ZZR 250 vm92 käyntiongelma
Tuli hankituksi käytettynä tämmöinen ZZR 250 vm 92. Muuten ihan mukava pyörä mutta nyt kun on pyörällä eka tonni tullut ajetuki niin kolme kertaa on jääty tielle. Nyt olisi hyvit vinkit arvokkaita mistä hakea vikaa. Pyörä on velä kaasutinaikakautta. Kaikki kolme kertaa on ollut sama ongelma että tehot on hävinneet ja pyörä sammunut tienviereen. Kaikilla kolmella kertaa olen pyörän saanut lopulta uudelleen käyntiin kovalla yrittämisella. Nyt taas tänään pyörä lähti käyntiin kun riittävästi yritti ja pumppasi kaasua. Aluksi pyörä kävi epätasaisesti yhdellä pytyllä mutta jos sen sai kaasutetuksi yli 4000 kierrokseen niin pyörä alkoi käydä mainiosti. Jos kierrokset tipput tuon neljäntonnin alle niin kone meinasi heti sammua jollei sitä saanut pumpatuksi kaasusta uudelleen kierroksille. Sitten lähdettiin ajamaan kotia kohti pitäen kierrokset riittävän korkealla ja kas kummaa moottori alkoi käydä kunnolla, myös pienillä kierroksilla ja kotipihassa käynnistyi ongelmitta. Tulppia ei katsottu tienvieressä kun ei viitsitty alkaa purkaa tihkusateessa katteita. Kun olen muutamalta tutulta kysellyt niin polttoainesyöttö ja kaasarit on oleet yleisimmät epäillyt. Mikään pysyvä tukos se ei ole kun se tulee ja menee. Tuplat varmaan kannataa katsoa heti huomenna mutta jos niissä ei näy mitään vikaa niin mitä seuraavaksi ?