Nyt on tullut monelta taholta ja eri taustalla ihan merkittävä määrä
"muuttuvia tekijöijä" renkaista-ajosuorituksesta-ajoympäristöstä-olosuhteista

.
Vaikka ilmaisu "muuttuvat tekijät" vaikuttaakin hieman koomiselta jos "tikipoksin metsästys"
hiipii jostain mieleen, kyse on kuitenkin varsin merkittävästä määrästä "vaikuttavia tekijöitä",
jotka ovat ihan konkreettisia ja jotka osittain vielä kertautuvat sopivissa yhdistelmissä.
Nyt saattaa monelle alkaa hieman avautumaan miksi ihan jo kisatouhujen alkurappusilta saakka
"rengas ja sen toimivuus" on niin ylivoimaisen tärkeä ja samalla "vaikea" asia.
Mitä korkemmalle tasolle kiivetään, sen vähemmän voidaan itse asiassa enää "hanskalla paikata".
Kun vielä rengas/alusta muodostavat toisistaan riippuvaisen/toisiaan tukevan yhtälön.....

.
"Renkaat ei toimi"..... lausahdus sisältää kohtalaisen paljon.... niitä muuttujia.
Omasta puolesta olen aina eri yhteyksissä seurannut mielenkiinnolla niin kansallisen kuin
erityisesti kansainvälisen tason "kärjen" taustoja/suorituksia asvaltilla.... eri lajeissa.
Kaikilla sattuu lipsahduksia monista eri syistä, mutta jostain vaan tulee vaikutelma, erityisesti
kaksipyöräisten puolella, että kuskit joilla löytyy taustaa "huonolla pidolla ajosta ja kilpailemisesta",
omaavat selkeästi paremman "tuntuman" siitä renkaan ja alustan välistä.
"Sporakuskikin" voi vetää helvetin kovaa, mutta mutta.....
Oli niin tai näin, pito mikä ja millainen tahansa, "TUNTUMA" on asia jota ilman joko "selviytyminen"
tai "menestyminen" tahdo koskaan saavuttaa riittävän hyvää.... jatkuvaa tasoa.
"Tuntumaa" taas on vaikea hakea ja löytää ilman edellytyksiä "suhteuttaa asioita ja niitä muuttuvia tekijöitä"
riittävällä teoriatiedolla. Muutoin homma on lottoamista roiskimalla ja lopputuloksen sen mukaisia.
Vaikka "tekniikka, ajotekniikka mukaanlukien, olisi kuinka hyvin hallussa, niiden "ulosmittaaminen"
maksimaalisesti.... turvallisuuden tai nopeuden muodossa ei oikein tahdo onnistua........
jos homma on kuin silittäisi kissaa lapasella sisustetulla hitsausrukkasella

.
Sen "tuntuman" hakeminen ja opettelu ei ole turhaa tai tarpeetonta kaiken muun ohessa.....
eikä varsinkaan ihan tavan pulliaisen normiajoissa vaikka vaan yleisillä laduilla!
Sillä "tuntumalla" nimittäin huomaa ihan itse..... vaikka sen, koska tavallinen sport-tourinkikumi alkaa
olla suorituskykynsä rajoilla.... johon se ei todellakaan humpsahda ihan yllättäen, silmänräpäyksessä ja
muutaman kymmenen metrin matkalla.... kuten usein halutaan uskoa tai annetaan ymmärtää.
Eli kyse on paremminkin omasta "puutteellisuudesta" hahmottaa vermeiden mahdollistamat
puitteet ja siihen päälle usein fataalisti konkretisoituvasta.... sen kuuluisan tuntuman puutteesta.....
kuin "ihan paskoista ja vääristä vermeistä".