Ensiksi, tervehdys kaikille ja kiitokset hienosta sivustosta.
Olen tässä jo jonkin aikaa lueskellut juttujanne ja todella paljon on jäänyt hyviä neuvoja ja asioita mieleen. Tästä eteenpäin aion osallistua aktiivisemmin ja pyrin kantamaan oman korteni kekoon.
Sitten asiaan. Nyt uskallan jo hymyillä kun naantalin aurinko. Elän juuri unelmani toteutumista ja fiilikset on ihan uskomattomat. Tänään on se suuri päivä, kun liityn teidän motoristien iloiseen joukkoon. Sain juuri inssini hienosti läpi ja pääsen hakemaan uutta "kultaani" kotiin.
Aloitan ihan alusta, eli ennen en ole pyörää omistanut. Jännittäviä hetkiä on eletty kun erilaisilla pyörillä on opeteltu ajamaan. Käsittelykoe oli sinänsä jo riemuvoitto kun se läpi meni. Pitkän pohdinnan jälkeen pyöräksi tuli ZX 9R... uutena... eli ylivuotinen. Jotkut ovat kauhistelleet päätöstäni noinkin suuresta ensimmäisestä pyörästä, mutta edelleenkin se olen minä itse, joka kahvaa vääntää. Uskon, että tästä alkaa vuosia kestävä onnellinen taival pyöräni kanssa
Hetki hetkeltä ymmärrän paremmin, kun aina puhutaan siitä mahtavasta fiiliksestä ja tunteesta kun saat porhaltaa pyörälläsi ja nauttia.
Nyt istun täällä töissä ajovarusteet mukana ja joudun vielä hetken odottamaan, ennenkuin pääsen hakemaan pyörääni kotiin. Puolitoista viikkoa se liikkeessä on jo odottanut ja eräs päivä kävin siihen jo tuttavuuttakin tekemässä. Nyt se pääsee sinne minne se kuuluukin, eli tielle. Kelikin näyttäisi suosivat, joten paluumatkasta tulee varmasti ikimuistoinen.
Tämä aloitteleva motoristi lähtee liikenteeseen terveellä asenteella ja nöyrin mielin. Ekoina viikkoina illat taitavat kulua suuremmilla parkkipaikoilla opetellessa käsittelyä ja pyörän käyttäytymistä paremmin tavallisen ajamisen ohella.
Kiitoksia Teille kaikille hyvistä keskusteluista, opettavista tarinoista ja fiksuista neuvoista. Mahtava huomata, että motoristit pitävät näin hyvää yhteishenkeä yllä.
Hyvää kesän jatkoa ja turvallista matkaa kaikille. Nähdään tien päällä.