Oma tarina seuraava:
Eka rikesakko maaliskuussa 2009. Toinen rikesakko joulukuussa 2009. Kolmas helmikuussa 2010. Kaikki kuutostien peltipoliiseilta...
Siis kolme vuoden sisään ja kävin soittelemaan huhtikuussa 2010, että milloinkas olisi odotettavissa puhuttelua & kortin kuivattelua?
Ystävällinen virkailijarouva sanoi, että eihän täällä järjestelmässä näy kuin yksi rikesakko. (siis se ensimmäinen noin vuoden takaa) Sanoin, että kyllä siellä toinen on ja kolmaskin tuli jo pari kk sitten. Kun ei näy Trafin systeemeissä niin poliisi ei tee mitään.
No sitten muutaman viikon kuluttua tulikin sitten jo Trafilta muistutus / varoitus, että nyt teillä on jo kaksi (!) ylinopeussakkoa (olivat saaneet kirjatuksi sen joulukuisen vuodelta 2009) joten ottakaas iisisti jne...
Marssin siltä istumalta paikalliselle poliisilaistokselle kysyäkseni komisariolta, että mihinkäs väliin polkupyöräilykausi sijoitetaan, kun olisi tiedossa ulkomaanmatkaa jne ja kolme rikesakkoa jo kerättynä.
Kaveri katsoi tietsikkaansa ja sanoi, että kun täällä ei näy kuin vasta kaksi rikesakkoa niin ei hän voi tehdä mitään. Kysyi kumminkin, että olikos se kolmaskin rikesakko ja jos oli, niin onko mulla siitä mitään kuittia tms. Valittelin, että en ollut älynnyt säilytellä vanhoja sakkolappuja, mutta lupasin yrittää hankkia siitä kopion ja sovimme samalla uudet treffit viikon päähän. Tilasin peltipoliisin lapusta kopion Lahden liikennekeskuksesta ja marssin uudelleen komisarion luokse sovittuna aikana.
Nyt olikin tilanne se, että ei poliisi voinutkaan tehdä mitään etukäteissopimista niin kauan kuin se kolmas rikesakko on kirjautumatta Trafin systeemeihin ja he saavat sitä kautta virallisen tiedon. Komisario oli kuitenkin ystävällinen ja jätti meikäläisen roikkumaan ns. löysään hirteen sanomalla, että tästä saatat selvitä kyllä varoituksellakin, mutta ÄLÄ OTA SITÄ NELJÄTTÄ. Lisäksi hän vihjaisi, että sitten jos se kutsu tulee, niin "voidaanhan sitä hieman sitten sovitella".
No nyt on vuosi kulunut tuosta episodista. Uusi ajokausi lähenee eikä kukaan ole muistanut meikäläistä minkäänlaisella kutsulla. Pitäisköhän taas käydä kyselemässä, että joko ne kaikki kolme rikesakkoani ovat Trafin systeemeissä ja että milloinkas fillaroidaan...?
Sikäli tuo komisarion psykologia on toiminut. Nopeusrajoituksia tulee vahdatuksi aika nuukaan kun varon sitä neljättä.
t. pozo