Luet MOTORG RY INFO -tiedotetta. Tällä otsikolla varustetuilla viesteillä tiedotamme jatkossa yhdistyksen toiminnasta ja ajankohtaisista asioista. Tavoitteenamme on myös esitellä ja tuoda toimintaa mahdollisimman lähelle jokaista MotOrg ry:n jäsentä. Voitte luonnollisesti kommentoida tiedotteissa käsiteltäviä asioita ja ehdottaa toiminnan kehittämiseksi omia ideoitanne.
Ajankohtaisia asioita yhdistyksen tapahtumista
Kesän käännyttyä elokuun puolelle alkaa Eri-Keijo, yksi kesän päätapahtumista olla jo lähellä. Eri-Keijo on viikonlopun mittainen kokoontumisajo, joka järjestetään tänä vuonna Sastamalan Ellivuoressa. Luvassa on moottoripyöräaiheista ohjelmaa, saunomista, musiikkia ja hauskaa ajanviettoa yhdessä muiden Orgilaisten kanssa.
Kuluvalla ajokaudella on pidetty myös muita hienoja tapahtumia, joita ovat Orgin aktiiviset jäsenet itse ansiokkaasti järjestäneet. Siitä heille iso kiitos! Kauden alussa päästiin jälleen viettämään Posaria Porin Reposaaressa ja hiljattain usean kymmenen motoristin joukko kävi kiertämässä Baltiassa TouRingin merkeissä. Ennen Eri-Keijoa on tulossa vielä ORG! BikePoker, jossa kisataan paitsi oikean ajoreitin löytämisestä, myös parhaimmasta pokerikädestä.
Näiden tapahtumien lisäksi läpi kesän pyörivät myös lukuisat letka-ajot, jotka ovat oivallinen tapa tutustua muihin Orgilaisiin ja lähiseutujen mutkapätkiin. Orgin muiden tapahtumien tavoin letka-ajotkin ovat kaikille avoimia tapahtumia.
Ja vaikka ajokausi useimmilla syksyllä taas päättyisikin, jatkuvat Orgin tapahtumat läpi vuoden. Talvikaudella 2012 – 2013 meillä on ohjelmassa kaksi reissua. Ensimmäinen on perinteinen Tallinnan matka ja toinen on ensimäistä kertaa järjestettävä reissu Tukholman MP-messuille.
Perinteinen ORG goes Tallinna järjestetään tänä vuonna 3 – 4.11.2012. Tämänkertaista reissua on hieman uudistettu, mutta perinteitä kunnioittaen. Laivana meillä on Viking XPRS ja hotellina Radisson Blu. Illaksi meille on varattu ravintola kokonaan yksityiskäyttöön. Joten varaa aika jo nyt kalenteristasi ja ole mukana.
Koska Helsingin MP-messut ovat kärsineet anemiasta ja olleet muutenkin hieman harrastelijamaiset, niin päätimme järjestää retken Tukholman MP-messuille. Niitä kun pidetään Pohjoismaiden parhaimpina messuina. Lähtö På Två Hjul -messuille on Viking Linella 24.1.2013 klo 17.30 Helsingistä ja paluu Helsinkiin on 27.1.2012 klo 09.55. Reissu sisältää myös hotelliyöpymisen Tukholmassa sekä järjestettyä ohjelmaa messujen lisäksi. Matkan hinta tulee olemaan siinä 100 – 140 euron paikkeilla. Tiedossa on upea tapahtuma, joten kannattaa varata kalenterista aika myös pidennetylle viikonlopulle.
Kummatkin retket ovat varmasti ikimuistoisia ja niistä saa paljon hyviä tarinoita jälkeenpäin kerrottavaksi. Nähdään ORGin retkillä!
Org-terveisin
Mirkka ”Bren” Tajakka
tapahtumavastaava, aluetoimintavastaava
Kaitsu ”Suzukai” Katajisto
”Travel Manager”
markkinointi- ja mainosmyyntivastaava
PS. Kiinnostavien ja monipuolisten tapahtumien järjestäminen on meille tärkeää ja uusia ideoita kehitellään koko ajan. Siksi haastammekin kaikki Orgilaiset kertomaan oman ehdotuksensa hyväksi Org-tapahtumaksi. Olipa ehdotuksesi iso tai pieni, kaikkia kommentteja arvostetaan suuresti.