Kannatetaan. En ylipäätään ymmärrä joidenkin Duke-kuskien innokkuutta lähteä kerta toisensa jälkeen noihin turhiin ja typeriin vääntöihin mitättömistä asioista, keskenkasvuisten ihmisten kanssa, joilla ei tunnu olevan mitään hyödyllistä tekemistä, vaan käydä säännöllisesti sohimassa ja provosoimassa. Varsinkin kun näiden omiin mopoihinsa tytymättömien trollien keskustelukyvyttömyys ja argumenttien köyhyys paistaa joka kerta suoraan läpi heidän ensimmäisestä kontribuutiostaan kulloiseenkin Duke-ketjuun. Paras olisi olla vastaamatta mitään, toiseksi paras on vastata esim. hymiöllä. Noilla pätemistarpeeseensa tukehtuvilla vieraisiin pöytiin huutelijoilla on ihan selvä tarve saada responssia täältä, keinolla millä hyvänsä. Kuten pikkulapsi, jollei saa huomiota, alkaa tahallaan tehdä kiusallisia ja muille epämiellyttäväksi tiedettyjä asioita. Aina kun aikuinen sitten sen responssin antaa, se ruokkii tätä alikehittyneen psyyken oppimaa toimintamekanismia. Tästä voidaan päätellä, että trollilla ei tosielämässä välttämättä edes ole mopoa, ei ole ollut eikä koskaan tule olemaan, eikä hän siitä tosiasiallisesti osaisi edes keskustella. Hän vain toistaa muualta opittuja termistöjä ja "totuuksia", luullen sen olevan keskustelua. Mutta koska se ei ole keskustelua, eikä oikeastaan edes monologi, niin hän on sen joka kerta jo etukäteen mielessään voittanut. Voitonmerkkinä on sitten se aikuisten antama responssi ongelmalapsen "narunvetoon". Tivolin narunvedostahan voittaa aina (yleensä kylläkin kamman tai mustekynän), mutta se onkin trollille ainoa peli jota hän uskaltaa pelata. Toinen mahdollinen motivoija trollin järjenvastaiseen käytökseen on tyytymättömyys mopoonsa. Hän ei ole oikeasti tyytyväinen mopoonsa, ja pyrkii vaimentamaan alitajuntansa kiinnittämällä oman huomionsa toisen mopoon negatiivisessa valossa, vaikka sitten keksittyjen argumenttien valossa. Sitten on vielä se mahdollisuus, että hän ei pidä moottoripyöräilystä ylipäätään. Hän näkee pyöräänsä tyytyväisiä Ducati-kuskeja ja hänen on yksinkertaisesti pakko repiä heidät alas, tai ainakin yrittää sitä, koska tietää ettei itse voi olla sillä elämänalueella tyytyväinen elämäänsä. Siksi hän palaa kerta toisensa jälkeen Duke-palstalle pilaamaan muiden ilon, sen sijaan että etsisi omaan elämäänsä positiivisia asioita. Positiivinen tekijä elämässä ei koskaan ruoki negatiivista käytöstä, eli täydellinen tyytyväisyys omaan mopottimeen ei suoraan ruoki tarvetta haukkua muiden mopottimia. Tarve muiden mopojen mollaamiseen tulee siis oikeasti mualta, vaikka trolli yrittääkin esittää asian niin, että hän tulee näyttämään oman "oikean" mopomerkkinsä valoa Ducati-pimeyteen. Mutta tämä siis on vain tekosyy, ja tdellisuus onkin mahdollisesti täysin päinvastainen.
Mahdollisesti mukana voi olla myös kostokuvio, eli trolli on juuri epäonnistunut tai tullut yhteisönsä syrjimäksi jossain muualla, ja hän palaa Duke-palstalle kuin koira oksenukseleen, tietäen varmana että sieltä saa edes jonkinlaista huomiota. Esim. nolo erektiohäiriö illalla aiheuttaa aamulla tarpeen tulla Duke-palstalle pilaamaan muiden onnelliseksi luulemansa elämä. Joskus hän ei edes malta odottaa aamuun, vaan hiippailee palstalle jo yöllä kompensoimaan pettymystään omaan itseensä.
Trolli-hyvä, hakkasiko isä liikaa vai liian vähän? Eikö äiti rakastanut? Eikö Suzuki olekaan niin hyvä kuin luulit? Oli miten oli, mutta opettele keskustelemaan tai älä ainakaan mene sinne, missä muut keskustelevat, jos itse et ole siihen kypsä. Jos haluat tyrkyttää mielipiteitäsi, puhu seinälle. Se ei väitä vastaan, eikä seinä kyseenalaista "asiantuntemustasi" maailmanluokan RR-kuskina. Huomaat pian, että nautintosi on ehkä jopa suurempi kuin Ducati-palstan mistään ymmärtämättömät ihmiset, jotka vuodesta toiseen elävät harhaisessa onnen tilassa.