Eipä voine välttämättä sanoa, että useaan, mutta kahteen ajoon ko. radalla olen osallistunut (11.7 ja 25.7), joista jälkimmäisellä ongelmia oli. Täply meni toiseksi viimeiseen lokeroon.
Ei kai (?) niinkään niillä, jotka ajoivat ns. omaa ajoa ja ohittivat hitaampia (lue: meikäläistä), mutta siinä tilanteessa melkonen sumppu, kun EAK-kouluttajan takaa jättäytyi ne kolme ihmistä odottamaan, että muu letka pääsi ohi.
Siinä kyllä sai ihan tosissaan katella mihin väliin sitä ittensä tunki takasin sinne jonoon ja vauhti ennen hevosenkenkää laski ihan kävelyksi ja miltei joutui pysähtymään.
Ongelmaahan ei tuolta osin ollut kuin ekassa setissä, tokassa kouluttajan takana ajeli enää kait ihan muutama kuski?
11. päivän seteissä ongelmia ei mielestäni ollut, koska linjoja oli näyttämässä kaksi kouluttajaa ja letka perässä oli silloin lyhyempi eikä paikkoja silloin vissiin edes kauheemmin vaihdeltu.
Nyt häikkää ekan ja kai vähän tokan setinkin aikana aiheutti järjettömän pitkä letka, jonka lyhyiden välimatkojen takia vauhtiakaan ei sitte voinu järin ottaa.
Mut tosiaan aika pieni juttu, kun pääosin kaikki sujui kuitenki ihan sujuvasti ja luullakseni kaikki pääsi ajamaan sitä vauhtia, kuin itse halusivat?
Ja jos mä möhköni kanssa vielä tänä kesänä ehdin paikalle, niin mulle saa sitte tulla ihan suoraan sanomaan, jos oon siinä ohitustilanteessa jotain tötöilly! Pyrin kyllä siinä pääsuoralla ajamaan max. 100km/h mittarin mukaan, joten luulisin, että kaikki ketkä tahtoo, pääsee kyllä ohi.
Mulla kuitenki pääosin erittäin positiiviset kokemukset noista päivistä, ei kai sitä muuten useampaa kertaa paikalle vaivautuis!
Kiitokset vaan EAK:lle, että jaksatte meijän kanssa siellä käkäillä!
E: kävin tota palauteosiota tiiraamassa ja mun nopeus siinä suoralla on siis n. 92km/h mittarivirhe huomioiden. Musta on molemmilla päivillä menny lots of kuljettajia ohitte, joten olisko tuo 90km/h sellanen vauhti, josta pääsee hyvin ja helposti ohi ja ennenkaikkea, ehtii päättää ohituksen hyvissä ajoin ennen seuraavaa mutkaa? Mitä mieltä ohittajat on? Mulle ainaki tossa suoralla riittää vallan hyvin se 90km/h, mitäs sitä suotta siinä kiirehtimään, kun ei muuallakaan vauhti päätä huimaa.
11. päivän ajoissa olisin yhden kerran kääntyny suoraa jonku kuskin päälle, kun tuli niin viime tingassa ohi. Jollen olisi vastoin "sääntöjä" kääntyny kattomaan, ni olis voinu olla hässäkkä valmis.
Eli mä ehdotan, että nykyisen 120km/h kattonopeuden sijasta lasketaan se ohitettavan kattonopeus 90km/h nopeuteen, jolloin luulisi kaikkien halukkaitten ehtivän ohittamaan turvallisesti?
Ja ohitukset vasta tornin mutkan jälkeen, kun itsekin otan siinä linjan ensin sisään ja sitten vasta ulos, vaikken kovaa ajakaan.