• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

600rr etujarru täristää?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja sumppu
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Pistetäänpä omaakin tarinaa tähän, vaikka sitä olen kirjoittanut jossain muussa ketjussakin joskus.

Eli sama vika on minunkin jammussa ollut jo varmaan 2 vuotta! Niinpä, niin kauan olen tästä kärsinyt. Aloitin etulevyjen herkistelyllä ja niittien putsauksella (homma tehtiin silloin todella huolella) , tuloksena oli lievä hetkellinen parannus. Seuraavaksi tein juuri sen kalleimman eli levyjen uusimisen (kun liikkeessä selvästikin halusivat ne levyt myydä, työ myös siellä). Tosin levyt vaihdettiin n. 3000 km välein eli yksi levy vain kerralla. Eipä auttanut nekään toimenpiteet kuin vähän ja vain hetken. V...tus oli käsin kosketeltava tuolloin eli viime kesänä. Sillä rahalla olisi luullut jo saavansa jarrut kuntoon!

Tähän väliin voisin mainita, että eturenkaan vaihto ei asiaa korjannut millään tavalla eli sieltä on turha vikaa etsiä. Samaten etuhaarukan öljyt ja tiivisteet vaihdettiin myös mp-liikkeessä. Ei apua tästäkään (tosin tämä piti hoitaa mutenkin, kun toinen puoli vuoti).

Seuraavaksi oli vuorossa jarrusatuloiden tiivisteiden, -nesteiden ja -palojen uusiminen (työ liikkeessä) sekä tietysi putsaus. Ajoin liikkeestä kotiin ja tärinä oli täysin poissa ja täristykseen tottuneena tunne oli kuin olisi ajanut uutta pyörää. MUTTA, eipä aikaakaan (vielä samana päivänä) ja pikkuhiljaa alkoi se tuttu ja (turvallinen, jep) täristys jarruttaessa.

No sitten tänä viikonloppuna jälleen puhaltelin ja suihkutin cleaneria. Toki en huomannut pyöritellä niittejä. Muutaman jarrutuksen oli vähän parempi kunnes taas palattiin entiseen. Oli miten oli, mutta ei se normaalia todellakaan ole, että koko ajan joutuisi putsaamaan jarruja jotta ne toimisi. En ole sateellakaan ajanut varmaan 2000 km:iin eli ei sinne paljon paskaakaan mistään pääse. Ja muutenkin pesen pyöräni säännöllisesti ja pidän siistinä ja teen kovia jarrutuksia aika ajoin. Yhdessäkään aikaisemmassa pyörässäni ei tällaista jarruongelmaa ole ollut ja ikinä en niitten levyjä putsaillut.

Mitä siis tässä on vielä tsekkaamatta? Vaihtoehtoja ei enää montaa jää. Etupyörän laakerit ja ohjauslaakeri? Ohjauslaakerikin on tarkisettu useamman toimesta ja kaikki ovat sanoneet että kunnossa on ( sitä on myös koitettu säätää: ei vaikutusta). Ei kai levytkään voi taas olla kierot, sillä niin kuin tarinastani käy ilmi, jarrut ovat olleet aina aika ajoin paremmat, mutta sitten taas täristys on palannut nopeasti. Kieroilla levyillä ei luulisi jarrujen parantuvan hetkellisestikään muilla toimenpiteillä...

Mielenkiintoiselta kuulosti myös tuo vanteiden pyörimissuunta -ehdotus. Mistä sen näkee onko vanne oikein päin? Nimittäin vajaa kolme vuotta sitten (syyskuu 2005) vanteet maalattiin eri väriseksi ja useamman kerran on eturenkaita soviteltu paikalle sen jälkeen (sähläyksen ja testauksen takia) eri liikkeissä. Mutta mielestäni etujarrujen täristys alkoi niihin aikoihin, kun ne vanteet maalattiin. En tarkkaan osaa sanoa. Sen kyllä muistan että jarrut olivat aivan normaalit silloin 2005 kesällä kun tämän pyörän ostin. Ja ensimmäiset muistikuvat täristyksistä ovat 2006 kesältä. Voiko tuo maalaus jotenkin vaikuttaa mukamas?

Jos jaksoitte lukea koko tarinan läpi, niin varmaan viitsitte vielä kommentoidakin noita kysymyksiä. Kaikkea kuunnellaan korvat höröllä.
confused_orig.gif
 
Vanteissa (no ainaskin mulla..) on pyörimissuunnat, nuolet jossain kohdassa vannetta. Myös vanteiden puolat voi olla viistot toiseen suuntaan - voit verrata netistä löytämiin kuviin kumpaan suuntaan ne kuuluu olla vinossa.
vanteet & puolat
Eli sen kyllä luulisi huomaavan pyörää katsellessa jos vanne on väärin päin
 
markoviljalle sen verran että voihan jarruletkuissakin jotain möhnää olla mikä estää nesteen virtauksen just takaspäin..
Vähän kyllä mutua mutta niin se tuntuu olevan muillakin näiden jarrujuttujen kanssa.
 
Kyllä kohta alkaa hermot mennä tuohon etujarruun. niitit on herkistelty ja puhisteltu. Eniten häirihtee kaupunkiajossa kun joutuu vähä hiastamaan. Tuntuu että jossain kohti ottaa ja jossain kohti ei, jarrukahvassa tuntee pienen vipatuksen kanssa. Voisko se niistä laakereista olla kiinni? ajaessakin kyllä välillä tuntuu että pompottaa mutta tuohan voi johtua tiestäkin.
 
Mulla teki tuota samaa 07 600rr ja samaa tekee myös 07 hornet, joten taitaa kuulua ominaisuuksiin vaan tuo pieni "tärinä". Tosin rr:ssä tuo oli ehkä voimakkaamman tuntuista kuin hornetis.
 
Ei tuo oikein voi ominaisuuskaan olla kun ajoin työkaverin saman ikäsellä hornetilla, eikä siinä nykiny/täristäny yhtään, kyllä oli sillä helppo jarruttaa kun toimi hyvin omalla joutuu varovasti jarruttamaan kun ei tiiä missä kohtaa ottaa minkä verran...
 
Eipä tuo mun mielestä ainakaan jarrutehoon vaikuta, tosin rr:ssä sitäkin epäilin, mut ehkä sillä tuli aina otettua myös enemmän vauhtia.. Paha mennä kyl sanoo ku itekin rr:n kans tuon asian kanssa pähkäilin ja jotku liikkeen kaveritkin sitä ajoi ja meinas et jarrut on ok. Ja lähinnä tuo pieni tärinä tuntuu juuri ennen pysähtymistä.
 
Ei se vaikuta tehoon, hyvin se pysähtyy kyllä mutta tuo nykiminen on kyllä niin selvää että ei etes kehtaa etujarrua käyttää jos ei ihan pakko oo. Ketuttaa ihan jonkun verran, varmaan näkyy "ulospäinkin" että ei jarruta tasaseen...
 
No tuohon on paha sanoa mitään, et josko se sun mopossa sitten olis raskaampaa tuo tärinä.
Tuo nyt ehkä enemmänkin tuntuu siltä, kuin koko etuhaarukassa olis jotenkin pieni välys tai jotain, joka voisi selittää tärinän mun kohalla, kun molemmat olleet pakasta vedettyjä mopoja.
 
Nii voi olla välystä jossain... Käsin oon yrittäny heilutella ja kokeilla tuntuuko välyksiä mutta ei tunne käsin. Pitää varmaan käyvä tuossa paikallisella mp-korjaamolla näyttämässä ja kyselemässä ens vkolla
 
Joo no sama juttu, ei sitä huomaa ainakaan jos ihan paikallaan koittaa etupäätä liikutella.
Mut kaipa tuota voi itekin kokeilla, et onko omassa mopossa vika, menee vaan kokeilee vastaavaa jonnekin.
 
Mulla blade täristi kanssa varsinkin suuremmasta nopeudesta kevyesti jarrutettaessa. Ohjauslaakerin kiristys ja jarrupalojen vaihto ei auttanut eikä levytkään näyttäneet kieroilta. Seuraavalla kerralla tutkin tarkemmin etupäätä ja löytyihän sieltä löysä laakeri renkaan toisella puolella, vaikea huomata ilman kunnon telinettä jolla saa etupään ilmaan ja pääsee ravistelemaan rengasta. Paikallisesta laakerikaupasta uudet laakerit 20 eurolla ja nyt ei enää ravista.
 
Jaaha et tuollainen vois auttaa, pitää sit kait käydä bike worldis huomen. Radalla ajaes tuntu hornetissa, et se etupää tosiaan vähän eläis, muulloinkin kuin tuossa jarrun lopussa.
 
Back
Ylös