• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Alastaro 10.6 - 11.6.2015 (ke-to)

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja pupu
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Eikä se kierrosaikakaan aina ole kokototuus.

Täpärän ohituksen syy pannaan helposti ohittajan vastuulle. Mutta välillä se kyllä saa alkunsa siitä että tällaisen suorat täysillä ja mutkat taluttaen tyypin taakse alkaa kertymään jonoa. Aina kaveri ei tajua päästää ohi vaan alkaa yrittää kiskoa kaulaa sillä ainoalla aseella, eli ajaa suorat vieläkin kovempaa. Kasvaneesta suoranopeudesta tulee se ikävä seuraus, että myös jarrutus alkaa aikaisemmin kuin edellisellä kierroksella. Näin se kaveri tulee sieltä sitten ennen mutkaa oikeasti peräedellä vastaan. Tällöin kakkos/kolmospyörän lienee turvallisempaa puikata ohi kuin saada nelonen ja vitonen omaan takalaatikkoon?
 
wanico sanoi:

Tuollaisessa tilanteessa ainut oikea toimintamalli letkassa tokana olevalle on koukata varikon kautta. Portilla tai setin jälkeen sitten käy vinkkaamassa porttivahdille/järkkäreille ryhmään sopimattomasta ajotavasta. Tällöin ko. kuljettajan ajotyyliin voidaan järkkäreiden puolesta puuttua.

Näissä tilanteissa pitää muistaa se, että vastuu on aina ohittajalla, koska se edellä menevä ei välttämättä edes tiedä, että takana olisi joku tulossa ohi. Ei siis ole mitään järkeä alkaa aiheuttamaan ohittajana vaaratilanteita kun ongelma on noinkin helposti ratkaistavissa.

Ystävällisin terveisin
Koulutusvastaava
MotOrg Ry
 
Itse ajan korvatulpat päässä, harvoin joku ajaa niin lähellä takana että sen kuulisi, en tiedä kuulisko ilman tulppiakaan. Taakse kuikuilu nyt ei oikein tule kysymykseen. Ainoat paikat on ennen kahvilan mutkaa, palmasin avaus jossa kuulohavaintojen perusteella olen arvannut jonkun olevan puskurissa.
Suorat täysillä tyypeistä, jokaisella varmaan on oma käsityksensä siitä kovaa ajosta mutkissa, vaikea sitä on itse täysin hahmottaa. Isoilla matkapyörillä tuota olen havainnut haitaksi asti, loput sitten menee jokaisen henkilökohtaiseen taitotasoon osaa yhden mutkan toinen taas ottaa varovaisemmin. Lippumiehiltä periaateessa olis mahdollista saada infoa milloin siellä takana on koko ryhmä, tämä idea kaatunee taas omaan mahdottomuuteensa koska...
 
GuessWho sanoi:
Aina yhtä sykkivä aihe. Näissä on nyt hyvä muistaa myös että se mikä toiselle on ihan normiohitus, voi toisesta tuntua riskiohitukselta. Joihinkin riskiohituksiin on myös "syyllinen" ohitettava, eikä ohittaja. Vaikka kuinka toitotettaisiin että ohittajalla on aina vastuu.

Omakohtainen kokemus motoparkin keskiryhmästä. Lähtösuoran shikaanissa tuli joku säätöjään testaava kisaheebo ohi niin että meinas pärähtää paskat housuun, siis ihan vaan perussäikähdyksestä. Varikolla kun kaverin kanssa asiaa naureskeltiin, totesi tuo ettei siinä ollut mitään riskiä kun näki jo muutaman mutkan ajan että mun ajolinjat pitää. Ja kyllä, itsekin totesin ettei siinä kummempaa riskiä ollut mutta pulssin se sai mukavasti pilviin :grin:

Olen kanssa saanut pari kertaa kokea tuon paskat housuun ohituksen. En käynyt varikolla kysymässä että luottiko kaveri minun ajolinjaan, vai halusiko vaan lesoilla.

Mutta säikähdyksen jälkeen se antaa puhtia omaan harjoitteluun, kun näkee, että jarrun voi aloittaa metritolkulla myöhemmin ja mutkankin selviää melkein tuplanopeudella. Siitä vaan leuka rintaan ja perään.
 
Taakse ei saa tosiaan kuunnella tai katsella, koska silloin tulee taas tuo GuessWhon mainittema tilanne että aletaan väistelemään. Mutta se on tosiaan käytännön tasolla vähän vaikea määritellä mikä on suoralla luukuttamista ja mikä ei.
 
wanico sanoi:
Olen kanssa saanut pari kertaa kokea tuon paskat housuun ohituksen. En käynyt varikolla kysymässä että luottiko kaveri minun ajolinjaan, vai halusiko vaan lesoilla.

Mutta säikähdyksen jälkeen se antaa puhtia omaan harjoitteluun, kun näkee, että jarrun voi aloittaa metritolkulla myöhemmin ja mutkankin selviää melkein tuplanopeudella. Siitä vaan leuka rintaan ja perään.

Jos väkisellä aletaan rutistamaan oman mukavuusalueen ulkopuolella niin huonosti käy. Mp radan puolelta löytyy treadi jossa eräs Suomen kärkikuskeista jakaa näkemyksiään siitä miten vauhtia aletaan kasvattamaan. Anteeksi mainostus.

edit mp-rata korjattu
 
Nitrous sanoi:
Tuollaisessa tilanteessa ainut oikea toimintamalli letkassa tokana olevalle on koukata varikon kautta. Portilla tai setin jälkeen sitten käy vinkkaamassa porttivahdille/järkkäreille ryhmään sopimattomasta ajotavasta. Tällöin ko. kuljettajan ajotyyliin voidaan järkkäreiden puolesta puuttua.

Näissä tilanteissa pitää muistaa se, että vastuu on aina ohittajalla, koska se edellä menevä ei välttämättä edes tiedä, että takana olisi joku tulossa ohi. Ei siis ole mitään järkeä alkaa aiheuttamaan ohittajana vaaratilanteita kun ongelma on noinkin helposti ratkaistavissa.

Ystävällisin terveisin
Koulutusvastaava
MotOrg Ry

Juu, näinhän sitä pyritäänkin toimimaan. Mutta aina se ei ole mahdollista. Kun yleensä se piikkipaikalla olija huomaa kahvilanmutkassa, että hups perässä on letka. Sitten se lähtee ku NATOn ohjus sinne pääsuoralle. Kukaan perässätulija ei tajua taittaa varikolle, kun kaikki luulee että sehän parantaa ku sika juoksuaan. Todellisuudessa piikkipaikan pitäjä ajaa siinä vaiheessa aivan taitojensa äärirajoilla. Sitten käy niin, että se jännäkakka lisää painetta siellä ennen palmasia ja ohjelma takana tulevilla alkaa.

Ei niistä perässä ajavista kukaan mennyt sinne tahallaan hetsaamaan, ne luki tilanteen väärin ja luuli että mutkataluttaja pääsuoralla osasi oikeasti kiristää vauhtia omalla mukavuusalueella.

Tuo mukavuusalueella ajaminen kun tuntuu olevan hemmetin vaikeaa. Mutta toisaalta siksi me ja Skotit olemme pärjänneet mötörsportissa paremmin ku Venäjä, Afrikka ja Intia. Vaikka niitä on vähän enemmän ku meitä.
 
wanico sanoi:
Juu, näinhän sitä pyritäänkin toimimaan. Mutta aina se ei ole mahdollista. Kun yleensä se piikkipaikalla olija huomaa kahvilanmutkassa, että hups perässä on letka. Sitten se lähtee ku NATOn ohjus sinne pääsuoralle. Kukaan perässätulija ei tajua taittaa varikolle, kun kaikki luulee että sehän parantaa ku sika juoksuaan. Todellisuudessa piikkipaikanpitäjä ajaa siinä vaiheessa aivan taitojensa äärirajoilla. Sitten käy niin, että se jännäkakka lisää painetta siellä ennen palmasia ja ohjelma takana tulevilla alkaa.

Ei niistä perässä ajavista kukaan mennyt sinne tahallaan hetsaamaan, ne luki tilanteen väärin ja luuli että mutkataluttaja pääsuoralle osasi oikeasti kiristää vauhtia omalla mukavuusalueella.

Tuo mukavuusalueella ajaminen kun tuntuu olevan hemmetin vaikeaa. Mutta toisaalta siksi me ja Skotit on pärjänneet mötörsportissa paremmin ku Venäjä, Afrikka ja Intia. Vaikka niitä on vähän enemmän ku meitä.

Tässä vielä toinen vinkki kaikille vähemmän rataa ajaneille: Käytännössä aina jos saat hitaamman kuskin kiinni, ei sen kuskin vauhti merkittävästi siitä muutu seuraavallakaan kierroksella. Eli ei kukaan opi suoran alussa rullan aukaisemalla ajamaan sitä seuraavaa mutkaa yhtään sen paremmin kuin suoraa edellistävääkään mutkaa, vaan todennäköisesti se seuraava mutka menee vielä huonommin kun kova suoranopeus vaikeuttaa mutkan arviointia. Eli se hitaampi kuski on hitaampi myös seuraavalla kierroksella ja jos näyttää, ettei ohitse turvallisesti pääse radalla, kannattaa tosiaan koukata sieltä varikon kautta etsimään vapaa rako radalta.
 
Sippe sanoi:
Jos väkisellä aletaan rutistamaan oman mukavuusalueen ulkopuolella niin huonosti käy. Mp radan puolelta löytyy treadi jossa eräs Suomen kärkikuskeista jakaa näkemyksiään siitä miten vauhtia aletaan kasvattamaan. Anteeksi mainostus.

edit mp-rata korjattu

Kannattaa huomata, että Wehnän neuvot tuolla mp-radalla on suunnattu kokeneemmille kuskeille. Jos niitä lähtee soveltamaan sellaisenaan hitaassa tai keskiryhmässä, päätyy aika helposti katolleen, koska Wehnän oppien vaatima ajotekniikan perusta ei ole vielä kunnossa.
 
Ajolinjojen yhdenmukaisuus nyt taisi tuollakin olla se avainasia, takajarrun käyttö mutkaan tulossa ehkä ei kovinkaan suotavaa, jos nyt olivat samassa treadissa. Muuten luonnollisesti ajetaan hitaassa kuten ajotaito II opetetaan :;):
 
Morjesta,
Oisko vielä lippuja jäljellä vai enään vaan huutelemalla mahdollista saada?
Olisi kiinnostusta hitaaseen ryhmään, jos ajotaito 2. vielä tilaa jäljellä. Muuten lippua keskihitaaseen.
Lippua siis huomiselle 10.6 keskiviikko päivälle.
 
On niissä Wehnän opeissa paljon sellaistakin, joka toimii myös hitaassa ryhmässä, mutta aika helposti tulee myös väärinymmärryksiä jos ei tiedä mitä tekstillä tarkoitetaan.
 
Triumph675 sanoi:

Kaikkiin ryhmiin (ja myös Ajotaito II:een) on edelleen tilaa ja lippuja saa ostettua paikan päältä. Järkkäreillä pitäisi olla mukana korttimaksupääte, mutta varmuudeksi kannattaa varata lipun hinta käteisenä mukaan.
 
Selvä. Kiitoksia tästä tiedosta.:) Kestääkö ajotaito 2. koulutus myös koko päivän? Voiko osallistua vaikka joutuisi lähtemään 3-4 välillä?
 
Viimeksi muokattu:
Triumph675 sanoi:
Morjesta,
Oisko vielä lippuja jäljellä vai enään vaan huutelemalla mahdollista saada?
Olisi kiinnostusta hitaaseen ryhmään, jos ajotaito 2. vielä tilaa jäljellä. Muuten lippua keskihitaaseen.
Lippua siis huomiselle 10.6 keskiviikko päivälle.

Ja liputusvuoro keskihitaaseen ei kelpaa?
 
Nitrous sanoi:
On niissä Wehnän opeissa paljon sellaistakin, joka toimii myös hitaassa ryhmässä, mutta aika helposti tulee myös väärinymmärryksiä jos ei tiedä mitä tekstillä tarkoitetaan.

Sieltä kun porukka poimis ajatuksen pudottaa vauhtia sen verran että ajolinja alkaa osumaan, niin nopeessa ryhmässäkin alkais olla ruuhkaa...
 
Pitkiss sanoi:
Tässä ketjussa ei näkynyt tuota ratajärkkäreiden muistutusta muistaa ilmoittaa lippuvaihdoksista järkkäreiden sähköpostiin.

Niin kai tästä pitää aina jankata :shoot:

Eli kun myyt lippusi, liputusvuorosi niin kerro kuka myy, nikki ja nimi millä se on lippu kaupasta ostettu!
Sekä tämän lisäks viellä mikä ryhmä! ja kelle se lippu/liputusvuoro on myyty!

Ei tälläsiä:
myin ostokseni nro: 666 jolleki tyypille
terv: Irmeli

edit:
ja myykä niit lippuja vain päiville minne olette lipun oikeasti ostaneet, ei sellaselle mille vain luulette sen hankkineen!
 
Viimeksi muokattu:
pupu sanoi:
Eli kun myyt lippusi, liputusvuorosi niin kerro kuka myy, nikki ja nimi millä se on lippu kaupasta ostettu!
Sekä tämän lisäks viellä mikä ryhmä! ja kelle se lippu/liputusvuoro on myyty!
Sekä oletko jäsen ja onko ostaja jäsen vai ei. :häähää:
 
Back
Ylös