Terveppä vaan kaikille. Eka posti foorumiin lähtee tästä. Ideana on pitää tässä blogin tyylistä päiväkirjaa siitä miten meikäläisen moottoripyöräharrastus ottaa ensimmäisiä vauvan-askeliaan ja toivottavasti kehittyy ajopäiväkirjaksi aikanaan...
(Jos ihmettelet miksen perusta ihan oikeaa blogia niin meikäläisen ATK-taidot rajoittuu tähän foorumille kirjoitteluun. Ei siitä enempää.)
Eli tilanne on se että moottoripyörästä olen haaveillut siitä lähtien kun 18 vuotta täytin. Eri elämäntilanteista johtuen todellisia mahdollisuuksia kortin ja pyörän hankintaan ei tätä ennen ole ollut joten henkilöauto on ollut nyt 8 vuoden ajan ainoa kulkupeli. Metriäkään en ole koskaan mopolla tai muullakaan motoroidulla kaksipyöräisellä ajanut joten aika alkutekijöissä tässä ollaan. Nyt sitten kun taloudellinen tilanne sen vihdoin sallii niin sain viimeviikolla varattua paikan autokoulusta ja kurssi alkaa tämän kuun lopulla. Kyseessä siis tuo kortin korotus B->AB ja hintaa tulee 740e+poliisien pullarahat.
Kuten jo aiemmin mainittu niin mitään ajokokemusta moottoripyörästä ei ole. Ikäni oon pelannut fillarien kanssa, pienenä crossipyörällä, teinivuodet maastofillarilla ja viimeiset vuodet DH:lla rämistellessä, joten pystyssä pysyn mutta siihen se sitten jää... Takana on 0 kolaria/onnettomuutta autolla ja ajotyyli on ylipäätänsä ehkä aavistuksen verran rauhallisempi ja maltillisempi kuin yleensä ikäluokkani perus-kuskeilla joten uskoisin moottoripyörän kanssa pärjääväni liikenteessä mitä tulee yleisiin liikennesääntöihin. Asia mikä ehkä tällähetkellä jännittää eniten on hallinta-laitteiden opettelu ja hidas-ajo, mut kai se siitä... pikkuhiljaa
Ajovarusteitakin on tullut tutkittua. Takki, housut, kypärä, hanskat. Siinä ne ensimmäisenä hankittavat kamat. Kenkiä en ainakaan heti ole hankkimassa koska luulisin noiden mun nykyisten "talvikenkien" sopivan hyvin tarkoitukseen. Eräällä saitilla oli fiksu toteamus ajovarusteista: "Ajovarusteiden perimäinen tarkoitus on suojata kuljettajaa onnettomuustilanteessa, joten on fiksumpaa hankkia kunnon varusteet ja säästää pyörän hankinnassa kuin toisin päin."
Olen tässä myös miettinyt talvisäilytyspaikkaa. Ensimmäinen ajatus (johtuen pääosin tästä ylitsevuotavasta innostuksesta) oli että tuon pyörän kotiin talveksi (asunnossa on yksi täysin tyhjä, käyttämätön huone jossa pyörää olis kiva näpräillä talvi-iltoina) mutta muutaman yksinkertaisen mittauksen jälkeen totesin että eihän se s**tana mahdu tohon hissiin ja en kyllä rupea sitä rappusia pitkin raahaamaan
Taloyhtiöltä voi vuokrata lämpimän paikan parkkiluolasta joka on lukittu ja vartioitu joten sinne sen varmaan rahtaan. Hinta on 43e/kk ja kysyin voiko ruutuun ängetä useamman pyörän ja on kuulemma ihan OK joten ajattelin etsiä toisen motoristin tästä alueelta jonka kanssa laittaa maksu puoliksi.
Viimeisenä se pyörä. Aluksi tutkin aika paljon noita myyntipalstoja ja pikkuhiljaa silmä alkoi tottua yhteen tiettyyn pyörään. Näille makuasioille kun ei voi mitään niin nyt sitten päätös on jo tehty. Minun ensimmäinen moottoripyörä tulee olemaan Honda CBR 1100xx... Tiedän, tiedän... mahdollisesti jokseenkin idioottimainen ratkaisu. Satuin kertomaan tästä päätöksestä kaverille jolla on jo muutamia vuosia pyörä-kokemusta takana ja joka tietää omat kokemukseni prätkistä... Kaveri totesi että: "homma on vähän sama kuin haluisit opetella uimaan ja ensimmäisenä harjoituksena hyppäät laivasta keskellä merta..."
Tähän päätökseen vaikuttaa tietyt asiat mitä vaadin pyörältä:
-Ensinnäkin mitä haluan tehdä moottoripyörällä? Mua ei niinkään kiinnosta revittely/temppuilu/kikkailu/kisaaminen. Haluan pyörän jolla on kiva ajaa. Haluan ajella pitkin suomea, motarilla kesäiltana, pikkuteitä peltojen keskellä kesäaamuna kun aurinko nousee.
-Haluan pyörän jonka kone kestää kilometrejä. Pyörän jonka moottori ei vedä viimeisiä kun mittarissa on 50k.
-Haluan pyörän joka on mukava ajaa 120km/h, eli painava, pitkähkö, vakaa.
-Haluan pyörän josta tiedän että JOS suorituskykyä tarvitaan esim. ohituksissa niin sitä kyllä löytyy
-Ja viimeisenä sen pitää miellyttää silmää ja jostain syystä juuri tämä pyörä istuu silmään kuin viikon vanhat kalsarit jalkaan.
Vakuutustarjouksen hain jo Pohjolasta, ja kaikkien keksittämisasiakasalennusten sun muiden laskujen jälkeen summaksi tulee pyöreät 1300e/v.
Eipä tässä nyt muuta, johan siinä tuli joristua. Päivittelen kirjoitusta aina kun jotain uutta tulee eteen.
MIKSEI OO JO KESÄ!!!