Tulipa eilen työpäivän jälkeen tehtyä seikkailu. Katselin perheen uusinta jäsentä, upouutta kevaria sillä silmällä ja siinä sitten tuli mieleen, että nyt onkin tilaisuus tehdä paluu terhakkaisiin teinivuosiin, kun omistaja ei ole vahtimassa. Avaimia etsimään ja kalenterin säätö jonnekin 80-luvun puoliväliin, jotta sittemmin kehittynyt paskankriittinen asenne suunnilleen kaikkeen ei sotkisi fiiliksiä.
Katselen nenänvartta pitkin nykypiikin hienoutta. Voitteko kuvitella, heidän ei tarvitse enää polkea näitä vehkeitä käyntiin, kone käynnistyy napista. No ryyppy sentään löytyy. Mittaristossa on kaikki, nopeudesta polttoainemittariin. Moottori osoittautuu pikatarkastelussa aidoksi V1:ksi. Tankkiin laitetaan tuttua ysivitosta. Pakoputkesta löytyy katalysaattori. Öljyt pitää vaihtaa. Fiiniä.
Matkamittarissa on lukema 189 km, vaihteisto on hieman uutuudenjäykkä. Katteissa on jo naarmuja todistamassa motoristielämän ensimmäisestä oppitunnista. Liikkelle lähtö on VFR:llä helpompaa, piikki tuppaa sammumaan jos kaasukäsi ei ole tarkkana. Putputput... no niin, 6-vaidetta silmään jo suunnilleen siinä vaiheessa kuin omalla pyörällä laitettaisiin kakkosta. Tehoalue on tasapaksu, jään vanhastaan kaipaamaan terävää tehopiikkiä. Yllättävän äkkiä tuntuu siltä kuin ajaisi kovaakin. On tämä kyllä ehtaa tavaraa, moottoripyörällä ajamista. Mutta miten tällaisella voi harjoitella vastaohjausta, kun jo pelkkä avainnippu housuntaskussa kampeaa pyörää oikealle?
Ajellessa kuului asiaan vilkutella 15-kesäisille tyttösille
, jotka näyttivät olevan järjestään yhtä hymyä kun pitäjän pisin lipui coolina kylänraittia vastaan. Asiaan kuului myös olla antamatta minkäänlaista palautetta lähiökahvilan terassilla istuskelevalle teinijätkälaumalle ja heidän kateelliselle tuijotukselleen, heillä tai heidän vanhemmillaan ei selvästikään ole varaa hankkia vuosimallin '04 moottoripyörää. Vastaantulevien motoristien kädennostot olivat jotenkin vaivautuneita. Ennakkoluuloisia ja velkaantuneita, ajattelen. Autot pyrkivät risteyksissä rinnalle. Ajonautinnon täydentää luihin yltävä kylmä viima, turhat ajovarusteethan piti käydä riisumassa ennen lähtöä pois päältä.
Ajolenkin päätteeksi sammutan koneen, suljen ryypyn ja laitan paksun veijerilukon kiinni. Tämäkin on uutta. Moni asia on uutta. Kaipaan 2-tahtiöljyn katkua. Maailma muuttuu. Huomaan punaisessa tankissa valkean tarran, joka kehoittaa käyttämään kypärää ja lässyn lässyn. Revin tarran irti. Olen aivan fiiliksissä.
Katselen nenänvartta pitkin nykypiikin hienoutta. Voitteko kuvitella, heidän ei tarvitse enää polkea näitä vehkeitä käyntiin, kone käynnistyy napista. No ryyppy sentään löytyy. Mittaristossa on kaikki, nopeudesta polttoainemittariin. Moottori osoittautuu pikatarkastelussa aidoksi V1:ksi. Tankkiin laitetaan tuttua ysivitosta. Pakoputkesta löytyy katalysaattori. Öljyt pitää vaihtaa. Fiiniä.
Matkamittarissa on lukema 189 km, vaihteisto on hieman uutuudenjäykkä. Katteissa on jo naarmuja todistamassa motoristielämän ensimmäisestä oppitunnista. Liikkelle lähtö on VFR:llä helpompaa, piikki tuppaa sammumaan jos kaasukäsi ei ole tarkkana. Putputput... no niin, 6-vaidetta silmään jo suunnilleen siinä vaiheessa kuin omalla pyörällä laitettaisiin kakkosta. Tehoalue on tasapaksu, jään vanhastaan kaipaamaan terävää tehopiikkiä. Yllättävän äkkiä tuntuu siltä kuin ajaisi kovaakin. On tämä kyllä ehtaa tavaraa, moottoripyörällä ajamista. Mutta miten tällaisella voi harjoitella vastaohjausta, kun jo pelkkä avainnippu housuntaskussa kampeaa pyörää oikealle?
Ajellessa kuului asiaan vilkutella 15-kesäisille tyttösille
Ajolenkin päätteeksi sammutan koneen, suljen ryypyn ja laitan paksun veijerilukon kiinni. Tämäkin on uutta. Moni asia on uutta. Kaipaan 2-tahtiöljyn katkua. Maailma muuttuu. Huomaan punaisessa tankissa valkean tarran, joka kehoittaa käyttämään kypärää ja lässyn lässyn. Revin tarran irti. Olen aivan fiiliksissä.
