Bulgarian tieliikennekuri on aika suhteellinen käsite... Lisäksi teiden kunto on aika surkea, varsinkin hiukan taajamien ulkopuolella. Minulla on hyvä "alkuasukas"-ystävä Plovdivissa, ja kokemusta pelkääjän paikalla kerättynä Bulgarian maanteiltä on 80-luvun alusta saakka usean tuhannen kilometrin verran. Viimeisin n.1200km turnee viime syyskuulta.
Teiden varsilla näkee vähän väliä kuolleita koiria ja kissoja, sekä in-memoriam tauluja kuolleille ihmisille. Autoja on liikkeellä pilvin pimein, korkeasta (suhteessa tuloihin) menoveden hinnasta huolimatta. Bensan laatu vaihtelee kaiken lisäksi meille tuntemattomassa haarukassa. Korruption ansiosta kaiketi merkkiasemillakin saattaa saada tankkiinsa ala-arvoista bensaa. Mikä näkyy suorituskyvyssä, etenkin ohituskiihtyvyydessä. Maanteillä ajetaan hullun lailla puskuri puskurissa, ja jatkuvasti keltaisilla viivoilla ohitellen. Tutkia on paljon maanteillä, mutta ilmeisen tutuissa vakiopaikoissa, ja sakoista selviää usein maksamalla poliisille parikymmentä dollaria/euroa ilman hankalia paperitöitä ja kuitteja... Bulgaria ei myöskään julkaise onnettomuustilastojaan, mutta liki 10 miljoonan asukkaan pinta-alaltaan pienessä maassa kuolleita lienee vuosittain useita tuhansia.
Niin että miksi niin vähän prätkiä...