Parin viimeisen päivän aikana ajellessani olen huomannut, että rekkakuskit ohjaavat hiukan tien laitaan muutama sata metriä ennen kuin kohtaavat vastaan tulevan motoristin. Seurauksena näin keväällä on tietysti jumalaton hiekan pöllyäminen, mikä tietenkään ei ole kauhean miellyttävää. Aiemmin en ole asiaan pahemmin kiinnittänyt huomiota, mutta nyt näitä tapauksia on ollut useampikin. Ensin tietysti ajattelin, että kysymyksessä olisi puhdas vahinko tms. , mutta kun lähes jokaisen rekan kohdalla tapahtuu näin, täytyy rekkakuskien pöllyttää tietä tahallisesti.
Tänään keskustelin tiellä liikkumisesta pitkän motoristiuran tehneen henkilön kanssa, joka alkoi kertomaan samaa seikkaa ennen kuin ehdin omasta havainnostani kertoa. Mistäpä johtuu rekkakuskien antipatia motoristeja kohtaan? Varmaan joku moottoripyöräilyä harrastava rekkakuski voisi valaista asiaa. Tollainen toiminta on aivan lapsellista ja tarpeetonta.