Joo, eli tällasen projektin tein tossa syksyllä ajokauden loputtua, kun mittailin vanhojen puolien resistansseja ja toisen puolan arvot ei kohdanneet ohjearvoja toisiopuolella. Voi olla vaan huono tulpanjoho/hattukin, mutta hei, värkkäily on itseisarvo itsessään. Tai jotain.
Eli tällainen tavallinen tulpanhattu mistä menee tulpanjohto erilliseen puolaan (mötikkä kiinni rungossa kuvan yläreunassa), tarttis saada korvattua yhdellä puolalla mikä tulee kiinni suoraan sytytystulppaan. Tämmösessä vanhanliiton rivinelkkumopossahan on kaksi puolaa joista yhdestä lähtee kahdelle sytytystulpalle kipinä aina samaan aikaan, eli yks kipinä tulee aina hutiksi pakotahdin aikana. Tämä siis konvertoidaan neljän puolan systeemiksi.

ECU:lta tulee vain kahdelle puolalle sytytysvirrat, joten kolvaamistahan on tiedossa. Netistä löyty sopiva "kaavio". Edelleen tietysti yksi puola iskee turhaa kipinää, kuten alkuperäisessäkin systeemissä. Yhdistetään siis kaksi (tulpanhattu)puolaa yhdeksi virtapiiriksi. Etukäteen tietty olen varmistunut, että tällä tavalla ensiö- ja toisiopuolen vastukset on OK eli samat kun vanhassa systeemissä, eli ECU ei ota turpiinsa tarjoillessaan sähköä puolille.

Ebaystä ostin käytetyt Suzuki GSXR 600 K8 puolat hintaan 35€ ja puoliin tarvitaan myös liittimet, eli löyty ZR750J, 04-06 puolien johtosarja 16€. Näissä japseissahan on kaikissa vissiin samat denson puolat, joten liittimet sopii ristiin.

Sitten vaa vanhat puolat pois runkopalkeista ja liittimet uusiin puoliin ja puolat löysästi vanhojen tulpanhattujen tilalle ja mittailemaan tarvittavia johdonpätkiä omatekeleistä johtosarjaa varten.

Ja sitten kolvailemaan johtoja… (pöydällä oleva sähkökaavio ei liity tähän)