Ajaminen kolaroinnin jälkeen

[Feline]

Viime syksynä rysäytin mutkan suoraksi ja ojaan, ensimmäinen vakavampi tapaus kaksipyöräisen kuskina (aiemmin vain paikaltaan/hiljaisesta vauhdista kippaamista). Pari viikkoa kolaroinnin jälkeen jo ajelin siskon CBR:llä ja vanhalla piikillä, ei siis tullut välitöntä ajokammoa, mutta vieläkin ajaminen tuntuu todella haparoinnilta..

Tänään Liedosta kotiin ajellessa tuli muutama jyrkähkö mutka vastaan ja kylmä hiki nousi otsalle joka käänteessä. Vieläkin tuntuu siltä, että jokaisessa mutkassa on hiekkaa ja menen nurin. Viime kesänä kanttasin iloisesti mutkassa kuin mutkassa, mutta nyt ajamisen ilo jää taka-alalle kaatumisen pelon noustua pintaan. Harmittaa, kun ei pysty nauttimaan ajamisesta samoin kuin ennen.

Tuttava totesi, että on hyvä kun "tavoitin" rajani niinkin pienillä vahingoilla, kun olisi voinut käydä paljon pahemminkin. Viime syksyyn asti perheenjäseniltäkin tuli vähän moitetta itsesuojeluvaiston puutteesta..

Kertokaapa orggilaiset kolarin tms. jälkeisistä ajokokemuksista ja -ajatuksista..

 

[ookirak]

Oma rysäykseni tapahtui viime heinäkuun lopullla. Vähän eri tyylillä, mutta kuitenkin. Vastaantulija nukahti, ajautui kaistalleni, ja BÄNG !) Loppuvuoden pyöräilyt olivat mainitsemasilaista säikkymistä. Autolla ajaminen oli melkein mahdotonta. Johtuu varmaan siitä, että katselee liikennettä niin matalalta. Ei voi ennakoida.
Mällin jälkeen olen ajellut mopolla reilut 5 000 km, ja vieläkin tulee joskus sellaisia pieniä paniikinpoikasia: Levottomasti vastaantuleva autojono saa hien pintaan : Kukahan tuolta syöksyy ohitukseen ja päälle ?, Lähteekö tuo paku stop-merkit takaa eteen ? jne.
Siltä kuitenkin tuntuu, että asia jää koko ajan enemmän ja enemmän taka-alalle, eikä sinänsä haittaa ajamista, ompahan siellä jossain muistuttamassa siitä, että varovainen pitää olla joka hetki.

 

[2jorma2]

Radalla on tullut mentyä mukkelis makkelis jonkun kerran, mutta ei koskaan liikenteessä. Ne ei tuntunut "missään". Mutta mun ajaman kuorma-auton kuskin puoleiseen kulmaan tuli talvella heittelehtimään lähtenyt Bemari ja sen jälkeen olin pitkän aikaan säikkynä. Kaikessa hommassa pitäisi olla sellainen terve itseluottamus, muuten homma tökkii. Nyt sun pitäis saada se itsevarmuus takaisin ja se onnistuu vain ajamalla. Täällä on puhuttu paljon rata-ajo päivistä. Suosittelen.

 

[mikkoyli]

-93 olin ajamassa risteyksessä suoraan ja 73-vuotias papparainen tuli vastaan ja kääntyi vasemmalle eli minun eteen. Törmäsin V-Maxilla siihen ja se meni lunastukseen. Olin 2 päivää sairaalassa (Nenä ja hampaita meni). Kun pääsin sairaalasta menin suoraan poliisilaitokselle tekemään kuulustelupöytäkirjan ja poliisit kehoittivat viemään pyörän pois niiden takapihalta. No pyörä lähti käyntiin ja ajoin sen kotiin n. 4 km Oulussa ilman jarruja ja keula mutkalla...ihme, että poliisit antoivat lähteä siitä. Taisin olla niin murjotun näköinen etteivät halunneet enempää masentaa.
Mitään traumoja ei tapauksesta jäänyt, mutta nykyään 4 lapsen isänä tulee tietenkin vähempi otettua riskejä. Ehkä silloin alussa (ja vieläkin) tuli epäiltyä autoja, että huomaako ne mp:n.

 

[vuutainen]

omaa tyhmyyttäni keulin -06 kesällä ympäri ei kummiskaan suurempia kolhuja ukossa.
mopo kummiskin viikossa takas ajoon

nyt kun alotti tän kesän niin pikkasen alussa epävarmuutta kun uusi mopo alla, mutta mitä enemmän ajelee sitä vähemmän tapahtumaa muistelee.

 

[hondamania]

Rata-ajoa suositellaan täälläkin tai muuten saman mutkapätkän tahkoamista sen verran että alkaa taas olla luottamusta riittävästi omiin kykyihin.

 

[KUIKKIS]

...just konttasin parituntia sit, enkä oo ajokunnossa

enäää....

....ei oo kammoo...pyörä nippuun ja torstaina radalle

 

[jii-äm]

Viime ajokausi päättyi kun pyörin ympäri rataa täysin oman tyhmyyden jäljiltä. No eipä siitä sen kummempia angsteja tai edes vitutuksia jäänyt. Ja tänä keväänäkin on mutkateitä taitettu täysin entiseen malliin.

Mut tänään olin sitten ekaa kertaa lippojen jälkeen taas radalla ajamassa. Ja olin pihalla kuin lumiukko, kaikki jarrut aivan ylivarman päälle, ja mutka"nopeuksissa" takapakkia tuli ihan kunnolla. Vähän jäi huonot fiilikset kun itsekin ymmärsi ajavansa päin ahteria.

Mut tästähän on vain yksi suunta, eikä sitä ajamista opetella kirjekurssilla. Eli ajoa, ja sitten lisää ajoa, kyllä se siitä palautuu (kuhan muistaa ettei yritä väkisin repiä).

 

[Feline]

Radalle tosiaan olis tarkoitus mennä heti kun tilaisuus tulee, siellä kun ei tarvitse pelätä hiekkaisia kurveja.. Mutta tuolla Saariston rengastiellä yms. ajelen mielummin ylivarovaisesti kuin hajoitan itseni ja pyöräni toistamiseen

Kiitos tsemppaavista vastauksista

 

[Gecko]

Syyskuussa liikenneympyrassa muutuin kesken kaiken nakymattomaksi ja auto ajoi eteen. Muutama luu meni poikki, mutta ajoin pyoran kotiin (noin tuhat km) muutaman paivan kuluttua. Monta kuukautta meni, ennen kuin uskalsin normaalisti ajaa liikenneympyraan, ja sitten kun varmuus tuli takaisin, toinen tunari kiilasi eteen ja taas mentiin nurin. Nyt jos naen ympyran edessa, tulee pieni paniikki eteen. Onneksi yleensa liikun kavereiden kanssa, jotka 'sulkevat' ympyran minua varten, jotta paasen turvallisesti lapi.

 

[Masa]

Mun huhtikuun alun mustaan jäähän liukastuminen jätti pienen mutkakammon

. Se pääsi kehittymään lisää sinä aikana, kun pyörä oli korjattavana.

Lähdin siitä vain ajelemaan uudelleen, mutta huomattavan varovaisesti. Nyt sitten uskallan jo taas ajaa mutkissa nuolemalla ja rohkeus on palannut

.

Mutta sitten kävi kuitenkin viime torstaina se källi länsiväylän alussa, kun bussi kiilasi ja edessä oleva auto seisoi jarrujen päällä

. Kun jouduin kolarin jälkeen ambulanssilla sairaalaan niskakuvaukseen, se pisti taas pelottamaan, koska homma ei ollut nyt tällä kertaa itsestä kiinni. Se vaan tapahtui...

Nyt odottelen taas uusia jalkatappeja ja vaihdekikseriä, että pääsisin ajamaan, mutta mun vaimo pelkää aivan tuskaisesti mun puolestani. Se meni kuulema ihan veltoksi, kun soitin ambulanssista matkalla sairaalaan, ettei tässä nyt oikeestaan ole mitään hätää, muuten vaan menen ambulla sairaalaan...

Nyt sitten tässä keskustellessani ajotekniikasta, joka saattaa tulevaisuudessa olla hyvinkin se ajotekniikka, jota alan käyttämään, on se "vasemman kaistan ajo". Se jättää aina sen toisen sivustan vapaaksi, jos kotilot kiilaavat

. Tällä perusteella olen saanut vaimoon ja 4:ään lapseeni luotua uuden turvallisuuden tunteen, että ajaminen on siitenkin mahdollista vielä

.

Aikoinaan opiskellessani matematiikkaa ja todennäköisyyslaskelmia, tää homma on ihan lohdutonta. Se, että olet joutunut yhden onnettomuuden uhriksi, ei poista tai muuta sitä riskiä mitenkään, etteikö se uusi onnettomuus olisi samalla lailla todennäköistä... kop ... kop ... puuta koputtaen.

En mä tiedä, kaipa se oma päättäväisyys, että ajan, oli sitten mikä hyvänsä on toimeenpaneva voima, joka saa mut lähtemään uudelleen pyörän saarviin...

todennäköisyyksille,

 

[White]

Systeri oli prätkän kyydissä, kun vastaan tuli auto väärää kaistaa. Väistöjen jälkeen tuli silti yhteentörmäys. Systeri ja sen mies lopetti prätkäilyn tasan siihen paikkaan.

Itse olin toissakesänä pienemmässä mällissä. Pysähdyin liikennevaloihin ja autolla takana tullut "hoitoni" ei pysähtynytkään, vaan tuli päälle. Onnea oli mukana, en edes kaatunut, pyörään (laina sellainen) tuli n.1000€ korjaus, jonka tämän "hoitoni" isä maksoi kiltisti. Heti maksun suoritettuaan lemppasin tän tytön

Tapahtuneen jälkeen oli todella ikävä tunne aina valoihin jarruttaessani, varsinkin jos oli vielä keltaiset päällä. Vieläkin tulee peilistä varmistettua, ettei kukaan koita väkisten tulla hanuriin.

 

[Feline]

Vähän offtopiciksi menee, mutta kerron kuitenkin. Polkaisin äsken fillarilla noin puolen kilometrin matkan ja eturengas näytti niin onnettoman kapealta, että mietin koko matkan pysynkö pystyssä hiekkatiellä..

Johtuneekohan epävarmasta mp-ajostani vai fillariin tottumattomuudesta..

 

[Junnu85]

16.05.2007 lipat kun oli takarengas uus ja ajettu 35km (ERITTÄIN liukas siis) Pyörä lähti tänään korjaukseen, saa nähdä koska takas ajoon, mut varmaan noin 2vk päästä.

Oli myös 16.05 varattu 10tkm huolto, siirty sit seki

 

[Christa]

Toissa kesänä menin nurin 80 vauhdista kurvissa olleeseen hiekkaan. Aineksia oli vaikka mihin (auto tuli lähellä takana), mutta selvisin ruhjeilla ja parin kuukauden linkuttamisella. Ja mopo (cbr 600f) meni aika säläksi myös.

Viime kesänä ei ajamisen nautinnosta voinut puhua. Pelkopeikko istui olkapäällä vakituisesti. Nimenomaan kurvit ja mahdollinen hiekka pelottivat ja vauhti laski todella paljon. Loppukesästä päätin vielä kokeilla pyörän vaihtoa toisen sorttiseen. Jos ei ilo palaa, niin harrastus vaihtoon. Alhaalta vääntävä sv olikin mukavampi mopotti minulle ja hymy alkoi taas nousta huulille.

Tämä kausi on vasta aluillaan, mutta vanhat hyvät ajat alkavat palata. Kävin juuri eak-kurssin ja aion ottaa sen joka keväiseksi tavaksi. Harjoittelun määrää ei voi korostaa liikaa ja virheistään oppii. Nyt ajattelen, että konttaus tosiaan "herätti" ja omaan ajamiseensa kiinnittää paljon enemmän huomiota.

Eli jatka vain hienoa harrastusta, tässäkin tapauksessa se klassinen aika on se, mikä parantaa. Terveessä määrin pitääkin olla varuillaan, mutta pelko ei ole kiva ajelukaveri.

Mukavaa kesää

 

[weicca78]

Viime kesänä sähläsin itse pyöräni nurin (tarina löytyy jostain .orgin syövereistä). Kolmisen viiikkoa meni, niin oli uutta alla. Tyyli tosin muuttui ja nyt paahdetaan reikä päässä hiekka- ja metsäteitä. Traumoja omasta kaatumisesta ei jäänyt, sillä kyseessä oli ihan täysin (typerä) oma ajovirhe, johon siis pystyy vaikuttamaan. Luultavasti eri asia olisi, jos onnettomuus olisi johtunut muista, kuin itsestä riippuvista tekijöistä.

 

[zx10]

joo ala vaan heti ajeleen ettet saa mitään kammoaniin mäkin tein tos vuosia aikaa

 

[Feline]

joo ala vaan heti ajeleen ettet saa mitään kammoaniin mäkin tein tos vuosia aikaa

"Pari viikkoa kolaroinnin jälkeen jo ajelin siskon CBR:llä ja vanhalla piikillä, ei siis tullut välitöntä ajokammoa, mutta vieläkin ajaminen tuntuu todella haparoinnilta.."

2h muksahduksen jälkeen aloin puhua kevaria vakuutukseen..

 

[Japi]

Itsellä tulee tunnin päästä viikko lipoista, perjantaina (5 pv) olin jo koeajolla pärrän niskassa, ensimmäiset viisi kilsaa oli tuskaa, mutta pakko pelostaan on eroon päästä. Nyt on sitten kaupat hierottu uudesta kulkineesta ja homma jatkuu. Homma tuntu siltä, että tätä on saatava lisää..

.

Tapahtumahan meni niin että ajoin ohituskaistaa ja auto päätti tulla rohkeesti vasemmalta kaistalta suoraan eteen, vauhtia 100, ja sitten tutustuttiin asfalttiin 30-40 metrii. Pyörä meni vastapuolen piikkiin, kuten kamatkin. Äijälle ei käyny mitään, onneksi. Kunnon kamat pelasti, ja kunnon kamat tulee seuraavaksikin, hieman ton koeajon aikana pelotti ajaa motaria pitkin, jos käy taas samalla tavalla, mut eiköhän se kilsojen myötä tasoitu. Ei tässä pelko perseessä voi elää..

 

[Masa]

Kyllä mua jaksaa vaan ihmetyttää, että kyllä motskareilla sattuu ja tapahtuu nykyään... Vaikka kuinka varovaisesti ja nöyrästi kun yrittää ajaa, verrattuna siihen kun piikeillä kurvailtiin, viimeisen 2000 km aikana on sattunut 2 haveria. Silloin 16-17 -vuotiaana finnipäänä oli suora ohituskanava järkevän ajatuksen kohdalla ja RG125Gamma sai satikkaa oikein huolella 30 tkm. Sen jälkeen mun broidin 450 GS sai niinikään satikkaa, mutta mitään ei tapahtunut.

Nyt kun on ajanut nöyrästi, on ollut mustaa jäätä liian myöhään ajaessa huhtikuun alussa sekä väistämätön bussin kiilaaminen... MItä vielä pitää odottaa

Alkaa tuo vaimo-osasto olla prätkän myymisen kannalla...

terv,