• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Aikamoinen inflaatio

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja SuzukiV2
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Onko Tuukka tuollaisella "radalla" mielestäsi hyvät turva-alueet tai sellaiset poistumispaikat, ettei lisävahinkoa satu ympäristöstä? Vastaa ihan rehellisesti.

Meinaan mun makuun toi takasuoralle lähtö, esimerkiksi, on sellainen että siitä kun high-sidet tyrkkäsee niin saa itseään ja kalustoa etsiä joko ojanpohjalta tai low-siden kanssa kohtuu pitkältä pellolta. Korkeuserot on ne mitkä tuossa niitä vammoja tuottaa, kun niistä johtuen sekä peli että kuski yleensä lähtee pyörimään ja silloinhan sitä tuhoa alkaa syntymään... Saa toki olla eri mieltäkin.

Muissakin kuvissa näkyy melkoisen selkeästi että muhkuraa ja pattia on mihin laite sekä kuski tökkäsee niin pyöriminen on valmista, eikä se vauhtia varsinaisesti hidasta, vaan vauhti loppuu siihen pusikkoon, mistä tuo yksikin kuva on otettu.
 
Investoiteja on näkynyt Kemorassa ja jonkin verran Alastarolla, mutta muualla en tiedä miksi hinnat niin paljon ovat päässeet nousemaan. Jos ette järjestä enää tapahtumianne niillä radoilla, niin markkinataloudessa pitäisi hintojen alkaa korjaamaan itseään.
Ottamatta kantaa sen enempää, niin ajan myötä niin markkinatalouden kuin luonnonlaitkin purevat ja ympäristöoikeudelliset normit näykkivät ja lopputulos on vääjäämätön.

Ehkä tuhkasta nousee Fenix vanhaa uljaampana tai sitten ei. Sitä odotellessa ja ihmetellässä ja uusia ratahankkeita toivoessa ajellaan noilla joissa homma rokkaavat ja järjestetään sellaisia tapahtumia jotka ovat kannattavia.

Se on minulle ja ratayhtiöllekin mysteeri miksi Botniaring vetää niin huonosti väkeä, kun rata kuitenkin ihan kohtuullisessa kunnossa, majoitus halpaa ja sijaintikin ainakin täältä Helsingin suunnalta katsottuna parempi kuin Kemoran. Mutta onneksi nyt sentään tuo rata-ajokurssi veti sen verran väkeä, että saadaan järjestettyä.

Jukka
 
Onko Tuukka tuollaisella "radalla" mielestäsi hyvät turva-alueet tai sellaiset poistumispaikat, ettei lisävahinkoa satu ympäristöstä? Vastaa ihan rehellisesti.

Meinaan mun makuun toi takasuoralle lähtö, esimerkiksi, on sellainen että siitä kun high-sidet tyrkkäsee niin saa itseään ja kalustoa etsiä joko ojanpohjalta tai low-siden kanssa kohtuu pitkältä pellolta. Korkeuserot on ne mitkä tuossa niitä vammoja tuottaa, kun niistä johtuen sekä peli että kuski yleensä lähtee pyörimään ja silloinhan sitä tuhoa alkaa syntymään... Saa toki olla eri mieltäkin.

Muissakin kuvissa näkyy melkoisen selkeästi että muhkuraa ja pattia on mihin laite sekä kuski tökkäsee niin pyöriminen on valmista, eikä se vauhtia varsinaisesti hidasta, vaan vauhti loppuu siihen pusikkoon, mistä tuo yksikin kuva on otettu.
En ole sun kanssa erimieltä mainitsemistasi asioista. Kyllä näen siinä samat patit ja korkeuserot, joista varmasti ottaa pomppua, niin mies, kuin pyöräkin.

Mutta onko siinä mitään eroa Motoparkkiin tai Kemoraan? Ainakin mieleen tulee viime kesältä Hans Halisen kaato osuttuaan yhteen Erno Kostamon kanssa Kemoran paluusuoran alussa olevassa vasurissa. Se ei vaikuttanut kovin tasaiselta paikalta pyöriä. Eikä samana päivänä sattunut toinen kahden piikin yhteenajo Kemoran kakkosmutkassa antanu yhtään parempaa kuvaa turva-alueista. Jurvassakin taisi joku osua jopa tolppaan viime vuonna. Kummassa itse kaatuisit mieluummin? Motoparkin takasuoran jälkeisen alamäen alhaalla olevassa nopeassa vasurissa vai tuossa mainitsemassasi kohdassa Frohburgin takasuoran alussa?

Pointti ei ole alkaa vääntämään kättä kanssasi onko tuo rata turvallinen vai ei, vaan tuoda esiin ettei se ole vaarallisempi kuin mainitut kilparadatkaan. Frohburgin kisat ovat ihan yhtälailla FIM:n alaisia kilpailuja. Hollannissakin ajetaan ihan maan mestaruusarjaa Assenin ja muiden ratojen ohella ainakin kahdella katuradalla, Hengelo ja Oss, eikä heillä ole asian kanssa mitään periaatteellista vastakkain asettelua.
 
Joo, tarkoitus ei ole alkaa vääntämään.

Mutta näin omakohtaisella kokemuksella sanoisin että mielummin kaadun uudelleen Kemoran paluusuoran vasurissa tai Motoparkin takasuoran päässä, kuin kokeilen onneani tuonne pellolle pyörimisen kanssa.

Kemoran kakkosmutkassa en haluaisi olla vastaanottavassa päädyssä, en toki missään kohtaa, milloinkaan.

Se Jurvassa tapahtunut tolppaan ajo oli kyllä harmillinen tapaus, sillä niistä tolpista oli sanottu jo useamman vuoden ratatarkastuksissa että sinne voi joku ajaa, jos käy oikein huono tuuri. Nyt kävi. Itse näin tuon tapahtuman, mutta en kyllä tajua kuin siinä niin kävi... Harmillista moinen, varsinkin kun tuollainen käy vasta lajin pariin tulleelle nuorukaiselle.
 
SML:n sivuilta löytyi näköjään toimintasuunnitelma vuodelle 2009 ja peräti strategia vuosille 2009-2015. En tosin osaa sanoa koska nämä tuonne ovat ilmestyneet. Löytämistä hankaloitti hieman myös se että ovat laitettuna "säännöt" valikon taakse.

Linkki

Toimintasuunnitelmassa oli ihan järkeviä asioita joskin tarina on hyvin geneeristä pyörittelyä. Se nyt ei varsinaisesti tuossa haittaa jos on erikseen tarkemmat projektikohtaiset suunnitelmat olemassa. Road Racing asiaa suunnitelmassa oli kyllä harmillisen vähän ainakaan erikseen mainittuna. Lisäksi aktiviteeteistä tuli välillä mieleen se että pääpaino on toiminnalla joka lähinnä vahvistaa SML roolia hallinnollisena elimenä.

Strategian osalta tuli etupäässä mieleen että nyt on ensi kertaa päätetty istua alas ja fundeerata mikäs tää meidän toiminta-ajatus olikaan. Sinänsä positiivista että tuollainen pruju on kirjattu. Strategian perusteella Suomen Road Racing kentässä ei ole valitettavasti odotettavissa merkittäviä parannuksia seuraavan viiden vuoden aikana ainakaan SML toimesta.

-Teemu
 
Kävin pitkästä aikaa Bike-lehden sivuilla ja huomasin tällaisen jutun sieltä: http://www.bike.fi/content/1907/

Jos RR-kisoihin halutaan enemmän yleisöä paikan päälle, niin pyöräpuolen pitäisi puhaltaa samaan hiileen eikä järjestää näyttelytapahtumaa RR-kisaviikonlopulle!
 
ei se vaadi kuin vedonlyönnin yhdistämisen kisoihin.

jo kiinnostaa ja raha pyörii.

ei raveissakaan ketään ne hevoset kiinnosta.
 
ei se vaadi kuin vedonlyönnin yhdistämisen kisoihin.

jo kiinnostaa ja raha pyörii.

ei raveissakaan ketään ne hevoset kiinnosta.
Tässä on muuten erittäin hyvä ajatus! En osaa sanoa mitään toteutuskelpoisuudesta mutta voisi kuvitella että kiinnostus lisääntyisi huomattavasti.

-Teemu
Samaa mieltä! Veikkauksen rahavirroista kun saisi edes pienen sivupuron rr:n pariin.
 
Lööppi:
"Motoparkin osakilpailussa jälleen uusi sopukisaepäily."
- Tähän mennessä kuultu vasta osaa kuljettajista.
biggrin.gif

Vakavammin ottaen, hyvä ajatus kieltämättä kyllä.
 
Yleensä lippuja ostavat katsojat, eivätkä esiintyjät. Jos näin ei ole, kannattaa lajin imagoa hiukan kohottaa  
062802moto_prv.gif
Ainakin kisoja voisi mainostaa hieman enemmän... Lehdissä yms. Nyt homma on kuin salaseuran toimintaa ja kukaan randomtyyppi ei ainakaan uteliaisuuttaan eksy helposti paikalle. Lajin harrastajat ja asiasta kiinnostuneet osaavat kyllä kaivaa netistä aikataulut, mutta ei sekään aina ole helppoa, kun ne ovat aina järjestävän seuran sivuilla. Eli ensin kaivat sen, koska on kisa (pvm), sitten sen että kuka järjestää ja vasta sen jälkeen pääset (usein hyvin aneemisten) nettisivujen kautta ehkä selville aikatauluista... Huoh.
nixweiss.gif
Hieman vaivalloista IMO
nixweiss.gif
!
 
Siihen mainostamiseen tarvitaan oikeastaan vain kahta asiaa: rahaa ja tekijä. Ja ainakin meidän seurassa on molemmat erittäin tiukassa, joten silloin myös tuo mainostaminenkin jää valitettavasti aika vähälle. Samoiten noita nettisivuja ylläpitämään tarvitaan joku joka jatkuvasti päivittää ja täydentää sivuja, jotta tieto olisi ajantasaista ja helposti saatavilla.

Suurin osa meistäkin käy oikeissa töissä ja sieltä plus perhe-elämästä ajan irroittaminen vielä näihin harrastuksiinkin on rajallista.

Viime vuoden Kemoran kisa päästiin juuri ja juuri plussalle joten  tälle vuodelle on mahdollista markkinointiinkin hieman sijoittaa. Parina aikaisempana vuonna tulos on ollut kutakuinkin plus miinus nolla. Markkinoinnissa kun vaan pitäisi saada tuottoa sijoitetulle rahalle ja mieluiten suhteessa siten että yksi sijoitettu euro toisi takaisin kolme euroa. Silloin oltaisiin terveellä pohjalla ja toiminnalle voisi myös edellyttää jotain kehitysmahdollisuuksiakin.

Terveisin

Kimmo Heiniö
JMU

PS. JMU:n kisathan on: SM-jäärata Rantapirtti 6.3.2010, Supermoto SM Kemora 9.5.2010, Road Racing SM Kemora  9. - 11.7.2010 ja lisäksi vielä: Moottoripyörien ajoleiri Kemora 7. - 8.5.2010
 
^ Mutta eikös lisäkatsojamäärällä tulisi juuri niitä tulojakin enemmän..?!? Urheiluseurathan saavat ilmoittaa ilmaiseksi täälläkin päin esim. paikallislehdissä ja Aamulehdessä "tapahtumia/menoja" -palstalla. Lisäksi esim. jonkun kuskin haastattelua ei luulisi olevan vaikeaa saada järjestettyä ennen kisoja ja sitä julkaistua lehteen. Sama ongelmahan se kaikilla urheiluseuroilla yms. on, että työt tehdään talkoovoimin. Mutta luulisi, että tavoitteissa silti olisi aika korkealla lajin tunnettavuuden, harrastajamäärän ja aktiivien lisääminen. Salaseuratoiminnallahan se kuormitus tuleekin juuri niiden muutaman "marttyyriaktivistin" harteille, kun he eivät usko, että ketään muuta kiinnostunutta löytyy hommia jakamaan. No ei varmasti löydy, jos kukaan ei edes ilmoita, että niitä olisi tarjolla
shaun.gif
. Uusista innokkaista harrastajista uudet aktiivit löytyvät parhaiten!
 
Samoiten noita nettisivuja ylläpitämään tarvitaan joku joka jatkuvasti päivittää ja täydentää sivuja, jotta tieto olisi ajantasaista ja helposti saatavilla.
Eikös tossakin kannattaisi käyttää esim nettiä ja puskaradioo hyväksi, ja "aktiivisesti" etsiä nettisivujen päivittämisestä kiinnostuneita henkilöitä?
(Ei siis ylläpitoa eikä teknistä puolta, vaan nimenomaan se teksti/infopuoli.)

Tuskimpa kovinkaan moni tietää että teillä olisi tarvetta kyseisisille henkilöille.
 
^ Mutta eikös lisäkatsojamäärällä tulisi juuri niitä tulojakin enemmän..?!? Urheiluseurathan saavat ilmoittaa ilmaiseksi täälläkin päin esim. paikallislehdissä ja Aamulehdessä "tapahtumia/menoja" -palstalla. Lisäksi esim. jonkun kuskin haastattelua ei luulisi olevan vaikeaa saada järjestettyä ennen kisoja ja sitä julkaistua lehteen. Sama ongelmahan se kaikilla urheiluseuroilla yms. on, että työt tehdään talkoovoimin. Mutta luulisi, että tavoitteissa silti olisi aika korkealla lajin tunnettavuuden, harrastajamäärän ja aktiivien lisääminen. Salaseuratoiminnallahan se kuormitus tuleekin juuri niiden muutaman "marttyyriaktivistin" harteille, kun he eivät usko, että ketään muuta kiinnostunutta löytyy hommia jakamaan. No ei varmasti löydy, jos kukaan ei edes ilmoita, että niitä olisi tarjolla
shaun.gif
. Uusista innokkaista harrastajista uudet aktiivit löytyvät parhaiten!
Tämä ulkomuistista heitettynä ja jos kyseisen seuran edustajia paikalla, korjatkoot. Vuonna X seura Y uhrasi televisiomainontaan n. 13.000 euroa. Katsojamäärä lisääntyi keskimääräiseen myyntiin aiemmilta vuosilta verrattuna alle 2.000 eurolla.

On hyvin helppoa heitellä tuollaisia kommentteja: "Mainostakaa lisää, tulee lisää katsojia."

Jos YCC:n kisoissa on tällä hetkellä katsojia lipun hinnalla 0 euroa + pienellä julkistemainonnalla n. 50-100, niin kertoisiko joku faktatietoa (siis sellaista tietoa johon voi luottaa ja luoton vakuudeksi vaikka rahaa pantiksi lisääntyneiden kulujen verran) paljonko kävijämäärä lisääntyy kun lipun hinta nostetaan summaan 10 euroa (tai vaihtoehtoisestai 15 euroa) ja paikalle täytyy hommata lisää palkallisia järjestysmiehiä, maksaa mainoksen suunnittelijalle vaikkapa 500 euroa ja mainospaikoista 1.000 euroa.

Eli paljonko porukkaa tulee vaikkapa tuolla arvioidulla 2.500 euron lisäkustannuksella lisää Kemoralle? Lisääntyykö katsojamäärä vähintään viisinkertaiseksi, jolloin saavutamme nollasumma -tason ja onko se myös sitä sateen sattuessa?

Yhdistyksen puheenjohtajan ominaisuudessa lupaan heti pistää markkinointiin ja mainontaan per kisa 10.000 euroa kun joku tuo meille sen rahan ja jos homma ei tuotakaan, kärsii sen itse tappionaan. Voimme jopa tuon sijoitetun summan ylittävästä voitto-osuudesta jakaa puolet rahoittajalle ja riskin kantajalle.

Kiinnostuneet voivat ilmoittautua vaikkapa sähköpostilla jukka.relandere(ät)pp.inet.fi

Minimilisäys budjettiin on sitten se 1.000 euroa jolla ehkä juuri ja juuri järjestysmiesten palkkiot maksamme, oletuksella, että lehdet antavat mainostilan ilmaiseksi ja hienot ja ammattimaiset mainokset tehdään maksutta.

Jään odottelemaan yhteydenottoja. Nyt on itseensä luottavalla markkinoinnin ammattilaisella pelin paikka. Pistetään vaikka miljoonalla kansallinen kunnon kampanja pystyyn tai jos todellinen visiönääri löytyy, niin mikäs estää jos vaikka valtakunnan rajojenkin yli.

Jukka Relander
Puheenjohtaja
Moottoripyöräilyn tuki ry

P.S. Vetämäni yhdistys ei tule ottamaan mitään taloudellista lisäriskiä erilaisista lennokkaista ideoista, joten henkilöt x, y ja z huokaiskaa vain helpotuksesta, päänne ei päädy vadille vielä
smile_org.gif
 
Ihan samaa mieltä Jukan kanssa. Rahalla mainostaminen ei yksinkertaisesti kannata kisajärjestäjälle. Ja jos vaikka saisikin kisojen alle Vetelin paikallislehden, mikä lie, tekemään jutunpätkän tulevista kisoista, ei silti varmaankaan tulisi yleisöryntäystä.

Pitkää työtä ja promoamista tarvitaan, jotta yleisö saadaan kiinnostumaan. Asiasta en tarkemmin tiedä, mutta vaikuttaa siltä, ettei esimerkiksi SML hirveästi tee RR:n promoamiseksi töitä, tämä näkyy ihan vaikkapa siinä, ettei SM-kisojen tuloksia ole mitenkään hirveän helppo asiaan erityisemmin vihkiytymättömän löytää. Luulisi, että monetkin tiedotusvälineet mielellään moista tietoa julkaisisivat ja saattaisivat vaikka juttujakin tehdä.

Kuka muistaa vielä Sport 2000 -rata-autosarjan? Sitähän AKK promosi todella kovasti ja kas, yleisöä ja lehdistöä kiinnosti. Kuskeistakin tehtiin todellisia staroja, jotka muistetaan nimenomaan tämän, sinänsä ei-niin-ihmeellisen, mutta mainiosti markkinoidun sarjan staroina, vaikka äijät ovat touhunneet kaikenmoista Sporttien hautaamisen jälkeen... Mitäs niitä nyt oli, Olli Haapalainen, Ilmari Ullakko, Toni R. Ruokonen, Tino Aaltonen, Esa Schroderus jne. Ainakin minä vielä noita muistan, mutta otetaanpa vaikka 5 vuoden takainen RR-SM... Ei käryäkään kuskeista.
 
Tulipa mainostamisesta mieleen, että yksi lähes ilmainen keino olisi keskitetty "RR"-sähköpostituslista.

Eli esim eri nettisivuilla tapahtumien yhteydessä voisi olla mahdollisuus lisätä oma spostiosoite listalle, jolloin esim eri rr-tapahtumista/ kisoista/ ajoharjotteluista tulisi ilmoitus suoraan omaan sähköpostiin.

Samaa voisi käyttää myös silloin kun "etsitään" vapaaehtoisia järjestelyyn mukaan.

Ja kun tuon toteuttaisi silleen että olisi yksi instanssi jolla olisi tuo systeemi, ja muut instanssit voisivat käyttää sitä/ käyttäsivät sitä. Niin kun satunnainen surffaaja eksyy esim jonkun kerhon sivujen kautta lisäämään spostiosotteensa listalle, niin sitä kautta tulisi myös muiden vastaavien tapahtumien vastaava info suoraan sähköpostiin.

Satunnaisen surffailijan olisi myöskin helppo jakaa kyseistä mailia eteenpäin kavereilleen joidenka arvelee mahdollisesti olevan kiinnostunut aiheesta. Ja jotka voisivat sitten käydä lisäämässä spostinsa listalle.

Sähköpostia kun kumminkin taitaa nykypäivänä käyttää "kaikki" lähes päivittäin.
Kun sitten taas päivittäistä/viikottaista/kuukausittaista/edes vuosittaista surffailua niille kaikille eri nettisivuille ja forumeille joissa on tapahtumista kertovaa infoa on piiloteltu erinäisiin paikkoihin, eksyy harvempi.
 
Taas ajauduttiin samaan ongelmaan. Veteliin voi olla hankala saada porukkaa rahallakaan, mutta jos kisat olisivat 1835:lla, riittäisi ilmainen mainos täällä, datsun-, bimmeri-, porsche- ja overdrivefoorumeilla
biggrin.gif

Ihmiset eivät välttämättä halua nähdä ruumiita, mutta haluavat varmasti nähdä kun joku ajaa 300 km/h vierestä. Nykyisillä radoilla tämä vauhdin vaikutelma jää lähes kokonaan kokematta, osin rataprofiilin vuoksi osin siksi, että kisoja joutuu katsomaan niin kaukaa. En tosin ole edelleenkään varma, että Suomesta oikeasti löytyy tienpätkää jolle mahtuisi vaaditut turva-alueet. Turva-alueita ei ole kyllä radoillakaan muualla kuin pitkien suorien päissä ja niissäkin on usein rekoille tai autoille mitoitettuja kaiteita.
Pitääkö laittaa kisa, kuka bongaa Etelä-Suomesta sellaisen pätkän, joka on kohtuullisilla toimenpiteillä järjestettävissä kisoja varten riittävän turvalliseksi (Hämeenlinnan moottoritietä ei lasketa)?
 
Ihan samaa mieltä Jukan kanssa. Rahalla mainostaminen ei yksinkertaisesti kannata kisajärjestäjälle. Ja jos vaikka saisikin kisojen alle Vetelin paikallislehden, mikä lie, tekemään jutunpätkän tulevista kisoista, ei silti varmaankaan tulisi yleisöryntäystä.
Juuri tuosta syystä pyrimme saamaan lehdille sellaista kirjoiteltavaa joka kiinnostaisi lukijoita = jolloin se kiinnostaa lehteä = jolloin se kiinnostaa mainostajia. Siksi oli "ilmaista" mainosta SM-kisoistamme Bikessa ennen kisoja ja jälkeen (auto vs pyörä -leikki).

Samasta syystä (ja toki muistakin, kuten siitä, että oma naama on hauska saada esille jne.) tänäkin vuonna on sitten jutuntynkää ennen kisoja ja niiden jälkeen. Maksaa vaivan, mutta toivottavasti vaivasta koituu jotain taloudellistakin hyvää.

Uskaltaisin epäillä, että tuolla pienellä investoinnilla mitä auto vs pyörä -vääntö maksoi, saimme ihan eri tavalla paikalla yleisöä kuin mitä olisimme saanet uhraamalla Hesariin tms. mainoksen ja sillä rahalla ei olisi muuten rivi-ilmoitusta kummoisempaa mainosta saatu.

On eri asia panostaa mainontaan kun tuote on sellainen joka kiinnostaa suurta osaa väestöstä kuin sellaiseen, mikä kiinnostaa vain hyvin pientä osaa väestöstä (vaikka järjäisi millaisen mainoskampanjan ja uhraisi siihen miljooni, niin olen aivan matti, ettei Kemoralle tai Botniaringille saapuisi promilleakaan Suomen väestöstä, mutta suklaapatukoita ja yhtiön X tai Y vakuutuksia saattaa ostaa isompi joukko ja ehkä jopa isommalla rahalla kuin 20 eurolla.)

Mutta jos joku on eri mieltä ja varma asiastaan, niin olemme aiemmin mainituilla ehdoilla valmiit kokeiluun. Rahat tiskiin ja laitetaan kampanja pystyyn. Lupaan syödä kypärähupustani neljänneksen jos joku tähän tarttuu. Ideoita on helppo heittää, mutta kun omat rahat on kiinni, alkaa olemaan toteutuspuolella hieman hiljaisempaa.

Jukka
 
Back
Ylös