tummaan mukaan. Vaikka LT:ni olisi raskas ohjattava tulevaan ajoon, en voisi olla muita huonompi koska osalla pyöristä oli myös kyytiläinen mukana. Startattiin loputkin pyörät ja vuoron perään, oikealta tai vasemmalta porukka lähti kiihdyttämään suuntanaan tietenkin ”ihan se ja sama”, kunhan vain edessä olisi tiukkaa mutkaa ja mäkeä. Lähdin viimeisten joukossa matkaan, kuviteltu ”sport -mode” päällä. Käynnistin kypäräkamerani tietäen saavani viimeinkin upeita ajofiilisvideoita sekä tiukkoja ohituksia. Peileistä seurasin kuinka 4- 5 pyörää jäikin jälkeeni, mutta ei aikaakaan kun ne vuoron perään olivat kannassani ja kohta jo vilkku välkkyen vuoroin painelivat ohitseni vaikka itsekkään en hiljaa ajanut!
Uskomatonta vauhtia tien laatuun ja sen kapeuteen nähden mentiin! En voinut muuta todeta, kun vaihdoin jälleen kolmoselle ja jalkatapit raapi asfalttia vuoroin oikealla, vasemmalla, oikealla, vaihto neloselle, alas kolmoselle ja jarrutus kun jo taas raapii! Ei voi mitään, olen nopeasti viimeinen ja kun erään mutkan jälkeen tien reunalle ilmestyi vapaana hortoileva härkälauma, jarrutin voimalla ABS:ien nykiessä ja jäin parkkiin kuvaamaan noita otuksia. Niin ja arvatkaapa oliko kypäräkamerani akku tyhjennyt juuri ennen kuin starttasimme tähän ”kisa-ajoon”! Kun pääsin tien CA- 8201, ( Jimena ), alkuun tuli tiellä puomi ja punakeltainen varoituskyltti vastaan: ”Atencia Carretera Cortada” : Kysyin paikalliselta mp-Jóselta tuon merkitystä niin sain vastaukseksi että tie oli sateiden vuoksi mennyt yöllä poikki! Hetkisen vielä epäiltyäni läpiajoa kaveri kävi vielä kysymässä tarkennusta viereisestä ravintolasta joka vahvisti merkin tiedot: läpi ei päässyt edes mp:llä. No nyt ei auttanut kuin kääntyä takaisin kohti Rondaa ja sittemmin Fuengirolaan. Algeciras jäisi nyt väliin mutta ei tuo nyt niin harmittanut koska olihan Ronda- San Pedro tie se kaikkien eniten suosittu ja ihailtu, todella nopeaan ajoon käytetty Andalucian mutkatie jota käyttävät mm useat mp-lehdet testi- ja koeajoja tehdessään. Rondasta ulospäin ajettaessa ajonopeudet kohoavat huomaamatta helposti kaarteiden suurien säteiden sekä petollisen alamäen takia, mutta onneksi tuolle tielle on tehty kallistukset sitä varten kuin jollain radalla ikään.
Mission accomplished
Selvisin lumisesta ja talvisesta Salzburgista etelän lämpöön yli 5000km ilman läheltä piti tilanteita saati vahinkoja. Tosin luminen ”Norge”-niminen paikka meinasi yllättää, ja vieläpä Garda-järven rannalla mutta selvisin siitäkin. Tapasin ystävälliset Suomalaiset majatalon omistajat Italiassa ja näin Casino-pelaamisen mallia Monacossa. Upeinta oli kuitenkin Pýreneiden pitkittäisajo, etenkin Pico de Europa:n ympäristö kanjoneineen. Itse pyöräkauppa oli tarkasti suunniteltuna helppo toteuttaa ja mikä parasta, kaverini sai haluamansa ja erikoisen alppi-valkoisen LT:n ja oli tyytyväinen ajaessaan sitä Suomeen myöhemmin kesäkuussa. Espanjan maasta löytyy niin syheröä kuin autobaanaa loputtomiin ja tämän reissun jälkeen, omalta osaltani alppiteiden arvo putosikin aika tavalla, kun taas leppoisten mandariinimyyjien arvostus vastaavasti nousi ja pelkkä muisto hymyilyttää yhä edelleen.
.....